Bauer Media perusti oman nettiyhteisön ysärifaneille

Report this content

Ysäribuumi on Suomessa kasvanut jo vuosia, mutta vasta nyt 90-luvun dance-musiikin ystäville on tarjolla heille suunnattu kotimainen nettiyhteisö. Se syntyi tällä viikolla, kun Bauer Media julkisti Retroperjantai.fi -ysärisivustonsa.

Sivuston nimi tulee Radio Novan perjantaisesta Retroperjantai-ohjelmasta, jossa juontaja Oku Luukkainen soittaa viikoittain parhaita 90-luvun dance-kappaleita. Ohjelma tavoittaa viikoittain lähes 200 000 kuulijaa ja on Suomen suosituin ysäriohjelma ja koko Suomen kaupallisen radiokentän kuunnelluin perjantain iltashow. Retroperjantain nopeasti kasvavassa Facebook-ryhmässä on pian 40 000 jäsentä.

-Viimeistään nyt Retroperjantai on todella kattava ysäriyhteisö, jonka muodostavat radio-ohjelma, Facebook-ryhmä ja Retroperjantai.fi -sivusto, Luukkainen iloitsee.

Luukkainen kertoo, että ajatus uuden sivuston perustamisesta lähti nimenomaan yleisön innostuksesta.

-Perjantaisin ohjelman aikana puhelinlinjat ovat aina tukossa, kun soittajia olisi niin paljon. Mutta perjantai on vain yksi päivä viikossa, haluamme palvella ysärifaneja viikon jokaisena päivänä. Retroperjantai.fi -sivusto ja Retroperjantain Facebook-sivu mahdollistavat sen.

Tutustu Retroperjantai-yhteisöön osoitteessa www.retroperjantai.fi

Lisätietoa:

Oku Luukkainen / Retroperjantai-juontaja, tel. 050 380 6138, oku.luukkainen@bauermedia.fi

Niina Jokiaho / Head Of Radio Nova Radio Nova, tel. 0405947146, niina.jokiaho@bauermedia.fi

Bauer Media Oy on Suomen suurin radiotalo, joka tavoittaa radio- ja onlinetuotteillaan noin kolme miljoonaa suomalaista viikoittain. Brändejämme ovat Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, Radio Pooki, Play Radio, SuomiRock ja Voice.fi. Bauer Media Oy panostaa laadukkaisiin radio- ja online-sisältöihin ja lupaa, että median ostaminen on helppoa, mukavaa ja tuloksellista. 

Avainsanat:

Liitteet & linkit