Kotimaisen rockin lipunkantaja SuomiRock uudistuu – Aamushow saa kolme huippujuontajaa

Report this content

Viime marraskuussa perustettu radiokanava SuomiRock on uusinut ohjelmistonsa. Aamussa aloittaa Radio Cityltä tuttu juontajakaksikko Ville Kinaret ja Mikko Honkanen ja tiimin täydentää Shirly Karvinen. Hän tuli Bauer Medialle harjoittelijaksi viime keväänä ja hyvin mennyt harjoittelu toi hänelle kesätyöpaikan SuomiRockin juontajana. Kesä päättyi, mutta Karvisen työt eivät loppuneetkaan, vaan hänet värvättiin pysyväksi osaksi SuomiRockin uutta aamushow’ta.

-          Jokainen, joka kuunteli kesällä SuomiRockia, on huomannut, että Shirly on kuin tehty radioon. Hänellä on luontaista lahjakkuutta, ja kun se yhdistetään rautaiseen asenteeseen, on hän ansainnut paikkansa konkarijuontajien rinnalla, SuomiRockin päällikkö Jani Rajalin kertoo.

SuomiRockin uudistukset eivät lopu tähän, vaan myös iltapäiväohjelma laitetaan uusiksi. Siellä tuoreeksi parivaljakoksi yhdistettiin kanavalta jo aiemmin tutut äänet Matti Mäki-Kokkila ja Rea Haverinen. Uudet aamu- ja iltapäiväohjelmat alkavat maanantaina 21.8.

Viime marraskuussa perustettu SuomiRock haluaa nostaa suomenkielisen rock-musiikin asemaa maamme radiokentässä. Kotimainen musiikki on suosittua, mutta olemassa olevat kanavat eivät tarjoa hyvää vaihtoehtoa niille, jotka ovat Suomirockinsa imeneet jo äidinmaidossa. Musiikki tarjoaa cocktailin kaikkien aikojen suosituimmista genren biiseistä Juicesta Apulantaan ja Hassisen Koneesta Happoradioon.

Lisätietoa:
Jani Rajalin
kanavapäällikkö
0405344878

Bauer Media Oy on Suomen suurin radiotalo, joka tavoittaa radio- ja onlinetuotteillaan noin kolme miljoonaa suomalaista viikoittain. Brändejämme ovat Radio Nova, Iskelmä, KISS, Radio City, Radio Pooki, Play Radio, SuomiRock ja Voice.fi. Bauer Media Oy panostaa laadukkaisiin radio- ja online-sisältöihin ja lupaa, että median ostaminen on helppoa, mukavaa ja tuloksellista. 

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit