Mikko Leppilampi ensi viikolla The Voicen Heräämössä

Maanantaina 7.30 saadaan Voicen 25 000 euron Matkakassa –kisan viimeisen viikon kunniaksi matkavinkkejä matkailulehti Mondon päätoimittaja Heikki Valkamalta. Heräämössä vierailee 9.00 Päiväkirjansa sekä Encyclopedia Idiotica –nimisen, bändinsä CMX:n Kysy-palstaan perustuvan kirjan, julkaiseva A.W. Yrjänä.

Tiistaiaamuna saadaan vieraaksi Big Brother –ohjelmasta sunnuntaina pudonnut kisaaja 9.00. Keskiviikkona vieraana nähdään ja kuullaan Voicen the Risteily IV:lla nähtävän the Giant Leap -bändin laulaja Sebastian Rejman 9.00. Torstaina Samu Haber vierailee Heräämössä 9.00. Sunrise Avenuen ”Welcome To My Life”- videon ensinäyttö tapahtuu samana aamuna 7.10. Video nähdään myös Haberin vierailun yhteydessä 9.10. Perjantaiaamuna Heräämössä vierailee pian ensi-iltansa saavan Pihalla -leffan pääosassa nähtävä Mikko Leppilampi 9.00. Heräämössä kisataan ensi viikolla viimeistä viikkoa matkalahjakorteista Voicen 25 000 euron Matkakassassa. Seitsemältä alkavassa kilpailussa kisaaja kuulee erilaisia summia, jotka vastaavat KLM:n / Air Francen matkalahjakorttien summia. Kisaajan pitää huutaa ”STOP” ennen äänimerkkiä, jolloin hän kuittaa viimeksi sanotun summan suuruisen matkalahjakortin. Kisaan ilmoittaudutaan mukaan osoitteessa www.voice.fi/matkakassa. The Voicen aamushow’n, Heräämön, lähetyksiä voi seurata yhtäaikaisesti suorana radiossa, tv:ssä ja netissä maanantaista perjantaihin klo 6-10. Kappaleiden soidessa radiossa, tv:ssä näkyy kyseisen kappaleen video. Heräämöä juontavat Jani Nivala, Elina Viitanen ja Juha Valvio. Katso Heräämön tämän viikon parhaat tästä: http://www.voice.fi/index.php?mw=Her%C3%A4%C3%A4m%C3%B6&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=8246&cat=4&mw=Her%C3%A4%C3%A4m%C3%B6

Tilaa