Radio City täyttää 30 vuotta - bileet Nosturilla!

Radio Cityn ensimmäinen lähetys Lepakosta muutti Suomen radiohistorian. Suomen vanhimman rock-kanavan juhlissa esiintyvät muun muassa Von Hertzen Brothers ja Waltari.

Vappuna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Radio City aloitti toimintansa. Suomen vanhimman rock-kanavan merkkipäivää juhlistetaan Nosturilla 29. huhtikuuta. Juhlien esiintyjäkattaus on kova, sillä lavalle nousee keväällä kaksi loppuunmyytyä Tavastian keikkaa heittänyt Von Hertzen Brothers. Toinen esiintyjä Waltari kuluuu Radio Cityn aikalaisiin, sillä bändi on perustettu 1986 eli vain vuotta myöhemmin kuin City. Radio Cityn tavoin myös Waltari on yhä kovassa iskussa, sillä bändin uutuuslevy You Are Waltari on saanut hyviä arvosteluja ulkomailla.

Kolmas esiintyjä Estado Novo ei välttämättä nimenä ole monelle tuttu, koska kyse on aika tuoreesta yhtyeestä. Se kuitenkin paljastaa enemmän, kun kerrotaan, että bändissä soittaa muusikoita muun muassa Don Huonoista, Itä-Saksasta ja Puritystä.

Illan livekattauksen viimeistelee akustisesti esiintyvä Radio City All Stars Band, jossa nähdään myös tuttuja kasvoja.

Juhliin on mahdollista voittaa liput Radio Cityn kuulijakilpailusta. Niille, jotka eivät luota onneensa on myös mahdollisuus ostaa liput Tiketin kautta. Liput maksavat ennakkona 25€, ovelta 27€.

Radio City 30v. synttärit

VON HERTZEN BROTHERS
WALTARI
ESTADO NOVO
RADIO CITY ALL STARS BAND
Ke 29.4. @ Nosturi, Helsinki, ovet klo 19:00
Liput: ennakko 25€, ovelta 27€

www.tiketti.fi


Lisätietoja:

Sami Virtanen, ohjelma- ja musiikkipäällikkö, Radio City, sami.virtanen@sbs.fi, p. 050 595 7024

SBS Discovery Radio Oy on kaupallinen radioyhtiö, johon kuuluvat valtakunnalliset radiokanavat The Voice, Iskelmä ja Radio City sekä paikallisradiot Radio Pooki Raahessa, Play Radio Tampereella ja Radio Jyväskylä. SBS Discovery Radio Oy panostaa vahvasti laadukkaisiin online-sisältöihin ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 16 M€. SBS Discovery Radio Oy työllistää Suomessa noin 130 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut erinomaisesti Great Place To Work –tutkimuksessa ja sen tavoitteena on olla Suomen paras media-alan työpaikka. SBS Discovery Radio Oy:n omistaa amerikkalainen mediayhtiö Discovery Communications.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit