The Voicen Herättäjät aloittavat unelmien jakamisen 25.8. klo 8.00

Report this content

The Voice –radiokanavan Unelmalaukku –kilpailu tekee paluun.

Unelmalaukku –kilpailu on vastaus The Voicen kuuntelijoiden hätähuutoon.

-          Meiltä on jatkuvasti kyselty, koska Unelmalaukku tekee paluun. Kaikesta palautteesta ja kilpailun aiemmasta suosiosta päätellen hyvällä miehellä ja hyvällä laukulla on yhteneväisyyksiä: kummastakaan ei kannata luopua. Laatutavara ei ränsisty vanhetessaankaan, ainakaan ne laukut, The Voicen ohjelmajohtaja René Mäkinen kertoo innoissaan Unelmalaukun paluusta.

Kolmen viikon aikana The Voice jakaa 15 designlaukkua, mukana muun muassa Louis Vuitton, Jimmy Choo ja Michael Kors. Laukkujen kokonaisarvo nousee komeasti yli 10 000 euron. Unelmalaukku –kilpailu on aiemmin kerännyt parhaimmillaan yli 200 000 osallistumista.

The Voicen ohjelmajohtaja René Mäkinen:

-          Meille ensiarvoisen tärkeää on jakaa unelmat ja tehdä asioita yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Tässä ne toteutuvat. Aika raikas ja positiivinen asia, että saadaan vastata unelmiin arjen keskellä. Olen tietysti myös erittäin iloinen, että Risifrutti halusi yhteistyökumppanuuden muodossa lähteä mahdollistamaan tämän.

Miten laukut jaetaan?

Oman Unelmalaukkunsa voi valita jo nyt osoitteessa www.voice.fi/unelmalaukku.

The Voicen aamun Herättäjät aloittavat unelmalaukun valinneiden nimenhuudon The Voicen taajuudella maanantaina 25.8. klo 8.00. Nimenhuudon jälkeen huudetulla on 5 minuuttia aikaa soittaa studion numeroon 020 350 200. Nimiä huudetaan arkisin tasatunnein niin kauan, että päivän laukku saa uuden omistajan.


Lisätietoja

René Mäkinen, ohjelmajohtaja, The Voice, rene.makinen@sbs.fi, p. 0400 885 640

SBS Discovery Radio Oy on kaupallisen radiotoiminnan markkinajohtaja, johon kuuluvat valtakunnalliset radiokanavat The Voice, Iskelmä ja Radio City sekä paikallisradiot Radio Pooki Raahessa, Play Radio Tampereella ja Radio Jyväskylä. SBS Discovery Radio Oy panostaa vahvasti laadukkaisiin online-sisältöihin ja radiokanavien online-yhteisöt ovat maan suosituimpia. Yhtiön liikevaihto vuonna 2013 oli 16 M€. SBS Discovery Radio Oy työllistää Suomessa noin 130 media-alan ammattilaista. Yhtiö on sijoittunut erinomaisesti Great Place To Work –tutkimuksessa ja sen tavoitteena on olla Suomen paras media-alan työpaikka. SBS Discovery Radio Oy:n omistaa amerikkalainen mediayhtiö Discovery Communications.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kaikesta palautteesta ja kilpailun aiemmasta suosiosta päätellen hyvällä miehellä ja hyvällä laukulla on yhteneväisyyksiä: kummastakaan ei kannata luopua.
René Mäkinen
Meille ensiarvoisen tärkeää on jakaa unelmat ja tehdä asioita yhdessä kuuntelijoiden kanssa. Tässä ne toteutuvat. Aika raikas ja positiivinen asia, että saadaan vastata unelmiin arjen keskellä.
René Mäkinen