The Voicen mediamyynti valittiin Suomen parhaaksi

Report this content

The Voicella on Suomen radioista paras myyntiryhmä. Palkinnon jakoi RadioMedia MediaTrivium-tapahtumassa, joka on osa vuosittaista Radio Gaala-tapahtumaa.

Voittajan valitsi puolueeton alan ammattilaisista koottu raati puheenjohtajansa Aller Median toimitusjohtajan Pauli Aalto-Setälän johdolla. Perusteluinaan tuomaristo toteaa, että sen lisäksi että jokainen myyjä oli kasvattanut omaa myyntiään, myös koko myyntiryhmän tulos on kasvanut merkittävästi. Lisäksi tuomaristo oli erityisen tyytyväinen ammattimaiseen monimediaosaamiseen niin TV:n, netin, radion kuin tapahtumienkin osalta.

”Tämä on hieno huipentuma ja tunnustus kovasta työstä, jonka tiimimme on viimeisen vuoden aikana tehnyt nöyrällä asenteella ja asiakasta kuunnellen”, iloitsee The Voicen myyntijohtaja Mika Sallinen. ”Iso kiitos ja osa kunniasta kuuluvat myös toimitukselle ja promootio-osasto Kolmelle mahtavasta yhteistyöstä”, jatkaa Sallinen.

The Voicen mainosmyynti on kasvanut viime vuoteen verrattuna 36 % ja kasvua on onnistuttu saamaan kaikissa tuoteryhmissä.

”Hieno päätös kaupallisen radion 25-vuotisjuhlavuodelle. Syksy on ollut The Voicelle hyvää aikaa. Voice.fi on noussut Suomen TOP-40-verkkosivustojen joukkoon, The Voice TV sai uuden toimiluvan myötä oman kanavapaikan ja nyt myynti sai julkisen tunnustuksen hyvin tehdystä työstä”, säteilee SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Puntila.

Lisätietoja antavat:

Leena Puntila, toimitusjohtaja, SBS Finland Oy, puh. 020 747 4001, leena.puntila@sbs.fi

Mika Sallinen, myyntijohtaja, The Voice, puh. 020 747 4017, mika.sallinen@sbs.fi

RadioMedia toimii radiotoimialan markkinointiyhtiöna ja alan edunvalvontaorganisaationa. RadioMedian virallinen nimi on Suomen Radioiden Liitto SRL ry. Liitto käyttää RadioMedia -nimeä markkinointinimenään.

SBS Finland Oy on monipuolinen ja innovatiivinen mediatalo. SBS Medialla on kaksi valtakunnallista mediabrandia: The Voice ja Iskelmä, sekä paikallisesti kohdennetut mediabrandit: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Kaikki SBS Finland Oy:n mediabrandit ovat monimediallisia ja tuottavat kohderyhmilleen sisältöä kaikkiin tarjolla oleviin välineisiin. SBS Median liikevaihto vuonna 2009 oli 16 miljoonaa euroa, ja radiotoimialalla SBS on markkinajohtaja. Yrityksen palveluksessa on 150 media-ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG - konsernia, jolla on toimintaa 14 Euroopan maassa. Lisätietoa www.sbs.fi.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit