Ainun tuttipulloille suomalaiskuvittajan luoma uusi, värikäs ilme

Ainun suositut tuttipullot saavat syksyllä uuden ilmeen: Tuttipulloissa seikkailevat hauskat lintuhahmot ja veikeät, tyylitellyt viidakon eläimet. Väreinä nähdään vihreää, keltaista, punaista ja mustaa. Kuosit ovat suomalaisen kuvittajan Linda Bondestamin käsialaa. Tuttipullot ovat kaupoissa lokakuusta alkaen.

– Suomalaisena tuotemerkkinä halusimme tehdä yhteistyötä suomalaisten suunnittelijoiden kanssa. Haimme vaikutteita lastenvaatteista ja -kirjoista. Lindan kuvituksessa pääosassa on luonto ja iloiset, hauskat ja raikkaan väriset eläinhahmot. Värit on valittu niin, että ne miellyttävät mahdollisimman monen käyttäjän silmää, ja pullot sopivat yhtä hyvin niin tytöille kuin pojille, kertoo tuoteryhmäpäällikkö Elina Seppänen Berner Oy:sta.

Kuvittaja Linda Bondestam lähti tekemään kuvia, jotka ovat iloksi koko perheelle. Ensimmäinen inspiraatio tuli oman lapsuuden kuvamaailmasta.

– Halusin tehdä sekä kauniita että hauskoja kuvia, jotka näyttävät hyvältä niin mukana laukussa kuin ympäri kotia. Kuvien kautta voi myös kertoa tarinoita esimerkiksi vanhemmille sisaruksille tai lohduttaakseen itkevää vauvaa, Bondestam kertoo.

Ainun tuttipulloissa nähdään myös muun muassa Marimekon kuoseja ja tuttuja Muumi-hahmoja. Yhteistyötä suomalaisten kuvittajien kanssa on tarkoitus jatkaa myös tulevaisuudessa.

Ainun tuttipullot on valmistettu polypropeenimuovista, eli ne ovat BPA-vapaita ja turvallisia käyttää. Pullot kestävät konepesun ja lämmityksen mikrossa ilman korkkia ja pullotuttia. Helppolukuinen mitta-asteikko on selkeä käyttää. Pulloja on saatavilla kahdessa koossa: 120 ml ja 240 ml.

Tuotetiedot

Ainu Tuttipullo 120 ml, suositushinta noin 4,20 euroa

Ainu Tuttipullo 240 ml, suositushinta noin 4,40 euroa

Uudistuneet tuttipullot ovat myynnissä lokakuussa.

Lisätietoja

Maria Rämö, viestintä, maria.ramo@berner.fi, puh. 0207 91 4527

Elina Seppänen, Ainu tuoteryhmäpäällikkö, elina.seppanen@berner.fi, puh. 0207 91 4292

Tuotekuvat: http://www.bernerbrandbank.fi/?cart=11356-ibkkdhammc&l=FI

www.ainu.fi

Kuluttajatiedustelut: Berner Oy Kulutustavarat, ainuneuvonta@berner.fi, puh. 0207 91 4313

Ainu-lastentarvikesarja on tarjonnut ratkaisuja suomalaisen lapsiperheen arjen helpottamiseksi jo 1960-luvun puolivälistä asti. Tuoteperheestä löytyy apua niin imettävien äitien, vastasyntyneiden kuin vaippaikäisten tarpeisiin. Laadukkaat, turvalliset ja helppokäyttöiset Ainu-tuotteet on kehitetty yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa. Ainukerho tarjoaa iloa ja etuja jäsenilleen. www.ainukerho.fi

Berner Kulutustavarat on myynnin ja markkinoinnin moniosaaja, joka tuntee suomalaisen kuluttajan tarpeet. Tuotevalikoimaan kuuluvat Bernerin omat päivittäistavaramerkit sekä maahantuodut kansainväliset kosmetiikkamerkit. Osaston kotimaisia tuotemerkkejä ovat Herbina, Ainu, XZ, LV, Oxygenol, Rajamäen, Korrek ja Lasol. Johtavana kosmetiikan maahantuojana Berner edustaa Suomessa myös monia kansainvälisiä merkkejä, kuten Calvin Klein, Chloé, Clarins, Gatineau, IsaDora, Mavala, Marc Jacobs,  philosophy, Rimmel, Sally Hansen ja Sensai. Maahantuotujen tuotteiden valikoimaan kuuluvat myös Kikkomanin ja Saclán elintarvikkeet, BabyBjörn -lastentarvikkeet sekä Omron-hyvinvointituotteet. www.berner.fi/kulutustavarat

Avainsanat:

Yrityksestä

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu suomalainen perheyhtiö. Berner on brändien tavaratalo, jonka valikoimissa on johtavia kotimaisia ja kansainvälisiä huippumerkkejä. www.berner.fi vaihde: +358 207 91 00info@berner.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit