SENSAI Cellular Performance Extra Intensive Mask

Yön ajaksi vaikuttamaan jätettävä naamio, joka vähentää ikääntymisen merkkien näkymistä iholla ja tuo iholle sen toiminnoille tarpeellista energiaa. Lopputuloksena on aiempaa nuorekkaamman näköinen, silkin pehmeältä tuntuva iho. Naamion vaikutus on nähtävissä jo yhden käyttökerran jälkeen.

EXTRA INTENSIVE MASK -naamoin vaikutus perustuu SENSAIn kehittämään Advance Energy Charge -teknologiaan, jossa yhdistelmä vaikuttavia aineita ylläpitää ihon toiminnoille tärkeää energiantuotantoa. Ihon nuorekkuus on riippuvainen sen kyvystä tuottaa energiaa. Tämä kyky hidastuu iän myötä, jolloin näkyvät ikääntymisen merkit ihossa tulevat esiin.

Emollient Veil -teknologia:
Ihoon sulautuva koostumus, joka ylläpitää ihon nuorekasta ulkonäköä
Vuosien tutkimustyön tuloksena SENSAI sai selville, että ihossa olevien rasvahappojen määrä vaihtelee suuresti elämämme aikana. Esimerkiksi kolesteroliestereiden, joilla on tärkeä tehtävä ihon suojamuurin muodostumisessa, määrä vähenee iän myötä. EXTRA INTENSIVE MASK -naamioon lisätty Emollient Veil -teknologia sisältää makadamia-pähkinän uutetta. Sen sisältämät kolesteroli-esterit ovat samankaltaisia nuoressa ihossa olevien kolesteroliestereiden kanssa. Näin ylläpidetään ihon hyvää kuntoa ja nuorekasta ulkonäköä.

Naamion sisältämät vaikuttavat aineet:

Ene-Activate Complex II -yhdiste
Kaksitahoisesti vaikuttava yhdiste, joka lisää karnitiinin tuotantoa ihossa ja parantaa siten epidermiksen solujen energian saantia. Karnitiini edistää rasvahappojen kulkeutumista ensin solun sisään ja sitten mitokondrioon, jossa rasvahapot muuttuvat solun tarvitsemaksi energiaksi. Solut saavat runsaasti tarvitsemaansa energiaa, jolloin ne toimivat ja uudistuvat aiempaa paremmin. Tämä saa ihon näyttämään aiempaa nuorekkaammalta, raikkaammalta ja elinvoimaisemmalta.

Bio-Cell Activator
Kyseinen vaikuttava-aine parantaa dermiksessä sijaitsevien fibroblastisolujen energian saantia. Kun kyseiset solut saavat lisää energiaa, niiden kyky tuottaa hyaluronihappoa ja kollageenia paranee. Iho näyttää kuulaalta, sileältä ja tuntuu kimmoisalta ja kiinteältä.

Makadamia-pähkinöistä saatu öljyuute
Uute sisältää nuoressa ihossa olevien kolesterolisestereiden kaltaisia kolesteroliestereitä, jotka sitovat tehokkaasti kosteutta ihoon ja ylläpitävät iho pehmeyttä ja joustavuutta.

Koishimaru Silk EX
Koishimaru Silk EX -silkkiuute on kallisarvoisesta koishimaru-silkkikotilosta saatu vaikuttava aine, joka aktivoi hyaluronihapon muodostumista sekä dermiksessä että epidermiksessä ja kosteuttaa siten tehokkaasti ihoa.

Advanced CPX Vital -uute
Vaikuttaa tehokkaasti viiteen ikääntymisen mukanaan tuomaan muutokseen ihossa: ihon kuivumiseen, ihon veltostumiseen, ryppyihin ja juonteisiin sekä ihon värin elottomuuteen.

Miltei 90 % naamiota testanneista naisista tunsi ihonsa kosteuspitoisuuden parantuneen ja ihon näyttävät aiempaa tasaisemmalta ja virkeämmältä seuraavana aamuna. *
* Testiin osallistui 60 naista Saksassa ja Italiassa ja he käyttivät naamiota yhdessä siihen kuuluvan hierontatekniikan kanssa.

SENSAIn alkuperäinen, rentouttava hierontamenetelmä

  1. Sopiva määrä naamiota hierotaan kasvoille

    ovaalin muotoisin hierontaliikkein, kts. oheinen

    kuva.

  1. Ovaalin muotoisia hierontaliikkeitä jatketaan

    kasvojen ja kaulan iholla, kts. oheinen kuva.

    Otetaan jälleen sopiva määrä naamiota ja

    hierotaan se hellävaraisin liikkein kaulan ja

    dekolteen iholle ylhäältä alaspäin suuntautuvin

    sivelyin.
  1. Lopuksi otetaan jälleen sopiva määrä naamiota,

    joka painellaan kevyesti kasvojen iholle. Painelu

    aloitetaan kasvojen keskeltä.

SENSAI EXTRA INTENSIVE MASK -naamio 75ml, suositushinta 258,00 euroa.

Naamio tulee myyntiin elokuussa 2015.

Muut Extra Intensive -hoitolinjaan kuuluvat tuotteet

EXTRA INTENSIVE CREAM
Useita ylellisiä öljyjä sisältävä voide elvyttää ja virkistää elotonta, väsyneen näköistä ihoa. Se saa ihon tuntumaan välittömästi aiempaa kiinteämmältä ja kiinteyttää ihoa sekä parantaa sen joustavuutta pitempiaikaisessa käytössä.
Extra Intensive Cream 40 ml, suositushinta 323,00 euroa.

EXTRA INTENSIVE ESSENCE
Nopeasti, syvälle ihoon imeytyvä tehohoito, jonka kevyt raikas koostumus jättää iholle virkistyneen, energisen olon. Tehohoito elvyttää ja virkistää samean ja väsyneen näköistä ihoa sekä kiinteyttää tehokkaasti ihoa.
Extra Intensive Essence -tehohoito pumppupullo 40 ml, suositushinta 294,00 euroa.

Tuotekuvan saa ladattua oheisesta linkistä:
http://www.bernerbrandbank.fi/?cart=13897-dbfcgjffld&l=FI

Uusimmat tiedotteemme löytyvät osoitteesta:
http://news.cision.com/fi/berner-oy

Lisätiedot:
BERNER OY, kulutustavarat-osasto
Anne Sario, puh: 0207 91 4322, sähköposti: anne.sario@berner.fi

Berner Kulutustavarat on myynnin ja markkinoinnin moniosaaja, joka tuntee suomalaisen kuluttajan tarpeet. Tuotevalikoimaan kuuluvat Bernerin omat päivittäistavaramerkit sekä maahantuodut kansainväliset kosmetiikkamerkit. Osaston kotimaisia tuotemerkkejä ovat Herbina, Ainu, XZ, LV, Oxygenol, Rajamäen, Korrek ja Lasol. Johtavana kosmetiikan maahantuojana Berner edustaa Suomessa myös monia kansainvälisiä merkkejä, kuten Calvin Klein, Chloé, Clarins, Gatineau, IsaDora, Mavala, Marc Jacobs, philosophy, Rimmel, Sally Hansen ja Sensai. Maahantuotujen tuotteiden valikoimaan kuuluvat myös Kikkomanin ja Saclán elintarvikkeet, BabyBjörn -lastentarvikkeet sekä Omron-hyvinvointituotteet. www.berner.fi / kulutustavarat

Avainsanat:

Yrityksestä

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu suomalainen perheyhtiö. Berner on brändien tavaratalo, jonka valikoimissa on johtavia kotimaisia ja kansainvälisiä huippumerkkejä. www.berner.fi vaihde: +358 207 91 00info@berner.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit