SENSAI THE SILK -tuoksu

SENSAIn ensimmäinen tuoksu, joka saapuu myyntiin elokuussa 2015

Silkkinen tuoksuhuntu iholla

Ensimmäinen tuoksu, joka korostaa naisen kauneutta ja persoonallisuutta

INSPIRAATIO

Silkki ja tuoksut ovat pitkään kuuluneet japanilaiseen kulttuuriin. Aikoinaan silkkivaatteet käsiteltiin aromaattisilla seoksilla, jotka ihon lämmöstä levittivät ympärilleen aistillista, puoleensavetävää tuoksua. Sekä miehet että naiset nauttivat tästä perinteikkäästä tavasta käyttää tuoksuja. Silkki ja tuoksut muodistivatkin erottamattoman yhdistelmän, kun haluttiin kehittää yksilöllinen, omaa persoonaa parhaiten korostava tuoksu. SENSAIn ensimmäinen tuoksu SENSAI THE SILK, on moderni versio tästä vanhasta, perinteisestä tuoksuviisaudesta. Kun SENSAI THE SILK -tuoksu syleilee ihoa, se muuttuu ikään kuin runoksi tai lauluksi, joka tuo esiin kaiken kauniin naisen elämässä.

SENSAI THE SILK

Raikas, itämainen tuoksu, joka kietoo käyttäjänsä eleganttiin, silkkimäiseen tuoksuhuntuun. Tuoksun sekoittuessa ihon omaan tuoksuun, syntyy yksilöllinen tuoksu, joka tuo esiin käyttäjänsä sisäisen kauneuden. Tuoksusta voi nauttia joko itsekseen tai sen voi jakaa jonkun itselleen tärkeän henkilön kanssa.

SENSAI THE SILK EAU DE PARFUM 50 ml, suositushinta 131,00 euroa
Hienostunut ja yksilöllinen tuoksu, jonka aromaattiset tuoksuvivahteet yhdistyvät sensuelliin ambran tuoksuun. Tuoksu, joka hyväilee ihoa silkin tavoin.

SENSAI THE SILK EAU DE TOILETTE 50 ml, suositushinta 104,00 euroa
Herkkä ja viehättävä tuoksu, jossa orvokin lehdet kietoutuvat yhteen valkoisten kukkien tuoksun kanssa. Aavistus aistillista ambraa hyväilee ihoa silkin tavoin.

Tuoksukuvaus

SENSAI THE SILK avautuu raikkaiden hedelmien ja mausteiden tuoksuvivahteilla: bergamotti, roseepippuri, päärynä ja orvokin lehdet herättävät aistit. Tämän jälkeen esiin astuu valkoisista kukista muodostuva tuoksukokonaisuus , jonka hemmottelee aisteja. Jälkituoksussa erottuu tonkapapujen miellyttävä tuoksu. Näiden rinnalla lämmin, aistillinen ambra kokoaa tuoksuvivahteet harmoniseksi kokonaisuudeksi, joka syleilee ihoa silkin tavoin.

Tuoksupyramidi

Ensimmäinen tuoksuhuntu:                       Bergamotti, roseepippuri, päärynä, orvokin lehdet

Toinen tuoksuhuntu:                                 Pioni, ambra, orkidea, kielo

Viimeinen tuoksuhuntu:                            Tonkapavut, myski

Parfymööri

Marie Salamange

Marie oli haltioitunut tuoksuista jo lapsena. Myöhemmin kohtalo johdatti hänet ISPICAn parfyymikouluun Versaillesissa, jossa hän opiskeli kemiaa. Harjoittelujaksonsa hän suoritti Charabotilla, josta hän siirtyi Firmenichin tuoksutalon palvelukseen. Firmenichillä hän sai lisäoppia sellaisilta tuoksumestareilta kuten Olivier Cresp, Jacques Cavallier ja Alberto Morillas. He auttoivat häntä oman tyylin löytämisessä. Marie liittää tuoksumielikuvat usein väreihin ja koostumuksiin ja nauttii tuoksuvivahteista, joilla on vahva luonne. Tällaisia ovat esimerkiksi ambra ja puut. Hän on luonut tuoksuja useille luksusbrändeille, kuten Guerlain, Giorgio Armani ja Yves Saint Laurent.

Mikä oli ensireaktiosi, kun sinua pyydettiin luomaan SENSAI THE SILK -tuoksu?

Heti, kun kuulin tästä projektista, halusin luoda tuoksun, joka kuvaa tiettyä materiaalia, silkin tunnetta iholla. Inspiroiduin myös SENSAI-naisesta: kuka hän voisi olla ja miten hänen sisäinen kauneutensa pääsisi esiin. Halusin kuvata tätä aistillista kauneutta herkällä ja modernilla tavalla.

Miten silkki tulee esiin tuoksussa ja minkälaisia haasteita luomisprosessin aikana tuli vastaan?

Loin tuoksun yhdistämällä toisiinsa vastakohtaisuuksia, kuten hienostunutta, täyteläistä ambraa ja valkoisten kukkien keveyttä. On aina haastavaa luoda tuoksu, joka kuvaa väriä tai materiaalia. Mielestäni silkki herättää mielikuvan jostain erittäin kevyestä – kankaasta, joka on samalla kertaa herkkä ja hienostunut sekä valovoimainen. Haasteena oli löytää tasapaino näiden asioiden välillä ja luoda tuoksu joka kuvaa näitä silkin ominaisuuksia.

Mikä on ainutlaatuista SENSAI THE SILK -tuoksussa?

Ainutlaatuisen tuoksusta tekee se, että siinä perinteet yhdistyvät nykyaikaan. Perinteitä kuvaa ambra, joka on klassinen tuoksujen raaka-aine. Se on kuitenkin erittäin kallis raaka-aine ja siksi sitä käytetään nykyään arvoin. Tästä syystä minäkin lisäsin tuoksuun ambroxia, joka on samanlainen, nykyteknologian avulla valmistettu tuoksuvivahde. Se syventää alkutuoksun vivahteita ja antaa tuoksulle samalla pehmeää, vertaansa vailla oleva aistillisuutta. Sen tuoksuvivahde on hyvin monivivahteinen, siinä voi erottaa myskiä, metsäisyyttä ja aistillista lämpöä. Tämä antoi minulle mahdollisuuden lisätä tuoksuun keveämpiä, SENSAIn tyyliin sopivia tuoksuvivahteita, kuten Sharry baby -orkideaa. Yksilöllisen, ylellisen vivahteen tuoksu saa harvinaisesta Immortelle-kukan tuoksusta. Kyseessä on harvoin käytetty tuoksuvivahde, joka tuo tuoksuun yksilöllisyyttä.

Mitkä tuoksun sisältämät vivahteet kuvaavat parhaiten silkkiä?

Tuoksussa on kaksi aineosaa, orkidea ja roseepippuri, jotka luovat mielikuvan silkistä. Sharry baby
-orkidea tuo keveyttä niin itse tuoksuun kuin sen rakenteeseenkin. Roseepippuri taas antaa tuoksulle vastustamatonta loistokkuutta. Näiden kahden tuoksuvivahteen välinen kemia välittää mielikuvan silkistä.

Mitä tuoksu merkitsee sinulle?

Henkilökohtaisesti yhdistän tuoksun tunteeseen. Tämä on primitiivinen reaktio, jota emme pysty kontrolloimaan. Tuoksu käynnistää meissä aina tietyn tunnereaktion. Jos sen lopputuloksena hymyilemme tai koemme voimakkaan tunne-elämyksen, pidän sitä onnistumisena. Koettu tunne kuvaa parhaiten tuoksun kauneutta.

Pullon suunnittelija

Gwënael Nicolas

Gwënael Nicolas on Ranskassa syntynyt Tokioon asettunut suunnittelija sekä Curiosity Inc.
-yrityksen perustaja. Valmistuttuaan RCA:sta (Royal College of Art) teolliseksi suunnittelijaksi, hän on tehnyt yhteistyötä monien kansainvälisten yritysten kanssa suunnitellen tuoksupulloja, liikkeiden ulkoasuja, installaatioita ja arkkitehtonisia ratkaisuja. Hänen viimeisimpiä töitään on Louis Vuittonin liikkeiden suunnittelu Lontooseen ja Tokioon sekä Fendin ja Berlutin liikkeiden kansainvälisen ilmeen suunnittelu.

Minkälaisia mielikuvia nousi mieleesi, kun sinua pyydettiin suunnittelemaan ulkoasu SENSAIn tuoksulle?

Ensimmäinen mielikuva oli henkilö, joka pitää kädessään jotain kallisarvoista, kuten pehmeän ja hauraan tuntuista silkkikotiloa. Esinettä, jonka muoto istuu täydellisesti käteen.

Miten suunnittelussasi välittyi tuoksun nimi ”Silk on Skin”, silkki iholla?

SENSAIn tuoksulle antama nimi, Silk on Skin, herättää mielikuvan ohuista, keveistä silkkikerroksista, jotka asettuvat päällekkäin ihon pintaan. Tämä mielikuva antoi inspiraation pullon muodolle ja sen pinnan rakenteelle. Pullon pinta ei tunnu lasimaisen kovalta, vaan pehmeän hienostuneelta.

Oliko mielessäsi esineitä, kuvia tai henkilökohtaisia kokemuksia, jotka inspiroivat sinua tässä suunnittelutyössä?

Tuoksupullon suunnittelu on haastavaa, koska silloin täytyy keksiä jotain erityistä, joka erottuu muista. Samalla tulee kuitenkin huomioida tuotemerkin suunnittelulle asettamat vaateet sekä itse tuote, jolle pakkaus suunnitellaan. Kun hyväksyy tämän ja ottaa tehtävän vastaan, pakkaus alkaa vähitellen muotoutua mielessä ja sen suunnittelusta tulee osa jokapäiväistä elämää.

Mikä on ajatus SENSAIn tuoksupullon takana?

Halusin suunnitella tuoksupullon joka on yksilöllinen ja samalla henkilökohtainen. Alkuperäisessä mielikuvassani henkilö pitää kädessään silkkikotiloa. Silkkikotilo on muuttumaton, mutta sen sisällä kehittyy elämä. Yritimme luoda esineen, jolla olisi sisäinen olemus, joka ikään kuin hehkuisi valoa sisältä ulospäin ja kävimme läpi lukuisia materiaalivaihtoehtoja. Pullon pinnassa näkyvät ohuet viivat antavat vaikutelman pehmeästä, ohuesta kankaasta, joka vähitellen häivää yhdistyäkseen jokapäiväiseen elämään.

Minkä tyyppinen henkilö mielestäsi tuoksua käyttää? Entä minkälaiseen tilanteeseen tuoksu mielestäsi sopii?

Yleensä tuoksu on henkilökohtainen viesti ulkomaailmalle. Kiehtovaa tässä tuoksussa on se, että se kertoo sisäisestä kauneudesta. Se viimeistelee SENSAI-kauneudenhoitorituaalin ja täydentää käyttäjänsä SENSAI-kokemuksen.

Mikä on suunnittelijan päämäärä ja aikomus?

Suunnittelijan päämääränä on herättää tunteita, kuten intohimoa tai uteliaisuutta. Ajattelen aina suunnitellessani kohtaamista, sitä hetkeä, kun kuluttaja näkee tuotteen tai tilan ensimmäisen kerran. Muodon, värin ja materiaalin lisäksi suunnitellaan kokemusta. Itse tilaa ei voi hallita, mutta tunnetta jonka henkilö suunnittelutyön lopputuloksen kohdatessaan kokee voi.

SENSAI THE SILK -tuoksut tulevat myyntiin elokuussa 2015.

Tuotekuvat saa ladattua oheisesta linkistä:
http://www.bernerbrandbank.fi/?cart=13893-mjcfjfjcca&l=FI

Uusimmat tiedotteemme löytyvät osoitteesta:
http://news.cision.com/fi/berner-oy

Lisätiedot:
BERNER OY, kulutustavarat-osasto
Anne Sario, puh. 0207 91 4322, sähköposti: anne.sario@berner.fi

Berner Kulutustavarat on myynnin ja markkinoinnin moniosaaja, joka tuntee suomalaisen kuluttajan tarpeet. Tuotevalikoimaan kuuluvat Bernerin omat päivittäistavaramerkit sekä maahantuodut kansainväliset kosmetiikkamerkit. Osaston kotimaisia tuotemerkkejä ovat Herbina, Ainu, XZ, LV, Oxygenol, Rajamäen, Korrek ja Lasol. Johtavana kosmetiikan maahantuojana Berner edustaa Suomessa myös monia kansainvälisiä merkkejä, kuten Calvin Klein, Chloé, Clarins, Gatineau, IsaDora, Mavala, Marc Jacobs, philosophy, Rimmel, Sally Hansen ja Sensai. Maahantuotujen tuotteiden valikoimaan kuuluvat myös Kikkomanin ja Saclán elintarvikkeet, BabyBjörn -lastentarvikkeet sekä Omron-hyvinvointituotteet. www.berner.fi / kulutustavarat

Avainsanat:

Yrityksestä

Berner Oy on vuonna 1883 perustettu suomalainen perheyhtiö. Berner on brändien tavaratalo, jonka valikoimissa on johtavia kotimaisia ja kansainvälisiä huippumerkkejä. www.berner.fi vaihde: +358 207 91 00info@berner.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit