SAP:n vuoden 2012 Innovation Partner palkinto Bilotille

Report this content

Bilotille myönnettiin Kööpenhaminassa SAP Partner Summit tapahtumassa vuoden 2012 Innovation Partner Finland palkinto. Palkinnon jakoi SAP:n globaalista partneriyhteisöstä vastaava johtaja Eric Duffaut.

Bilot sai tunnustusta pitkän linjan työstään SAP:n uusimpien ratkaisujen pioneerina Suomessa. Palkinnonjaon perusteluissa korostettiin erityisesti Bilotin osaamista uusimipien mobiili- ja reaaliaikaisten muistinvaraisten (SAP HANA) teknologioiden osaajana.

SAP:n maajohtaja Marika Auramon mukaanBilot on vahvasti tukenut omalla panoksellaan SAP:n innovaatioagendan jalkauttamista suomalaisille asiakkaille. Bilot on ensimmäisenä jälleenmyyjänä vakuuttanut asiakkaansa SAP HANA -ratkaisun tuomista hyödyistä ja uusista mahdollisuuksista. Bilot on myös mm. vahvalla mobiiliosaamisellaan edesauttanut SAP-ratkaisujen käytettävyyden tehostamisessa ja aikaansaanut selkeitä parannuksia asiakkaidensa SAP-ratkaisujen käyttöön ja hallintaan.”

”Olemme tehneet pitkäjänteisesti töitä sen eteen, että asiakkaamme saavat parhaan hyödyn irti SAP-ratkaisuista. Bilotilla tämä tapahtuu jalostamalla ja kuorruttamalla ERP alustoja uuden aallon uusimmilla ratkaisuilla ja teknologioilla, joista muilla ei ole vielä kokemuksia. Olemme ylpeitä saamastamme palkinnosta, joka on juuri siinä kategoriassa, jossa meidän tulisikin pärjätä.” toteaa toimitusjohtaja Mika Tanner.

Palkinnon vastaanottanut johtaja Mikko Koljonen toteaa, että ”rohkeus olla edelläkävijä on yksi niistä asioista, mistä Bilot jo markkinoilla tunnetaan ja Bilotin huima kasvutarina saa palkinnosta juuri sellaista nostetta, joka auttaa yrityksen kehittämisessä vielä entistäkin näkyvämmäksi ja merkittävämmäksi toimijaksi Suomen ICT-kentällä.”

Lisätietoa:

Mika Tanner

toimitusjohtaja

puh. 040 544 0477

Bilot Oy on asiakassuuntautunut ja innovatiivinen IT- palveluyritys. Haluamme edistää asiakkaidemme liiketoimintasovellusten käytettävyyttä, parantaa liiketoimintaprosesseja sekä tehostaa päätöksentekoprosessia tukevaa tiedonkulkua. Bilotin perustivat vuonna 2005 alan johtavat asiantuntijat. Olemme uranuurtaja uusien SAP- ja Microsoft-ratkaisuihin perustuvien sovellusten kehittämisessä ja niiden ensiluokkaisessa käyttöönotossa. Vuonna 2012 Bilotin liikevaihto oli 12 miljoonaa euroa vuonna. Työntekijöitä yrityksessä on noin 100. www.bilot.fi

Multimedia

Multimedia