Biolanin toimitusjohtaja vaihtuu

Report this content

Biolan Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajaksi Teppo Rantasen 1.2.2014 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Esa Mäki siirtyy Finnprotein Oy:n toimitusjohtajaksi.

Kauppatieteen maisteri Teppo Rantanen (s. -59) siirtyy uuteen tehtävään Biolan Oy:n tytäryhtiön Novarbo Oy:n toimitusjohtajan paikalta. Teppo Rantanen jatkaa edelleen myös Novarbo Oy:n toimitusjohtajana sekä Favorit Tuote Oy:n vt. toimitusjohtajana.

Teppo Rantanen on työskennellyt Biolanilla yli 30 vuotta, joista viimeiset vuodet 2010 perustetun Novarbo Oy:n toimitusjohtajana. Teppo Rantanen on uransa aikana vaikuttanut vahvasti Biolanin kansainvälistymiseen muun muassa Biolanin vientitoiminnan käynnistämisellä ja vastaamalla Biolan Suzhoun perustamisesta Kiinaan.

Euroopan tämänhetkinen taloustilanne asettaa Biolanille suuria haasteita voitettavaksi. Teppo Rantasen vahva kokemus kansainvälisestä kaupasta sekä yrityksen toimintatapojen ja prosessien yksityiskohtainen tunteminen ovat ylivoimaisia vahvuuksia uudessa tehtävässä.

Lisätietoja:  

Pekka Kariniemi, hallituksen puheenjohtaja, 0400 737 333                   

Biolan valmistaa ja myy luonnonmukaiseen puutarhan ja ekologiseen viheralueiden hoitoon soveltuvia tuotteita sekä ympäristötuotteita. Omaa tuotantotoimintaa on Suomessa, Eestissä ja Kiinassa. Tuotteita on kehitetty yhteistyössä alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa jo 1970-luvulta lähtien.         

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia