Kysely: Kyllä huussi sopii myös kaupunkipihaan

Report this content

Tämän päivän kuivakäymälässä ei haise eikä pörrää kärpäsparvi

Yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, että huussi sopii myös kaupunkipihaan. 90 prosenttia kokee, että kuivakäymälän avulla voidaan säästää vesilaskussa ja saada hyvää multaa omassa pihassa käytettäväksi. Hajua ei pelätä, mutta huussin tyhjentäminen mietityttää. Tämä selviää Biolanin teettämästä huussikyselystä, johon vastasi 2.430 suomalaista.

Suomalaisista omakotiasujista 58 prosenttia on sitä mieltä, että myös kaupunkipihassa voi olla huussi. 94 prosentin mielestä kuivakäymälä mahdollistaa paikallisen ravinnekierron. Kaikkein innostuneimpia kesävessa-ajatuksesta ovat 41‒50 -vuotiaat. Silloin, kun kuivakäymälärakennuksen rakentaminen ja käymälälaitteen asentaminen on mahdollisimman vaivatonta, omakotiasujista jopa 45 prosenttia olisi kiinnostunut hankkimaan pihalleen kuivakäymälän.

‒ Nyt on selvästi muodostumassa kesävessabuumi. Onneksi on olemassa mökkitalkkareita ja ekomestareita, joilta huussin voi tilata vaivattomasti avaimet käteen -periaatteella, innostuu Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula.

Huussin tyhjentäminen mietityttää

Haju ei enää ole este kuivakäymälän hankkimiselle. Vastaajista 93 prosenttia on sitä mieltä, että nykyaikainen kuivakäymälä ei haise. Sen sijaan huussin tyhjentämisen siisteyttä ja helppoutta epäilee 27 prosenttia.

Monella saattaa olla mielikuva perinteisestä mökkihuussista, jossa leijaili sekä voimakas virtsan haju että parvi kärpäsiä. Nykyaikaiset kuivakäymälät eivät haise ja tyhjennyskin on helppoa.

‒ Vaivattomin käymälälaite huussiin on kompostoiva käymälä, jonka säiliö on lämpöeristetty. Eristys takaa sen, että tyhjennysvaiheessa jätökset ovat kompostoituneet multamaiseksi ja hajuttomaksi kompostiksi. Kompostikäymälä tyhjennetään yleensä säiliön alaosassa olevasta luukusta siististi ulkokautta, kertoo Biolanin Riikka Kerttula.

‒ Lattian päälle asennettavat kuivakäymälät tyhjennetään yläkautta. Kannattaa valmistaa, että käymälälaitteessa on erillinen umpinainen sisäastia, joka on helppo nostaa pois tyhjennysvaiheessa, jatkaa Kerttula.

Kuivakäymälän sijoituspaikka mietityttää vastaajia. Kolmannes vastaajista olisi valmis hankkimaan huussin, jos pihalta löytyisi sopiva paikka. Huussi palvelee pihan monipuolista käyttöä. Ulkoleikeistä, puutarhapuuhista, grillipaikalta tai ulkosaunasta on mukava piipahtaa asioille ulkohuussiin.

‒ Ulkohuussi sijoitetaan vähintään viiden metrin päähän naapurin rajasta, ellei asiasta ole erikseen sovittu naapurin kanssa. Myöskään 25 metriä lähemmäs talousvesikaivoa sitä ei saa sijoittaa. Muita rajoitteita ei ole. Koska nykyaikainen kuivakäymälä ei haise, kannattaa se sijoittaa juuri sinne, missä se palvelee perheen tarpeita parhaiten, opastaa Biolanin Kerttula.

Mitä lupia huussi tarvitsee?

Kyselyn mukaan viidesosaa suomalaisista olisi valmis ottamaan huussin pihalleen taajama-alueella, jos joku muu selvittäisi lupa-asiat valmiiksi.

Käymäläjätteen käsittelyä säätelee jätelaki. Se mahdollistaa käymäläjätteen käsittelyn myös taajamassa. Lisäksi saattaa olla kuntakohtaisia tiukennuksia jätteenkäsittelyyn. Siksi kannattaa olla yhteydessä paikalliseen jätehuoltoviranomaiseen jo ulkohuussin suunnitteluvaiheessa.

Biolanin kuluttajakysely kuivakäymälän sopivuudesta kaupunkipihaan toteutettiin sähköisesti toukokuussa ja siihen vastasi 2.430 suomalaista.

 Lisätietoja: Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula 040 5795626 riikka.kerttula@biolan.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Nyt on selvästi muodostumassa kesävessabuumi. Onneksi on olemassa mökkitalkkareita ja ekomestareita, joilta huussin voi tilata vaivattomasti avaimet käteen -periaatteella.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Vaivattomin käymälälaite huussiin on kompostoiva käymälä, jonka säiliö on lämpöeristetty. Eristys takaa sen, että tyhjennysvaiheessa jätökset ovat kompostoituneet multamaiseksi ja hajuttomaksi kompostiksi.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula