Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhla Finlandia-talolla
Biolanin Kariniemi: Kehittyvillä markkinoilla ei ole näkyvissä nopeita voittoja
Kehittyvät markkinat avaavat uusia mahdollisuuksia suomalaisyrityksille. Biolan Oy on mukana vuonna 2014 alkaneessa Suomen UNICEFin kehitysyhteistyöhankkeessa Ugandassa kehittämässä ratkaisuja sanitaatio-ongelmiin. Biolanin hallituksen puheenjohtaja Pekka Kariniemi esittelee hankkeen etenemistä Suomen YK-jäsenyyden 60-vuotisjuhlassa Finlandia-talolla.
Vesi, hygienia ja sanitaatiohanke tuo yhteen UNICEFin sekä suomalaisen ja ugandalaisen yritysmaailman ja yliopistot. Suomen ulkoasiainministeriön rahoittamassa kolmevuotisessa hankkeessa kehitetään paikallisiin kouluihin sopivia vesi- ja sanitaatioratkaisuja.
‒ UNICEFin UniWash-projekti on meille mahdollisuus toteuttaa yhteiskuntavastuuta ja samalla tutustua uusiin markkinoihin. Sopivien kumppaneiden löytäminen ja toimintaympäristön tuntemus ovat liiketoiminnan käynnistämisen perusedellytykset kehittyvillä markkinoilla. Yrityksenä annamme sitä osaamista mitä meillä on ja yhteistyössä tutkimme sopiiko se sikäläiseen kulttuuriin ja toimintamalliin, kertoo Biolanin Pekka Kariniemi.
Kehittyvillä markkinoilla ei ole näkyvissä nopeita voittoja
Ongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan yhteistyötä, uusia ajattelutapoja ja uudentyyppistä kehitysyhteistyötä. Näin on mahdollista kehittää uusia ja kestäviä ratkaisuja.
‒ Kehittyvillä markkinoilla ei ole näkyvissä nopeita voittoja. Kehitysyhteistyörahoitus ei kata liiketoiminnan kehittämistä, mutta hankkeen sivutuotteena löytyvät paikalliset kumppanit ja tarpeiden ymmärtämisen myötä myös mahdollisuus onnistua liiketoiminnassa kasvaa merkittävästi, pohtii Kariniemi.
‒ Konkreettinen esimerkki yhteistyön tuloksista on innovatiivinen käsienpesuhana. Se on kehitetty kehittyvien maiden kouluille yhdessä opiskelijoiden kanssa. Hana säästää vettä ja samalla vähentää aikaa, joka lapsilla kuluu vedenhakuun koulupäivien aikana. Hana myös opettaa käyttäjää käsien pesun oikeasta kestosta annostelemalla oikean määrän vettä, kertoo Kariniemi.
Hanan alkuperäisen mallikappaleen ovat kehittäneet Aalto-yliopiston opiskelijat Suomen Unicefin rahoittamassa opiskelijaprojektissa. UNIWASH –hankkeessa testattavat hanat valmisti Biolan, mutta hanan osat ovat yksinkertaisia ja se voidaan tulevaisuudessa valmistaa paikallisissa yrityksissä.
Biolan on yli 40 vuoden ajan kehittänyt kestäviä ratkaisuja, jotka auttavat vähentämään ihmisen aiheuttamaa ympäristökuormaa. Viimeiset 20 vuotta yritys on kehittänyt sanitaatioratkaisuja, kuten kuiva- ja kompostikäymälöitä.
Lisätietoja: Pekka Kariniemi, hallituksen puheenjohtaja, Biolan Oy, puh. 0400 737333