Jaa

Lainaukset

Ratinan uutta nurmea lannoitetaan Novarbo Green -tuotesarjalla, joka on kehitetty nimenomaan juurtumisen nopeuttamiseksi. Juurtuminen ei välttämättä ehdi täydelliseksi, mutta Suomessa kehitetyn lannoitteen ansiosta se ehtii varmasti hyvälle mallille.
Novarbon Mika Nurminen
Paras aika kasteluun on aamu. Päivällä iso osa sadetetusta vedestä haihtuu ilmaan kasvin ulottumattomiin. Illalle ajoitettu kastelu puolestaan jättää puutarhan märäksi yön ajaksi. Niillä alueille, joilla esiintyy paljon kotiloita, iltakastelu saa yöllä kulkevat kotilot villiintymään.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Jos hellekaudelle osuu loma, eikä ruukkuja kastella päivittäin, voi osan kukista ja yrteistä leikata lyhyemmiksi. Näin ne haihduttavat vähemmän. Esimerkiksi orvokki ja petunia tykkäävät leikkaamisesta ja ovat taas muutaman viikon päästä leikkaamisesta täydessä kukassa.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Nykyaikaiset kuivakäymälät ovat helppokäyttöisiä ja hajuttomia. Ja etenkin tyhjennysvaiheessa huomaa eron, kun enää ei tarvitse varata miestä väkevämpää tyhjennyskaveriksi.
Biolanin asiantuntija Riikka Kerttula
Yllättävää, että mökille ykköstoive on edelleen ulkohuussi! Sen sijaan vesivessan suosion laantuminen mökkikäymälänä on ollut näkyvissä. Kyselymme mukaan 91 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että kuivakäymälä on edullinen vaihtoehto vesivessalle.
Biolanin asiantuntija Riikka Kerttula
Kun nurmiheinät voivat hyvin, ne kasvavat voimakkaasti eikä sammaleelle jää kasvutilaa.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Sammalsyöppö on lannoite, jonka korkea kaliumpitoisuus kuivattaa sammaleen, lajista riippumatta. Samalla se ravitsee nurmiheinät vahvaan kasvun. Lannoiterakeessa on mukana myös hyötymikrobeja, jotka hajottavat ruskettuneen sammaleen.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Kotipuutarhurin yleisin virhe on kiiruhtaa haravoimaan juuri lumen alta paljastunutta nurmikkoa. Märkä nurmikko tiivistyy jalkojen alla, ja tiivistyminen heikentää juurien elinolosuhteita. Jos juuret eivät voi hyvin, ei kasvikaan voi hyvin. Tiivistyneellä nurmikolla sammal valtaa helposti alaa.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Moni jättää nurmikon lannoittamatta, jotta pääsisi ruohon leikkaamisessa vähemmällä. Tosiasiassa lannoittamatta jättäminen aiheuttaa kituliasta kasvua ja nurmikko häviää vähitellen kilpailussa rikkakasveja ja sammalta vastaan.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Tomaatti herättää intohimoja. On hämmästyttävää, että niistäkin henkilöistä, jotka kokevat puutarhanhoidon olevan pakkopullaa, 46 prosenttia haaveilee omista tomaattikasvustoista!
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Vaikka yrttien kasvatus on lisääntynyt viime vuosina valtavasti, niin edelleen yrteistä haaveilevia on enemmän kuin niitä kasvattavia. Tämä tarkoittaa sitä, että yrttibuumi ei ole katoamassa minnekään.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Huonekasveille optimaalinen valon määrä on noin 12 tuntia vuorokaudessa. Yleensä ensimmäiset kasvun merkit pimeän talven jälkeen alkavat näkyä, kun päivän pituus ylittää 9 tuntia. Etelä-Suomessa se tapahtuu helmikuun puolivälissä ja Pohjois-Suomessa noin viikkoa myöhemmin.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Yleensä ajatellaan, että mullanvaihdon tarkoitus on antaa kasvien juurille lisää tilaa. Ja jos kasvi on kasvanut hitaasti, päätetään olla vaihtamatta multaa. Se on varmin tapa saada huonosti kasvaneen kasvin tila entistä huonommaksi.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Multa maatuu vähitellen ruukussa ja samalla se tiivistyy. Vanhassa mullassa kasvin juurilla on ilmattomat olosuhteet ja ne voivat tukehtua. Lisäksi kasteluvedestä ja lannoitteista multaan kerääntyy vähitellen haitallisia määriä kalkkia ja suoloja. Kun mullan suolapitoisuus nousee, kasvi ei enää saa riittävästi vettä ja alkaa nuutua.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Olemme kierrättäneet ravinteita ja erilaisia sivuvirtoja jo 45 vuotta. On luonnollista, että seuraamme kehitystä ja olemme mukana myös hyönteistalouden sivuvirtojen kierrättämisessä.
Biolanin tuotepäällikkö Tuomas Pelto-Huikko
Kasvatuskokeissa olemme huomanneet, että sirkkojen lannalla kasvaneet taimet ovat olleet verrokkitaimia vihreämpiä väriltään. Lannan sisältämä kitiini parantaa kasvien vastustuskykyä.
Biolanin tuotepäällikkö Tuomas Pelto-Huikko
Kompostori rakastaa lämmintä joulukinkun rasvaa. Laitteen toimivuuden edellytys on lämpöenergia. Kompostorin pieneliöillä on oma jouluruoka, kun ne pääsevät hajottamaan tuoretta rasvaa.
Biolanin tuoteasiantuntija Katja Havukainen
Tämän joulun kinkkurasvat ilahduttavat esimerkiksi marjapensaita jo ensi keväänä. Nopeimmillaan kompostorista saa karkeaa katekompostia noin kahden kuukauden kuluttua täytöstä.
Biolanin tuoteasiantuntija Katja Havukainen
Joulutähti ja joulukaktus ovat kaikkein herkimmät kylmälle ja vedolle. Niitä ei koskaan saa kuljettaa pakkaamatta eikä niitä saa pakattunakaan jättää autoon. Joulukaktus tiputtaa nuppunsa ja joulutähti nuupahtaa helposti kylmässä
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Viileässä viihtyviä kasveja ei kannata laittaa lähelle takkaa, lämpöpumppua tai patteria. Lämpimässä kukinta on ohi nopeasti ja sipulikukat myös kasvattavat suhteettoman pitkän varren ja kaatuvat helposti.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Tupakkiaskin kanteen kaverin kanssa tehty suunnitelma ei kunnan rakennusvalvontaan kelpaa. Kiinteistön omistaja tarvitsee suunnittelijan, joka täyttää maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämät kelpoisuusvaatimukset.
Biolan Ekoasuminen Oy:n jätevesiasiantuntija Juha Heikkinen
Kaivuutyöt valmiissa pihassa eivät koskaan ole mukavia, mutta useilla kallioisilla rantatonteilla jätevesijärjestelmän upottaminen maahan on haasteellista tai lähes mahdotonta. Harmaiden vesien puhdistukseen on olemassa maan päälle asennettavia laitteita ja ne pelastavatkin useita rantakiinteistöjä kalliilta jätevesiremonteilta.
Biolan Ekoasuminen Oy:n jätevesiasiantuntija Juha Heikkinen
Tuomen oksien ja kanankakan hajun on todettu karkottavan jyrsijöitä, joten niitä kannattaa sijoittaa maan jäätymisen jälkeen kasvien tyvelle.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Euran Teollisuushuolto valikoitui kumppaniksi luontevasti, sillä se vastaa myös Biolan Groupin tuotannon kunnossapidosta. On helppo syventää yhteistyötä tutun, tinkimättömän ja vastuullisen toimijan kanssa.
Biolan Ekoasumisen toimitusjohtaja Matti Hakala
Olemme iloisia, että lähiseudun yhteissynergiat löydetään ja hyödynnetään. On mielekästä luoda kestävää kehitystä yhdessä eteenpäin vankan toimijan, Biolan Ekoasumisen kanssa.
Euran Teollisuushuollon toimitusjohtaja Eero Mäntylä
Nyt on niin kuivaa, että maassa ei ole ensi kevääksi riittävää vesivarastoa monivuotisille kasveille. Etenkin, jos talvesta tulee vähäluminen, kevätkuivuminen on iso ongelma. Siksi nyt syksyllä kannattaa kastella reilusti kaikkia monivuotisia kasveja, mutta etenkin ikivihreitä.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Hyväkuntoiset yrtit nostetaan ruukkuun ja siirretään sisälle valoisalle ikkunalle. Ruukutusvaiheessa ylipitkät varret leikataan ja niiden lehtisato kuivataan talven varalle.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Tänä vuonna lumen sulamisvedet haihtuivat nopeasti ja sateeton toukokuu kiusasi vanhempiakin kasveja. Siksi uusien kasvien paras istutusaika on todennäköisesti vasta tulossa kosteuden lisääntyessä taas syksyä kohti.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Yleisin virhe syyslannoituksessa on tehdä se vasta myöhään syksyllä. Siinä vaiheessa, kun kasvit ovat värittyneet ruskaan, ne eivät enää ota maasta ravinteita.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Käyttöturvallisuudesta ei tingitä milliäkään. Polttokäymälää pitää pystyä käyttämään turvallisesti niin lasten kuin mökkivieraidenkin, joille polttokäymälä ei välttämättä ole vielä tuttu. Cinderellan poltto käynnistyy ainoastaan silloin, kun kaikki osat ovat paikoillaan ja kunnolla kiinni.
Biolanin myynti- ja markkinointijohtaja iikka Helin
Iso osa suomalaisten mökeistä on käytössä vain kesällä ja talven tultua rakennukset ovat kylmillään. Cinderellaa kylmyys ei haittaa eikä se vaadi pakkassuojausta
Biolanin myynti- ja markkinointijohtaja iikka Helin
Käyttökokeissa sammalpohjainen munitusalusta sirkoille on todettu monilta ominaisuuksiltaan ylivertaiseksi. Se pidättää hyvin kosteutta ja esimerkiksi viljapunkki lisääntyy siinä heikommin kuin monissa muissa yleisesti käytetyissä munitusalustoissa.
Janne Pitkänen, Biolan Oy
Kuivakäymälän jätöksiä kompostoitaessa on varmistuttava, että kompostista ei valu maahan ravinnepitoisia nesteitä. Siksi kompostorissa pitää olla kansi, pohja ja mielellään vielä mahdollisuus kerätä ylimääräiset nesteet letkua pitkin kanisteriin.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Mökkikompostorin hoito on helppoa, jos kompostorin sisällä on ilmanjakokanava. Näin kompostimassaan joukkoon saadaan happea, vaikka kompostimassaa ei sekoitettaisikaan säännöllisesti.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Maatalouden ja elintarvikeketjun hiilijalanjäljen pienentäminen on monen tilallisen työlistalla. Paijan tilan uusi aurinkoenergiaratkaisu vähentää seuraavien 25 vuoden aikana CO2-päästöjä 86612 kg. Määrä vastaa 18 maailmanympärysmatkaa vähäpäästöisellä diesel-autolla.
Biolan Ekoasumisen aurinkoenergian toimialapäällikkö Suvi Karirinne
Halusimme juuri valmistuvasta pihattosikalasta asteen ympäristöystävällisemmän. Mielestämme aurinkoenergia on helppo tapa ottaa askel kohti kestävämpää tuotantoa. Sähköä kuluu paljon maatilalla ja siirto on kallistunut hurjasti ja tähänkin haluttiin ratkaisu. Syyt olivat siis sekä ympäristöllisiä, imagollisia että taloudellisia.
Paijan tilan omistaja Henna Paija
Kyselyn tuloksissa erityisen ilahduttavaa on, että 79 prosenttia vastaajista toivoo kuivakäymälöiden lisääntyvän yleisökäymälöinä ja lähes yhtä iso osa vastaajista on sitä mieltä, että kuivakäymälä sopii myös kaupunkiin. Tämä viestii selvästi kuivakäymälämyönteisyyden kasvusta.
Biolanin tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell
Luonnonvarojen entistä tehokkaampi kierrätys on jo lähitulevaisuudessa välttämätöntä. Tämä koskee myös ravinteiden kierrätystä eli esimerkiksi virtsan sisältämää fosforia ja typpeä, jotka ovat keskeisiä ruoantuotannossa lannoitearvonsa takia.
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kehitysprojektipäällikkö Pia Engström
Biolan on edelläkävijä nykyaikaisten kuivakäymälöiden kehittämisessä yksityishenkilöiden käyttöön. Luonteva jatko on kehittää ekologinen kuivakäymälävaihtoehto myös yleisökäyttöön. Yhteistyössä Kierrätyskeskuksen kanssa toteutettavien kokeilujen kautta saamme tarpeellista tietoa ratkaisujen toimivuudesta. Yhteinen tavoitteemme on kohottaa kuivakäymäläkulttuurin imagoa ja laajentaa kuivakäymälöiden käyttökohteita.
Biolanin tuotekehitysjohtaja Hannamaija Fontell
Kuivakäymälästä ravinteet saadaan paikallisesti ja vesivessaa helpommin hyötykäyttöön. Ravinteiden paikka on pellossa ja puutarhassa eikä pilaamassa Itämerta ja muita vesistöjä.
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen kehitysprojektipäällikkö Pia Engström
Kun päätät kastella, kastele kerralla kunnolla. Sadetin saa olla samassa kohdassa jopa useamman tunnin.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Kasvi, joka elää mykorritsasymbioosissa, saa vettä ja ravinteita jopa satoja kertoja laajemmalta alueelta kuin mitä kasvi saisi omilla juurillaan. Ohut sienirihmasto pystyy hakemaan vettä myös pienemmistä hiukkasväleistä kuin kasvin juuri.
Biolanin puutarhanevoja Riikka Kerttula
Näemme Biolanilla kehitysmaiden markkinat kasvavana potentiaalina ja uskomme elefanttihanan olevan tärkeässä roolissa ekologisen sanitaation kehittymisessä. Meille on myös tärkeää kantaa globaalia vastuutamme, ja siksi haluamme hyödyntää osaamistamme maailman lasten hyväksi yhteistyössä UNICEFin kanssa.
Toimitusjohtaja Teppo Rantanen, Biolan
Jotta lapset ja heidän perheensä saadaan puhtaan veden ja kunnollisen hygienian piiriin kaikkialla maailmassa, tarvitaan eri sektoreiden, kuten yritysten ja perinteisten kehitysyhteistyötoimijoiden yhteistyötä.
Pääsihteeri Marja-Riitta Ketola, Suomen UNICEF
Toiset haluavat muistaa äitiä luonnosta kerätyillä valkovuokoilla, mutta suurin osa haluaa antaa äidille pitkäaikaisen ilon ruukku- tai parvekekukkien muodossa.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Pahin virhe on kiiruhtaa haravan kanssa märälle nurmikolle. Odota vähintään viikko lumen sulamisen jälkeen, jotta nurmikko kuivahtaa ja kestää kävelyä tiivistymättä.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Jos tiedät olevasi runsaskätinen kastelija, kannattaa kylvöihin valita elävästä rahkasammaleesta valmistettu kasvualusta, kasvusammal. Se pystyy varastoimaan vettä, mutta säilyttää silti juurille välttämättömän ilmatilan.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Kanankakalla varastolannoitettuja taimia voidaan kastella koko taimikasvatusaika vedellä. Taimen juuret hakeutuvat lannoitteeseen ja ottavat sieltä ravinteita tarpeen mukaan. Liikalannoituksen riskiä ei ole, kun lannoiterakeita ei sekoiteta koko ruukun multaan.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Orkidea kastellaan upottamalla ruukku muutamaksi minuutiksi huoneenlämpöiseen veteen. Kun juuret ovat muuttuneet vihreiksi, on kasteluaika ollut riittävä.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Jos olet innokas kastelija, istuta kasvit ruukkuun, josta ylimäärinen vesi pääsee valumaan aluslautaselle. Ruukun pohjalle kannattaa laittaa kerros kevytsoraa salaojaksi tai istuttaa kasvit nopeasti kuivuvaan kaktusmultaan.
Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula
Valitse ajanjakso -
Hakusi ei tuottanut tuloksia
Hakusi ei tuottanut enempää tuloksia
Takaisin alkuun