Blue1 satsaa vahvasti Suomen maakuntakentille, 22% lisää lentoja

Lentoyhtiö Blue1 lisää panostustaan kotimaan liikenteeseen syksystä alkaen merkittävästi. Lentojen määrä kasvaa syys-joulukuusta lähtien 22 % viimevuotiseen verrattuna. Kuopion lentomäärä kaksinkertaistuu, Oulun ja Helsingin välisten vuorojen määrä nousee yhdeksään päivässä. Lisäksi Oulusta avautuu suora reitti Tukholmaan.

Blue1 on ollut jo vuosia vahvasti kasvava yhtiö Suomen kotimaan liikenteessä, sekä suorien reittilentoyhteyksien edelläkävijä maakunnista ulkomaille. ”Blue1 on kasvanut nopeasti merkittäväksi vaihtoehdoksi suomalaisille liike- ja vapaa-ajan matkustajille kotimaan liikenteessä. Olemme tuoneet lentohinnat viimein järkevälle tasolle, joka mahdollistaa yhä useammalle nopean liikkumisen kotipaikkakunnan ja pääkaupunkiseudun välillä. Myös huippuedulliset nuoriso- ja senior –hintamme tuovat lentomatkustamisen entistä lähemmäksi suomalaisia kuluttajia. Nyt uudistetut aikataulumme soveltuvat niin liike- kuin vapaa-ajanmatkustukseen. Kaikilla lennoilla on sekä liikematkustukseen suunniteltu Economy Extra –luokka sekä vapaa-ajan matkustukseen suunnattu Economy -luokka. Blue1 pitää huolen siitä, että kilpailu kotimaan liikenteessä pysyy nyt ja tulevaisuudessa”, toteaa Blue1:n kaupallinen johtaja, Juha Järvinen.

  • Oulu – Helsinki 9 kertaa päivässä ja Tukholmaan suoraan kerran päivässä
    Helsingin ja Oulun välisessä liikenteessä arkivuorojen määrä lisääntyy yhdeksään. Samalla Oulu saa suoran päivittäisen lentovuoron Tukholmaan 1. marraskuusta alkaen. Blue1 yhdessä muiden Star Alliance –yhtiöiden kanssa kattaa laajat yhteydet oululaisille Helsingin ja Tukholman kautta. Blue1 liikennöi Ouluun uudella Boeing 717 –konetyypillään elokuusta alkaen.
  • Kuopio – Helsinki 4 kertaa päivässä – lentoja tuplamäärä
    Syksystä alkaen Blue1 kaksinkertaistaa lentojensa määrän Helsingin ja Kuopion välillä. Loka-marraskuuhun mennessä Blue1 liikennöi reittiä neljästi päivässä. Lennot operoidaan Avro RJ85 -suihkukoneilla ja ATR72-500 -potkuriturbiinikoneilla.
  • Vaasa – Helsinki 4 kertaa päivässä, Tukholmaan suoraan 3 kertaa päivässä
    Blue1 jatkaa vahvaa panostustaan Pohjanmaalle. Vaasasta liikennöidään Helsinkiin arkisin 4 kertaa päivässä sekä suoraan Tukholmaan 3 kertaa päivässä.
  • Tampereelta suoraan Tukholman kautta maailmalle 4 kertaa päivässä
    Blue1 liikennöi 4 kertaa päivässä suoraan Tampereelta Tukholmaan Saab 2000 –potkuriturbiinikoneella. Lennoilta on hyvät jatkoyhteydet Skandinaviaan, Eurooppaan ja USA:han SAS:n ja muiden Star Alliance –lentoyhtiöiden siivin.
  • Turusta suoraan Tukholmaan 4 kertaa päivässä ja Kööpenhaminaan 2 kertaa päivässä
    Blue1 ja SAS liikennöivät yhdessä vahvasti Turusta maailmalle. Tukholman ja Kööpenhaminan kautta avautuvat lukuisat päivittäiset yhteydet muualle Skandinaviaan, Eurooppaan ja kaukokohteisiin. Turku-Tukholma lennot operoidaan ATR72-200 koneilla ja SAS Kööpenhaminan lennot CRJ –suihkukoneilla.
  • Vahva panostus Lappiin jatkuu - päivittäin Kittilään ja Kuusamoon
    Blue1 lisää Lapin kausikohteidensa lentojen määrää entisestään marras-joulukuusta alkaen. Uudet päivittäiset lennot Helsingistä Kittilään ja Kuusamoon, sekä viikonloppulennot Rovaniemelle tuovat Lapin hiihtokeskukset entistä lähemmäksi pääkaupunkiseutua edullisin hinnoin.

BLUE1 COMMUNICATIONS

Lisätietoja:
• Juha Järvinen, Kaupallinen johtaja Blue1 050 522 2993
• Blue1 viestintä, tel 050 444 0607

Tilaa