Sveneric Persson New Yorkiin – Stefan Wentjärvestä Blue1:n uusi toimitusjohtaja

Stefan Wentjärvi (37) on nimitetty Blue1:n toimitusjohtajaksi ja hän aloittaa uudessa tehtävässään kesän jälkeen. "Blue1 on nyt saavuttanut erittäin hyvän aseman kehittyäkseen ja kasvaakseen edelleen ja minulla on ilo julkistaa yhtiön sisältä rekrytoidun Stefan Wentjärven (M.Pol.Sc) nimitys toimitusjohtajaksi", sanoo Gunnar Reitan SAS-Ryhmän varatoimitusjohtaja. Blue1:n nykyinen toimitusjohtaja Sveneric Persson jättää Suomen ja Blue1:n ottaakseen vastaan toimen SAS:n Amerikoiden organisaation maajohtajana. Suomeen Persson tuli SAS:n Tokion toimistosta toukokuussa 2000 ja hän lähtee uuteen asemapaikkaansa New Yorkiin 1. syyskuuta 2005. "Blue1:n liiketoiminta on viiden Sveneric Perssonin toimintavuoden aikana merkittävästi kasvanut ja yhtiöstä on myös tullut tärkeä tekijä Suomen markkinoilla. Vuonna 1999 yhtiö kuljetti 200 000 matkustajaa ja vuonna 2004 matkustajien määrä nousi jo 1.2 miljoonaan. SAS Suomen toimintojen sekä Blue1:n sulauttaminen yhdeksi yhtiöksi saatiin päätökseen viime syksynä", kiteyttää Gunnar Reitan. "Stefan Wentjärvi, yhtiön talousjohtaja vuodesta 2000 lähtien tietää ja tuntee sekä yhtiön että alan erittäin hyvin. Toivotan hänelle onnea uusiin tehtäviinsä", sanoo Gunnar Reitan. BLUE1 CORPORATE COMMUNICATIONS Lisätietoja: Tom Christides, viestintäjohtaja puh: +358 40 7523131

Tilaa

Liitteet & linkit