Bocapin uusin rahasto sijoittaa Pohjoismaiden johtavaan älykkään ohjelmistokehityksen asiantuntijayritys Eficodeen

Teknologiayhtiö Eficode on vastaanottanut kuuden miljoonan euron vähemmistösijoituksen pääomasijoitusyhtiö Bocapilta. Sijoituksen myötä Eficode vauhdittaa merkittävästi DevOps-tekoälypohjaisen ohjelmistotuotantoalustaansa perustuvan tuote- ja palveluliiketoimintansa kansainvälistä laajentumista. Yhtiö on alan eurooppalainen edelläkävijä ohjelmistotuotannon murroksessa, jossa ohjelmistokehityksestä on tulossa entistä älykkäämpää ja automatisoidumpaa. Eficoden kasvua siivittää myös äskettäin Alibaba Cloudin kanssa solmittu strateginen kumppanuus, minkä myötä Eficode tuo Alibaba Cloudin palveluita Pohjois-Eurooppaan sekä vie pilvipalveluratkaisulla pohjoismaalaisia yrityksiä Kiinan markkinoille.

Eficoden liikevaihto on kasvanut voimakkaasti, ja viimeisen kahden vuoden aikana kasvua on ollut yli 100 % liikevaihdon yltäessä noin 23Meur:oon. Lisääntyneen kysynnän myötä Eficode rekrytoi viime vuoden aikana yli sata uutta työntekijää Suomeen, Tanskaan ja Ruotsiin. Yritys on Pohjoismaiden johtava DevOps-osaaja, ja sen 120 hengen DevOps-tiimi yksi Euroopan laajimpia. Yhteensä yritys työllistää 235 henkeä.
 

Bocap SME Achievers Fund II –rahaston toisen sulkemisen myötä 50 miljoonaa euroa suomalaisten pk-yritysten kasvun moottoriksi

Edellä mainitun sijoituksen myötä pääomasijoitusyhtiö Bocap ilmoittaa myös saattaneensa vuodenvaihteessa loppuun Bocap SME Achievers Fund II – pääomasijoitusrahastonsa (’’PK Arvonkasvattajat II’’) toisen sulkemisen kahden suomalaisen työeläkeyhtiön Veritaksen ja Ilmarisen johdolla. Rahastossa on mukana myös muita tunnettuja institutionaalisia sijoittajia, kuten Nordea Life, OP Vakuutus ja OP Eläkesäätiö, Sitra, MELA ja Merimieseläkekassa. Lisäksi mukana on myös menestyneitä suomalaisyrittäjiä ja varakkaita suomalaisperheitä sijoitusyhtiöidensä kautta. Bocapin osakkaat sijoittavat myös rahastoon. Rahaston sijoitussitoumukset ovat nyt 50 miljoonaa euroa.

Rahasto on ns. kasvurahasto, joka sijoittaa yrittäjävetoisiin vakiintuneisiin, voimakkaasti kasvaviin, kannattaviin suomalaisiin listaamattomiin pk-yrityksiin, joiden liikevaihto on 4 – 40 miljoonaa euroa. Rahastolla ei ole toimialarajoitteita. Rahaston tiimin omalla aktiivisella operatiivisella ja strategisella kohdeyhtiöpanostuksella ja pitkäjänteisellä kohdeyhtiöhallinnoinnilla on tavoitteena luoda merkittävää lisäarvoa sekä yrittäjille että sijoittajille.

Bocap on konseptillaan suomalaisen pääomasijoittamisen edelläkävijä, joka lanseerasi markkinoiden 2000-luvun ensimmäisen vähemmistösijoituksiin keskittyvän pääomasijoitusrahaston v. 2012.  ‘’Yrittäjät ovat vastaanottaneet meidät todella hyvin ainutlaatuisen konseptimme ansiota. Heitä motivoi se, että tyydymme vähemmistöomistukseen, jolloin olemme samassa veneessä edesauttamassa menestystarinoita’’, toteaa Bocapin perustaja Julianna Borsos, joka on itsekin yrittäjä ja äskettäin valittu Suomen Vuoden Hyväksi Omistajaksi. ‘’Olemme kiitollisia suomalaisten sijoittajien luottamuksesta. Lähestymistapamme on osoittautunut toimivaksi ja tämä jatkoksi tullut toinen rahasto on tervetullut lisä markkinoille, joilla aktiivisia yrittäjähenkisiä sijoittajia tarvitaan’’, toteaa rahaston sijoitusjohtaja ja osakas Vilma Torstila.

Yhtiön pääomasijoitustoiminta tunnetaan kyvystä saada kohteikseen suomalaisia ‘gaselliyhtiöitä’, jotka kukin ovat oman alansa huippusuorittajia. Ensimmäisen rahaston kohteita ovat mm. Detection technology Oyj, MediVida Oy (joista 1. rahasto on irtaantunut), Primex Pharmaceuticals Oy, Greenled Oy ja Ukkoverkot Oy. Bocap on myös sijoittanut Nanocomp Oy:öön ja uusimmasta rahastosta on ennen juuri julkistettua Eficodea sijoitettu myös Specim, Spectral Imaging Oy:öön.


Lisätietoja antavat:

Julianna Borsos, puh. 050 386 3530                          Vilma Torstila, puh. 040 547 4010
Hpj, perustajaosakas, Bocap                                        Osakas, sijoitusjohtaja, Bocap
julianna@bocap.fi                                                          vilma@bocap.fi
PK Arvonkasvattajat II –rahasto                                    PK Arvonkasvattajat II –rahasto
 

Risto Virkkala, puh. 040 501 8434                              Alexander Yin, puh. 045 324 3268
Toimitusjohtaja, perustaja, Eficode Oy                        Talousjohtaja, Eficode Oy
risto.virkkala@eficode.com                                           alexander.yin@eficode.com

Bocap:

Bocap Private Equity Oy (www.bocap.fi) on suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittava riippumaton pääomasijoitusyhtiö. Bocap on suomalaisen pääomasijoittamisen edelläkävijä, joka sijoittaessaan toimii aktiivisena vähemmistöosakkaana yrittäjävetoisissa ja voimakkaasti kasvavissa vakiintuneissa pk-yrityksissä. Bocapin taustarahoittajina on Bocapin partnereiden lisäksi suomalaisia institutionaalisia sijoittajia kuten henki- ja eläkevakuutusyhtiöitä, säätiöitä, eläkekassoja ja yrittäjiä. Bocapin uusin pääomasijoitusrahasto on 50Meur:n kokoinen. Bocapin pääomasijoitusrahastoissa on tähän saakka sijoitettu 8 salkkuyhtiöön, joiden yhteenlaskettu liikevaihto on vajaa 200 miljoonaa euroa työllistäen noin 1500 henkilöä.

Eficode:

Eficode Oy (www.eficode.com) on johtava suomalainen DevOps-, ohjelmisto-, automaatio- ja design-yritys, jolla on toimistot Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Eficode rakentaa ohjelmistokehityksen ja digitaalisten palveluiden tulevaisuutta yli 235 innokkaan ammattilaisen voimin. Eficode tarjoaa digitaaliset palvelut alusta loppuun: ideoinnista toteutukseen ja julkaisemisesta jatkokehitykseen. Eficode on vuodesta 2005 alkaen konsultoinut asiakkaitaan kehittymään paremmiksi ohjelmistotaloiksi ja 2009 alkaen yritys on määrätietoisesti vienyt eteenpäin DevOps-malleja ja -menetelmiä, sekä moderneja teknologioita Pohjoismaissa.

Yrityksestä

Bocap on suomalaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin sijoittava riippumaton pääomasijoitusyhtiö. Yrityksiä rahoitetaan sekä oman pääoman että vieraan pääoman ehtoisesti. Bocapin taustarahoittajina on suomalaisia institutionaalisia sijoittajia kuten henki- ja eläkevakuutusyhtiöitä, säätiöitä, eläkekassoja ja varakkaita yksityishenkilöitä. Bocapin salkkuyhtiöitä on nyt noin 20 ja näiden yhteenlaskettu liikevaihto on yli 100 miljoonaa euroa. Kohdeyhtiöt työllistävät yli 1000 henkilöä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia