Bonavalta voittoisa kilpailuehdotus Pasilan Postipuiston pohjoisosan tontinluovutuskilpailuun - alueesta 5700 asukkaan uusi asuinalue

Bonava Suomi Oy:n kilpailuehdotusta esitetään Pasilan Postipuiston pohjoisosan tontinluovutuskilpailun yhdeksi voittajaksi. Voittoisan kilpailuehdotuksen myötä Bonava rakennuttaa Keskuspuiston kainaloon aluksi 300 asunnon urbaanin korttelikokonaisuuden ja myöhemmin 220 asunnon pistetalokokonaisuuden. Bonava valmistelee asemakaavan yhdessä Helsingin kaupungin kanssa. Asuinrakentamisen ensimmäisen vaiheen on tarkoitus alkaa kesällä 2019. Postipuisto on suurin Helsingin asumisen kumppanuuskaavoitushanke.

Postipuiston pohjoisosan uudesta asuinalueesta muodostuu valmistuessaan noin 5700 asukkaan alue Helsingin keskustan läheisyyteen. Bonavan kotikorttelit sijoittuvat uuden alueen lounaiskulmaan Keskuspuiston viereen. Lännessä kortteli rajautuu Keskuspuistoon ja etelässä Postiljooninkatuun. Bonavan kotikortteliin on tulossa sekä vapaarahoitteisia omistus- ja vuokra-asuntoja että hitas-tuotantoa.

”Olemme todella iloisia ja odotamme innolla hyvän yhteistyön jatkuvan Helsingin kaupungin kanssa. Kehittyvälle alueelle viihtyisyyden ja yhteisöllisyyden luominen alusta lähtien tulee olemaan antoisaa. Kilpailuehdotuksemme viiden design-periaatteen mukaisesti juurrutamme alueelle palveluita ja elämää sekä väliaikaisia mutta ketteriä palveluita. Osa asunnoista tulee olemaan Bonavan Duo-konseptin mukaisesti perhetilanteen mukaan muuttuvia ja asumisen sekä liikkumisen ratkaisut ovat energiatehokkaita. Haluamme myös suunnitella toimivaa pyöräkaupunkia ja yhdistää esimerkiksi digipalveluita taloyhtiöiden tapaan toimia”, toteaa Matti Kuronen , yksikön johtaja, Bonava Suomi Oy.

”Olen erittäin tyytyväinen Postipuiston tontinluovutuskilpailun korkealaatuiseen tulokseen ja hyvään yhteistyöhön osapuolten kesken. Postipuistosta tulee viihtyisä, yhteisöllinen ja ekologinen asuinalue. Alue on kaupungille merkittävä , sillä 5700 asukkaan Postipuiston pohjoisosa käynnistää Pasilan pohjoisimpien osien rakentamisen”, toteaa Pasilan aluerakentamisen projektinjohtaja Niina Puumalainen Helsingin kaupungilta.

Bonavan Postipuiston pohjoisosan kotikortteleiden suunnitelmassa korostuvat selkeät arkkitehtoniset ratkaisut, joustava asuminen sekä palveluiden luominen ja muunneltavuus niin asumisessa kuin ympäristössä. Kortteleilla tulee olemaan avarat piha-alueet, jotka jakautuvat monipuolisesti erilaisiin toiminnallisiin alueisiin.

Aloituskortteli on julkisivuiltaan vaihtelevan ja harkitun veistoksellinen ”, kertoo JKMM Arkkitehtien toimitusjohtaja, arkkitehti Juha Mäki-Jyllilä . ” Arkkitehtuurissa tavoitellaan modernia raikkautta yhdistettynä ajattomiin ja kestäviin materiaaleihin .”

”Palveluita juurrutetaan alueelle Demos Helsingin Smart Retro menetelmällä, jossa erilaisia palveluita testataan ja yrittäjiä tuodaan yhteen asukkaiden kanssa ”, kertoo Demos Helsingin toinen perustajajäsen Roope Mokka . ” Tyhjien kerhohuoneiden sijaan haluamme asukkaiden voivan olla mukana kehittämässä yhteisen toiminnan edellytyksiä.”

Postipuiston pohjoisosan asuntotarjonta tulee olemaan monipuolinen ja tarjoaa erilaisia vaihtoehtoja, erityisesti alueelle tavoitellaan lapsiperheitä. Alueelta tulee löytymään lähipalveluita kuten ala-aste ja useita päiväkoteja. Sijainti on kätevä aivan Ilmalan ja Käpylän rautatieasemien läheisyydessä ja sieltä tulee olemaan lyhyt matka Keski-Pasilaan ja sujuvat yhteydet minne tahansa Suomessa.

Pasilan Postipuiston pohjoisosan asuinkortteleita koskeneen kilpailun voittajien valinnasta päättää Helsingin kaupungin kiinteistölautakunta. Lautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 18.5.2017.

Lue lisää Bonavasta: https://www.bonava.fi/tietoa-meista  

Lisätietoja:
Matti Kuronen , Helsingin yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 507 5749 tai
viestinta@bonava.fi  

Heikki Ruski , hankekehityspäällikkö, Bonava Suomi Oy, puhelin 040 576 0647 tai viestinta@bonava.fi  

Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, Bonava Suomi Oy, puhelin 040 555 5868, viestinta@bonava.fi

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme syntyneet NCC:stä ja luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Nykyään Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 1 600 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme on noin 1,4 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia