TUTKIMUS: jopa viidennes käyttää yli puolet käteen jäävistä tuloista asumiseen

Bonava selvitti toukokuussa 2018 millaisia asioita suomalaiset pitävät tärkeinä asuinaluetta ja uutta kotia valittaessa. Asumiseen joudutaan käyttämään huomattavia summia rahaa kuukaudessa. Asumisen tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä on kohtuullista käyttää asumiseen enintään 30 prosenttia nettotuloistaan, kun taas viidennes vastaajista joutuu käyttämään vähintään puolet nettotuloistaan asumiseen.

Asuntoa ostettaessa tai vaihtaessa selkeästi tärkeimmiksi valintaan vaikuttaviksi tekijöiksi nousivat edullisten asuinkustannusten lisäksi raikas sisäilma, hyvä äänieristys ja asuntojen tehokkaat pohjaratkaisut. Asuinalueen ja naapuruston osalta puolestaan asuinalueen rauhallisuus ja turvallisuus, lähipalvelut ja hyvät liikenneyhteydet koettiin tärkeiksi.

”Nuorilla korostuu ymmärrettävästi edullisuuden merkitys uutta asuntoa hankittaessa. Vanhemmat ikäryhmät puolestaan kokivat muita enemmän luonnonläheisyyden, alueen maineen ja arvostuksen sekä asumisen monimuotoisuuden tärkeinä. Hieman ehkä yllättävästi älykotiratkaisuja pitivät kaikki vastaajaryhmät vähiten tärkeänä tekijänä asuntoa valittaessa”, sanoo Juuso Hietanen, toimitusjohtaja, Bonava Suomi Oy.

Tutkimuksen tulokset ovat myös linjassa Bonava-konsernin toukokuussa 2017 teettämän kansainvälisen tutkimuksen kanssa. Tuolloin tutkimuksen mukaan 81 prosenttia kahdeksan Bonavan toimintamaan vastaajista nosti turvallisuuden tärkeimmäksi onnellisuuteen vaikuttavaksi tekijäksi naapurustossaan. Turvallisuuden lisäksi päivittäinen hyvinvointi, ystävällinen ilmapiiri sekä tutut ihmiset ja paikat tunnistettiin kaikilla kahdeksalla markkinalla onnellisuutta lisääviksi tekijöiksi.

”Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten antamaa kuvaa, että yhä useampi arvostaa kaupunkimaista asumista. Asumistoiveet ja –vaatimukset vaihtelevat huomattavasti vastaajien välillä, mikä kertoo kohtuullisen asumisen monimuotoisesta merkityksestä. Toiselle tärkeää on koti kaupungin ytimessä palveluiden läheisyydessä, kun taas toisille luonnonrauha ja isot huonemäärät ovat välttämättömiä. Onkin tärkeää, että mahdollistetaan erilaisten asumistoiveiden toteutuminen, eivätkä kunnat keskusjohtoisesti määrää ”oikeita” asumiskokoja ja autopaikkamääriä kotitalouksien puolesta”, sanoo Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

Pienperheyhdistys ry täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja on koko historiansa ajan ottanut kantaa yhden vanhemman perheiden asumisolosuhteisiin. Pienperheyhdistys ry:n hallituksen jäsen Veronika Honkasalo tuloksista: ”Asumisen kalleus on puhuttanut yhdistystä sen alkuajoista lähtien. Yhden tulonsaajan perheessä nimenomaan asuminen syö merkittävän osan käytettävistä rahoista. On hienoa, että kohtuuhintaisesta asumisesta puhutaan, sillä se on meidän kohderyhmälle enemmän kuin tärkeä aihe.”

Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita, tutkimuksesta käy selville, että asuntoa hankittaessa edullisuus ja joustavat maksuehdot ovat tärkeitä etenkin vuokra-asunnossa asuville. ”Kyllä mutta asuntomarkkinoiden epätasapainosta kertoo se, että vuokralaiset joutuvat tekemään valintaansa erityisesti taloudellisin perustein. Asumisen laatukysymykset ja sijainti joutuvat väistämään taloudellisten realiteettien edessä", sanoo Viita.

Keskustelu asumisen kustannuksista jatkuu SuomiAreenan Purje-lavalla 19.7. klo 14.30

Torstaina 19.7. jatketaan keskustelua kohtuuhintaisesta asumisesta SuomiAreenan Purje-lavalla Porissa. Mukana keskustelussa Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus, Pienperheyhdistys ry:n hallituksen jäsen Veronika Honkasalo, Vuokralaiset ry:n toiminnanjohtaja Anne Viita sekä Bonava Suomi Oy:n toimitusjohtaja Juuso Hietanen. Keskustelua johtaa Huomenta Suomesta tuttu MTV Uutisten toimittaja Nina Rahkola. Keskustelut myös striimataan suorana Porin Karjarannan messualueella.

Tutkimus toteutettiin verkkotutkimuksena toukokuussa 2018. Tutkimuksen toteutti tutkimuslaitos Norstat ja siihen osallistui yli 1000 vastaajaa Uudeltamaalta, Pirkkalasta Varsinais-Suomesta, Pohjois-Pohjanmaalta ja muilta alueilta. Vastaajien ikäjakauma oli 18-75 v, joista miehiä 49 % ja naisia 51 %. Vastaajista 34 % oli yhden henkilön talouksia, 42 % 2 henkilön ja 24 % 3+ henkilön talouksia. Vastaajista 58 % asuu kerrostalossa, 14 % rivitalossa ja 28 % omakoti-/paritalossa. Yhteenveto tutkimustuloksista Bonavan sivuilta: https://www.bonava.fi/inspiraatio/vinkkeja-asumiseen/parempaa-asumista

Lisätietoja:

• Matti Kuronen, yksikönjohtaja, Bonava Suomi Oy, puhelin 010 400 2749 ja Joanna Linnermo-Kumpuoja, viestintäpäällikkö, puhelin 010 400 2778 tai viestinta@bonava.fi

• Juhana Brotherus, pääekonomisti, Suomen Hypoteekkiyhdistys, puhelin 050 384 9479

• Kaisli Syrjänen, kansalaistoiminnan koordinaattori, Pienperheyhdistys ry, puhelin 045 7731 1399 tai kaisli.syrjanen@pienperhe.fi

• Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset ry, puhelin 050 588 3483 tai anne.viita@vuokralaiset.fi

Bonava on Pohjois-Euroopan johtava asuntorakennuttaja. Olemme luoneet koteja ja naapurustoja jo 1930-luvulta lähtien. Bonava toimii Ruotsissa, Saksassa, Suomessa, Tanskassa, Norjassa, Pietarissa, Virossa ja Latviassa 2000 ammattilaisen voimin. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli noin 1,5 miljardia euroa. Bonava on listattu Nasdaq Tukholmassa.

Avainsanat:

Tilaa

Pikafaktat

Asumiseen joudutaan käyttämään huomattavia summia rahaa kuukaudessa. Asumisen tutkimuksen mukaan noin 70 prosentin mielestä on kohtuullista käyttää asumiseen enintään 30 prosenttia nettotuloistaan, kun taas viidennes vastaajista joutuu käyttämään vähintään puolet nettotuloistaan asumiseen.
Tweettaa

Lainaukset

”Nuorilla korostuu ymmärrettävästi edullisuuden merkitys uutta asuntoa hankittaessa. Vanhemmat ikäryhmät puolestaan kokivat muita enemmän luonnonläheisyyden, alueen maineen ja arvostuksen sekä asumisen monimuotoisuuden tärkeinä. Hieman ehkä yllättävästi älykotiratkaisuja pitivät kaikki vastaajaryhmät vähiten tärkeänä tekijänä asuntoa valittaessa”
Juuso Hietanen, toimitusjohtaja, Bonava Suomi Oy
”Tutkimus vahvistaa aiempien tutkimusten antamaa kuvaa, että yhä useampi arvostaa kaupunkimaista asumista. Asumistoiveet ja –vaatimukset vaihtelevat huomattavasti vastaajien välillä, mikä kertoo kohtuullisen asumisen monimuotoisesta merkityksestä. Toiselle tärkeää on koti kaupungin ytimessä palveluiden läheisyydessä, kun taas toisille luonnonrauha ja isot huonemäärät ovat välttämättömiä. Onkin tärkeää, että mahdollistetaan erilaisten asumistoiveiden toteutuminen, eivätkä kunnat keskusjohtoisesti määrää ”oikeita” asumiskokoja ja autopaikkamääriä kotitalouksien puolesta”,
Juhana Brotherus, pääekonomisti, Hypo
”Asumisen kalleus on puhuttanut yhdistystä sen alkuajoista lähtien. Yhden tulonsaajan perheessä nimenomaan asuminen syö merkittävän osan käytettävistä rahoista. On hienoa, että kohtuuhintaisesta asumisesta puhutaan, sillä se on meidän kohderyhmälle enemmän
Veronika Honkasalo, hallituksen jäsen, Pienperheyhdistys ry
asuntomarkkinoiden epätasapainosta kertoo se, että vuokralaiset joutuvat tekemään valintaansa erityisesti taloudellisin perustein. Asumisen laatukysymykset ja sijainti joutuvat väistämään taloudellisten realiteettien edessä.”
Anne Viita, toiminnanjohtaja, Vuokralaiset ry