Käpylehmien ensimmäiset SM-kisat kesäkuussa Merikarvialla

Tulevan kesän yksi kiinnostavimmista tapahtumista on Käpylehmien SM-kisat Merikarvialla, jossa punnitaan niin taidot kuin tyylikin. Kesäkuun 13.päivänä Koivuniemen Herran matkailutilalla pidettävät kisat ovat ensimmäiset laatuaan ja haastavat kisaan niin lapset kuin aikuisetkin. – Kisa on ehdottomasti leikkimielinen, mutta haluamme samalla nostaa esille tämän perinteisen lasten leikkikalun, joka on meille monille osa lapsuutta, kertoo kisoista innostunut emäntä Sirkka-Liisa ”Sirkkis” Koivuniemi.

Käpylehmien SM-kisat järjestetään yksipäiväisenä tapahtumana lauantaina 13.6.2009 Koivuniemen Herran tilalla. Saman päivän aikana käydään sekä karsinnat että finaali. Sarjoja löytyy niin alle kouluikäisille kuin vanhemmillekin lapsille. Lisäksi on mukana perhesarja, johon aikuisetkin pääsevät mukaan. – Kisan tarkoitus on tutustuttaa lapset suomalaiseen leikkiperinteeseen, mutta samalla antaa koko perheelle mukavaa yhteistä tekemistä, kertoo Sirkkis-emäntä asiasta innostuville. Käpylehmät ovat lasten perinteisiä leikkikaluja. Käpyyn voidaan helposti kiinnittää erilaisia tikkuja, kuten esimerkiksi koivun oksien päitä, joista voidaan muodostaa käpylehmälle jalat. Lisäksi tikuista voidaan rakentaa lehmille erilaisia aitauksia. – Käpylehmät ovat osa suomalaista perinnettä ja lasten kulttuuria. Vaikka ne voivat olla aivan nuorimmille hiukan outoja, niin useimmille lasten vanhemmille ja isovanhemmille taatusti tuttu juttu, Sirkkis-emäntä sanailee. Kisa esittelyssä Helsingin Senaatintorilla 4.-6.6. Kisaan ilmoittaudutaan joko netissä tai sitten 4-6.6. Satakunta kruunaa Senaatintorin -tapahtumassa Helsingissä. Senaatintorilla on paikalla Koivuniemen herran väkeä, joka mielellään vastailee kisaa koskeviin kysymyksiin ja ottaa innokkaiden kisaajien ilmoittautumisia vastaan. Koivuniemen Herran MuuMaa-kotieläintarha on jo monille tuttu vierailukohde, jossa on perheille runsaasti tekemistä. Lisäksi paikka on suosittu luokkaretki ja leirikoulukohde. KÄPYLEHMIEN SM-KILPAILU LYHYESTI sarjat: alle kouluikäiset, kouluikäiset, perhesarja säännöt: luonnonmateriaalia (annetaan kilpailijoille paikan päällä) tehdään paikanpäällä nimetään ja esitellään ns. kehässä (joku muukin kuin tekijä voi esitellä) tekoaika (lehmänkellosta lehmänkelloon) paikka: Koivuniemen Herran MuuMaa-kotieläintarha, Merikarvia käpylehmien työstö perinnepihalla arviointi: tasapainoisuus, innovatiivisuus, esittely, hahmon kehittely ilmoittautuminen: netissä www.koivuniemenherra.fi Satakunta kruunaa Senaatintorin 4.-6.6.2009 -tapahtumassa Helsingissä tai viimeistään kisapaikalla (mikäli paikkoja vielä on) Lisätiedot: MuuMaan emäntä Sirkka-Liisa Koivuniemi Koivuniemen Herran matkailutila P 040 5338057 www.koivuniemenherra.fi Media- ja kuvatiedustelut: Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola EKLEKTI Finland Oy P 045 1145 061 www.eklektifinland.fi KOIVUNIEMEN HERRA on monipuolinen ja uudentyyppinen maaseutumatkailuyritys Satakunnassa, Merikarvialla. Tavoitteena on tarjota luonnonläheisiä ja talonpoikaiseen joki- ja perinnemaisemaan istuvia maalaiselämyksiä. Maalaisseikkailun tapahtumapaikkana on vanha merikarvialainen Koivuniemen maatila.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit