Käpylehmien ensimmäisissä SM-kisoissa korkea taso ja huumorilla höystettyjä toteutuksia

Osanotto kaikkien aikojen ensimmäisissä käpylehmien SM -kisoissa lauantaina 13.6. Merikarvialla oli runsas ja todella innostunut. Tuomaristo oli yllättynyt kilpailun korkeasta tasosta ja kilpailulehmien monipuolisesta toteutuksesta. – On hienoa, että kilpailun kautta nostetaan kansanperinteen jo hiukan unohduksiin joutunutta osaa. Oli ilo seurata koko perheen innostusta käpyrakentamisessa, kisan tunnelmista kertoo tuomariston puheenjohtaja, kuvanveistäjä Veijo Setälä. (Satakunnan lastenkulttuuriverkosto, Suomen kuvanveistäjäliitto)

Kisat järjestäneen Koivuniemen herra -maaseutumatkailutilan emännän Sirkka-Liisa Koivuniemen mukaan kisoissa oli hauskaa niin osallistujilla kuin tuomaristolla. – Huumoria viljeltiin varsinkin cow-walkin eli lehmien esittelyn aikana. Esille pääsi mm. sonni, joka lypsää oikein hyvää maitoa ja Vilukissa-niminen tyttölehmonen, joka oli käynyt oikein hännänkohotuksessa. Onnistuneisiin kisoihin tyytyväinen Sirkkis-emäntä lupailee ensi vuodeksi jo MM-kisoja. Viralliset tulokset sarjoittain: Käpylehmien SM -kisat 2009 alle kouluikäisten sarjan voittaja Aada Lehtinen 4v, Mäntsälä Lehmän nimi: Kösömökkö Tekijöiden luonnehdinta lehmästä: Kesälehmä. Tuomariston lausunto: Huolella valittu vaalea käpy. voikukka- ja apilakoristelu. Hauskasti sointuva erilainen nimi. Ryhdikäs ja tyylikäs kesälehmä. Käpylehmien SM -kisat 2009 kouluikäisten sarjan voittaja Rinaldo 8v ja Henna 17v, Siikainen Käpylehmän nimi: Hansari Tekijöiden luonnehdinta lehmästä: Tykkää sambasta, aina sambasulka mukana. Asennosta näkyy, että on tullut sambattua, notkeutta löytyy. Tunnettu Etelä-Amerikassa asti lajitoveriensa keskuudessa. Tuomariston lausunto: Hauska, monikulttuurinen lehmä. Erityisesti kiinnitti huomiota myös nimi, joka oli muodostettu ryhmän jäsenten nimistä. Tyylikäs kahdesta kävystä muodostettu rakenne, sulkahännässä huvittava näkemys. Käpylehmien SM -kisat 2009 perhesarjan voittaja Iines Lahtinen 3v, Anton Lahtinen 8v, Marjo Lahtinen (äiti) ja Janne Mustapää (isä) Käpylehmän nimi: Viivi Tekijöiden luonnehdinta: Tykkää mansikkapirtelöstä ja kesästä. Tuomariston Lausunto: Todella kaunis, niukka toteutus. Upeat, valkokukkaiset sarvet. Hännän puute korvautui jäkäläkasvustolla kävyn tyvessä. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen lehmä. Kaikki voittajat pääsevät ansaitusti palkinnoksi perheineen Koivuniemen Herran "Landepaukku" -maatilalomalle ja saavat jokainen vielä hoitoonsa oman lehmän, tosin pehmoversion sellaisesta. Ensi vuonna heillä on myös paikka tuomaristossa omassa sarjassaan. Lisätiedot: MuuMaan emäntä Sirkka-Liisa Koivuniemi Koivuniemen Herran matkailutila P 040 5338057 www.koivuniemenherra.fi Media- ja kuvatiedustelut: Viestintäsuunnittelija Anna Koiviola EKLEKTI Finland Oy P 045 1145 061 www.eklektifinland.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit