Proact jatkaa yritysostoja: nyt vuorossa Hollannissa, Belgiassa ja Espanjassa operoiva Databasement

 

Pohjois-Euroopan suurin tallennusratkaisujen asiantuntija Proact ostaa Hollannissa, Belgiassa ja Espanjassa operoivan Databasement-nimisen yrityksen. Kaupan hinta on 14 miljoonaa euroa.

Databasement työllistää 52 työntekijää ja sen vuotuinen liikevaihto on yli 20 miljoonaa euroa. Yritys on erikoistunut Managed Services -palveluihin. Managed Services -mallilla tarkoitetaan asiakkaan kanssa sovittua, tietyn IT-alueen hoitamista asiakkaan puolesta.

Yritysosto on Proactille strategisesti varsin merkittävä: sen myötä Proactista tulee entistä vahvemmin eurooppalainen toimija, jonka jalansija Keski- ja eteläisessäkin Euroopassa vahvistuu.  Kauppa lisää myös Proactin Managed Services -sopimusasiakkaiden määrää. Akvisition hyödyt näkyvät jo kuluvalla neljänneksellä.

”Määrätietoisesti toteutetut yritysostot ovat tehneet Proactista alansa johtavan, itsenäisen tallennusintegraattorin. Databasement tuo meille tukevan jalansijan Hollannissa. Lisäksi se avaa ovet Belgian ja Espanjan markkinoille, missä emme aiemmin ole olleet”, Proactin konsernijohtaja Olof Sand kertoo.

Databasementin Managed Services -osaaminen mahdollistaa nyt näiden ratkaisujen tarjoamisen kaikissa Proact-maissa.

”Suomessa yritysosto näkyy entistäkin vahvempana palveluosaamisena. Saamme ylivertaisen Managed Services -tuen ja tuotekehityksen käyttöömme. Myös suuret Managed Services -palvelua tarjoavat kumppanimme hyötyvät entistä enemmän, sillä heille pystymme tarjoamaan alan parhaan alihankintapalvelun”, Proact Finlandin toimitusjohtaja Osmo Laita kommentoi.

”Olemme rakentaneet jo 8 vuotta osaamista pilvi- ja Managed Services -palveluiden alueella. Jälkimmäiset toimivat itse kehitellyn InControl-ohjelmiston päällä”, Databasementin perustaja Rob Christ toteaa.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Osmo Laita, Proact, puh. 040 774 0460, osmo.laita@proact.fi

konsernijohtaja Olof Sand, Proact IT Group, puh. +46 8 410 666 82, olof.sand@proact.se

www.proact.fi ja www.proact.se

Proact Finland Oy on riippumaton yritysten tallennusratkaisujen suunnittelija ja toteuttaja. Se on alan pitkäaikaisin toimija Suomessa ja edustaa johtavien päämiesten ratkaisuja. Proact palvelee vaativia tallennusratkaisujen ostajia, jotka tarvitsevat sitoutuneen ja ongelmanratkaisukykyisen kumppanin. Vuonna 2009 Proactin liikevaihto Suomessa oli 20,4 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 41.

Proact Finland on osa eurooppalaista Proact IT Group AB -konsernia, jonka osake noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisessa pörssissä. Konsernin palveluksessa on 330 työntekijää ja se toimii kaikissa Pohjoismaissa, Baltiassa, Tsekeissä, Slovakiassa, Alankomaissa, Belgiassa ja Espanjassa.

Tilaa