Rittal rakentamaan 14 kunnan yhteistä konesaliympäristöä Pohjois-Karjalaan

Maailman johtava sähkökytkentäkaappien valmistaja ja konesalien rakentaja Rittal rakentaa Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskukselle (PTTK) laajan konesaliympäristön. Suuruudeltaan noin 300.000 euron hanke sisältää 14 kunnan ja yhden sairaanhoitopiirin konesalien uudistamisen, keskittämisen ja kahdentamisen.

PTTK Oy vastaa Pohjois-Karjalan maakunnan toimijoiden tarvitsemien ict-palveluiden saatavuudesta. Sen alla on esimerkiksi kaikkien koulujen ja sairaaloiden kriittisen datan tallentaminen.

”Halusimme keskittää erilliset ja toisistaan irrallaan olevat konesalit. Lisäksi kahdensimme kaiken Joensuussa sijaitsevaan kahteen konesaliin. Koska vastuullamme on terveydenhuollon lisäksi myös kunnan ja koulujen tietojärjestelmät, näen näinkin laajan hankkeen varsin haastavana”, ict-vastaava Juha Lehtonen PTTK:sta kuvailee.

Pohjois-Karjalan maakunta on Suomen laajimpia alueita.

Hankkeessa Rittal yhdisti kaksi huonetilaa, jonne toimitettiin jäähdytetyt ja valvotut laitekaapit palvelinlaitteille. Toimitus käsitti koko sähkönsyöttö- ja jäähdytysjärjestelmän aina hätävesijärjestelmää ja valvontaa myöten. Nyt käsillä olevassa seuraavassa vaiheessa ryhdytään keskittämään laitetiloja suunnitelmien mukaan.

”PTTK on meille tuttu asiakas. Olemme toteuttaneet heille jo aiemmin pienoiskonesalin Joensuun sairaalaan”, myyntipäällikkö Riitta Szafirowski Rittalilta kertoo.

Rittalin reagointikyky joutui projektin aikana testiin, kun koeponnistuksessa huomattiin osan putkiliitännöistä vuotavan. Tarvittiin nopeaa päätöksentekoa ja vankkumatonta pioneeriasennetta, jolla vuodot saatiin aisoihin.

”Virhe ei muodostunut kriittiseksi toimituksen kannalta, sillä Rittal hoiti yllättävän tilanteen nopeasti, ja asennukset tehnyt putkiliike teki tarvittavat korjaustyöt”, PTTK:n Lehtonen sanoo.

Lisätietoja:

myyntipäällikkö Riitta Szafirowski, Rittal Oy, 040 550 0987, riitta.szafirowski@rittal.fi

ict-vastaava Juha Lehtonen, PTTK Oy, 050 387 7990, juha.lehtonen@pttk.fi

Saksalainen Rittal GmbH & Co. KG on maailman johtava sähkökytkentä- ja IT-laitekaappien valmistaja sekä konesalien rakentaja. Rittal palvelee asiakkaitaan maailmanlaajuisesti 12 korkeatasoisen tuotantolaitoksen, 60 tytäryhtiön ja 40 agentuurin voimin. Yli 9.000 työntekijällään Rittal on Friedhelm Loh Groupin suurin yritys, jonka pääkonttori on Herbornissa, Saksassa.

Suomessa toimiva Rittal Oy on vuoden 1991 alussa perustettu maahantuontiyritys, joka markkinoi ja myy saksalaisen emoyhtiön valmistamia tuotteita. Rittal Oy:ssä työskentelee tällä hetkellä vajaa 50 henkilöä ja sen liikevaihto oli vuonna 2010 yli 24 miljoonaa euroa. Rittalilta saat koko konesali- ja kytkentäkaappi-infran yhdestä osoitteesta. Asiakaslähtöinen suunnittelu ja avaimet käteen -toimitus vievät hyötysuhteesi ylös, mutta energiankulutuksesi alas.

Tätä kaikkea tarkoittaa Rittal − The System.

www.rittal.fi ja www.rittal.com

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy (PTTK Oy) on maakunnan yhteisten ja yhteiskäyttöisten tieto- ja viestintätekniikan ratkaisujen ja palvelujen luoja, toteuttaja ja ylläpitäjä. PTTK Oy:n tehtävänä on turvata maakunnan toimijoiden tarvitsemien ict-palvelujen saatavuus, laatutaso ja kustannustehokkuus sekä toimia toisaalta toimijoiden toimintaprosessien kehittäjänä ja uusijana ja toisaalta toimijoiden edunvalvojana tieto- ja viestintäalan markkinoilla. PTTK Oy vastaa maakunnan tietoyhteiskuntakehityksen panos-tuotossuhteen tuloksellisuudesta.

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy on omistajiensa voittoa tuottamaton kehittämisyhtiö, jonka tehtävänä on toimia maakunnan kuntien ja kuntayhtymien yhteisen tietoliikenteen ja yhteisten tietoteknisten palvelujen kehittäjänä, toteuttajana ja ylläpitäjänä.

www.pttk.fi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia