Atea teki hyvän tuloksen vuoden 2017 toisella kvartaalilla

Report this content

Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja Atea-konserni kasvatti vuoden 2017 toisella neljänneksellä operatiivista tulostaan. Suomessa positiivinen kasvu jatkui kaikilla liiketoiminta-alueilla.

Atea-konsernin liikevaihto oli vuoden 2017 toisella neljänneksellä 899,1 miljoonaa euroa, verrattuna edellisvuoden vastaavaan jaksoon laskua oli 0,4 %. Operatiivinen tulos (EBITDA) oli 23,5 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 7,6 % vuoden 2016 vastaavasta jaksosta. Norjan kruunun vahvistuminen suhteessa muihin pohjoismaisiin valuuttoihin heikensi liikevaihtoa 1,5 % edelliseen vuoteen verrattuna. 

”Atea teki vahvan tuloksen toisella kvartaalilla, odotamme kasvun jatkuvan edelleen”, kertoo Atean konsernijohtaja Steinar Sønsteby.

Atea uskoo, että IT-infrastruktuurimarkkinan kasvun edistäjänä ovat investoinnit uusiin tietotekniikkaratkaisuihin, joita organisaatiot tekevät tuottavuutensa parantamiseksi. Uudet teknologiat vaativat erityisosaamista IT-infraan ja integrointiin, missä Atea on parhaimmillaan.

Suomessa kasvu vahvistui edelleen

Atea Finland Oy:n liikevaihto vuoden 2017 toisella neljänneksellä oli 67,2 miljoonaa euroa, mikä on 23 % enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla. Operatiivinen tulos (EBITDA) oli 1,3 miljoonaa euroa, jossa on kasvua 105 % verrattuna vuoden 2016 vastaavaan jaksoon.

”Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että liikevaihtomme ja kannattavuutemme jatkoi positiivista kasvuaan kaikilla liiketoiminta-alueilla. Markkinatilanne on edelleen haastava, joskin elpymisen merkkejä on näkynyt koko alkuvuoden. Palveluliiketoimintaa ilmensi erityisesti asiantuntija- ja projektipalvelujen kysynnän kasvu, joka on tasaisesti vahvistunut, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen kertoo.

”Ohjelmisto- ja laiteliiketoiminnassa kasvun ajureina toimivat edelleen aiemmin julkistetut julkisen sektorin puitesopimukset. Ne etenevät viime kvartaalin tapaan suunnitellusti. Yksityissektorilla kysyntä on myös vahvistunut ja hyvässä kasvussa, Juha Sihvonen jatkaa. 

Osavuosikatsaus ja esitys englanniksi https://www.atea.com/investors/financial-reports 

Pörssitiedote englanniksi https://www.atea.com/about-atea/news/

Lisätietoja, Suomi:

Juha Sihvonen, toimitusjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 0400 735 134

Sarita Laras, henkilöstö- ja viestintäjohtaja, Atea Finland Oy, puh. 040 503 7040

Lisätietoja, konserni:

Steinar Sønsteby, CEO Atea ASA, mobile +47 930 55 655                        

Robert Giori, CFO Atea ASA, mobile +47 934 09 188

Atea 

Atea on Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja, jonka palveluksessa on 6800 työntekijää 89 paikkakunnalla Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Asiantuntijamme neuvovat asiakkaitamme it-ympäristönsä kehittämisessä ja teemme yhteistyötä johtavien it-laite- ja ratkaisuvalmistajien kanssa. Atea-konsernin liikevaihto vuonna 2016 oli noin 3,4 miljardia euroa, ja se on listattu Oslon pörssissä. Suomessa atealaisia on noin 350. www.atea.fi   www.atea.com

Avainsanat: