Kiinan suurin online-matkatoimisto alkaa myydä laajasti Järvi-Suomea

Visit Finland, Järvi-Suomi ja Aasian suurin online-matkatoimisto, kiinalainen Ctrip ovat sopineet merkittävästä yhteistyöstä Järvi-Suomen markkinoimiseksi kiinalaisille kuluttajille. Järvi-Suomi ja saaristo ovat Kiinassa vielä tuntemattomia, mutta herättävät matkatoimistoissa suurta kiinnostusta. Kiinalaisten matkailu Suomeen kasvaa nyt muita Pohjoismaita nopeammin.

Business Finlandin matkailun edistämisestä vastaava yksikkö Visit Finland on sopinut merkittävän laajuisesta yhteismarkkinointikampanjasta Ctripin eri kanavissa. Ctrip on maailman toiseksi suurin ja Kiinan suurin online-matkatoimisto. Osana sopimusta Ctrip on paketoinut useita uusia matkoja Järvi-Suomen alueelle. Visit Finland aloitti markkinointiyhteistyön Ctripin kanssa 2016, jolloin Ctrip otti myyntiin uusia StopOver-, eli lyhyen pysähdyksen, tuotteita Suomeen.

Oxford Economicsin arvion mukaan kiinalaisten matkailu Eurooppaan kasvaa 7,5 prosentin keskimääräistä vuosivauhtia seuraavat viisi vuotta. Saman arvion mukaan Pohjois-Eurooppa kasvattaa osuuttaan kiinalaisten ulkomaanmatkailusta. Erityisesti milleniaalit eivät enää halua matkustaa ryhmässä vaan omatoimisesti, ja he myös varaavat matkansa digitaalisten kanavien kautta.

– Kilpailu kiinalaisista matkailijoista on maailmalla kova. Suomen sekä suomalaisten matkakohteiden ja matkailupalveluja tarjoavien yritysten on tärkeää olla mukana markkinoimassa ja myymässä eri kanavissa Kiinassa. Ctripin alustan avulla tavoitamme suoraan kiinalaiset kuluttajat, sanoo myyntijohtaja Heli Mende Business Finlandin Visit Finland -yksiköstä.

Kiinalaismatkailijoiden merkitys on kasvanut viime vuodet kovaa vauhtia ja myös Suomessa on nähty näyttäviä kasvulukuja. Suurin osa matkoista on ollut Pohjoismaiden kiertomatkoja, joissa Suomi, pääasiassa Helsinki mutta myös Turun alue, ovat osana matkaohjelmaa. Viime vuosina kiinalaisten matkailijoiden kiinnostusta Suomea kohtaan on kasvatettu ainoana kohteena eli ns. monodestinaationa, koska tällöin matkailijat viipyvät Suomessa pidempään.

– Lappi ja erityisesti Rovaniemi ovat onnistuneet tässä hienosti talvikaudella. Suomi on kiinalaisia selkeästi kiinnostava uusi kohde ja olemme kasvaneet muita Pohjoismaita nopeammin. Suomi on jo talvisesonkina Pohjoismaiden markkinajohtaja kiinalaismatkailijoiden keskuudessa, Mende toteaa.

Kiinalaiset matkailijat löytämässä Helsingin ja Lapin ohella myös muun Suomen

Suurin osa kiinalaisista tulee pohjolaan kuitenkin kesäkaudella ja siksi kesän matkailun kehittämisessä on runsaasti potentiaalia. Järvi-Suomi ja Suomen saaristo- sekä rannikkoalueet ovat Kiinassa vielä täysin tuntemattomia, mutta herättävät matkatoimistojen keskuudessa suurta kiinnostusta.

Itäisen Järvi-Suomen neljä maakuntaa Pohjois- ja Etelä- Savo sekä Pohjois- ja Etelä-Karjala ovat lähteneet yhteisellä panostuksella mukaan Kiina-markkinoille.

– Tämä yhteistyö on erinomainen lähtölaukaus yhteiselle markkinalähtöiselle tuotekehitykselle. Ctripin kanssa tehtävällä kampanjayhteistyöllä pyritään kasvattamaan Järvi-Suomen kohteiden näkyvyyttä ja kiinnostavuutta kiinalaisten keskuudessa. Lakeland-brändin tunnettuus ottaa tässä merkittävän harppauksen eteenpäin, sanoo Järvi-Suomen matkailuyhteistyötä koordinoiva Kiti Häkkinen Business Finlandista.

Pitkällä tähtäyksellä tavoitteena on kasvattaa Suomen kaikkien neljän matkailullisen suuralueen Lapin, Järvi-Suomen, saariston ja rannikon sekä Helsingin alueen tunnettuutta ympärivuotisina matkakohteina, jotta paine ei kohdistu vain huippusesongeille. Suomessa on jo huippusesonkien aikana pullonkauloja lento-ja majoituskapasiteetissa.

– Meidän on kyettävä herättämään kiinnostus Suomea kohtaan myös hiljaisimmille kausille, jotta voimme kehittää matkailua kestävällä pohjalla. Jos onnistumme tässä, sillä on selkeät positiiviset vaikutukset erityisesti matkailuyritysten liiketoiminnan kehittämiseen, työllisyyteen ja vientiin rinnastettavaan matkailutuloon, Mende sanoo.

Suomen matkailun rakenne kehittynyt terveeseen suuntaan – matkailu kasvaa kaikkialta

Viime vuonna Suomessa rekisteröitiin 362 000 kiinalaisten yöpymistä (sisältäen Hongkongin). Kiinalaisten yöpymisten määrä Suomeen kasvoi viime vuonna 33 % ja tämän vuoden tammi-maaliskuussa 25 %. Kiina on Suomen viidenneksi suurin matkailijoiden lähtömarkkina.

– Vuosikymmenen alussa Suomen matkailu kasvoi pääasiassa Venäjän markkinan varassa. Viime vuosina olemme onnistuneet rakentamaan kestävää matkailua useammalta markkinalta ja matkailu Suomeen kasvaa nyt kaikkialta maailmasta. Kiinan ohella suurimmat panostukset kohdistetaan Saksaan, Isoon-Britanniaan ja Japaniin, joiden markkinoilta odotamme kasvua myös tälle vuodelle, Mende kertoo.

Visit Finland kohdentaa PR- ja myynninedistämistoimenpiteitä 15 markkinalle ympäri maailmaa. Tavoitteena on myös toteuttaa yhteismarkkinointikampanjoita 65 Suomen matkoja myyvän toimijan kanssa eri puolilla maailmaa ja tavoittaa tätä kautta Suomen matkasta haaveilevat matkailijat kullakin markkinalla.

Visit Finland Kiinan suurimpien matkailumessujen pääyhteistyökumppani

Visit Finland on tänä vuonna Kiinan matkailumarkkinaan keskittyvän ITB Chinan ammattitapahtuman pääyhteistyökumppani. Suomi saa ammattilaismessuilla erinomaisesti näkyvyyttä nimenomaan matkatoimistojen suuntaan.

– Matkailutarjontaa on edelleen tärkeä markkinoida nimenomaan matkailun ammattilaisille, sillä myös kasvava kiinalaisten omatoimimatkailijoiden joukko varaa kaukomatkansa online-matkatoimiston tai jopa perinteisen matkatoimiston kautta, Mende kertoo.

ITB China järjestetään 16.–18.5. Shanghaissa. Messuviikon aikana järjestetään lehdistötilaisuus ja oheistapahtumia, joissa Suomi pääsee hyvin esille. Suomi on mukana 45 hengen delegaatiolla ja osastolla 28 yritystä esittelee omia matkailupalvelujaan kiinalaisille ostajille. Kolmen päivän aikana Suomen osastolla järjestetään yli 800 tapaamista ostajien kanssa.

 

LISÄTIETOJA

Heli Mende, Director, Head of Global Sales Promotion, Visit Finland | Business Finland, p. 040 343 3376, heli.mende@businessfinland.fi

Kiti Häkkinen, Manager, Regional Partnerships, Visit Finland | Business Finland, p. 050 453 4720, kiti.hakkinen@businessfinland.fi

Salla Salovaara, Communications Specialist, Visit Finland| Business Finland, p. 040 526 0100, salla.salovaara@businessfinland.fi

 

Visit Finland vastaa valtakunnallisena matkailualan asiantuntijana ja aktiivisena toimijana ulkomailta Suomeen suuntautuva matkailun edistämisestä. Visit Finland tukee alan yrityksiä ja yritysryhmiä kansainvälisille markkinoille tarkoitettujen matkailupalvelujen kehittämisessä ja markkinoinnissa. Vientiin rinnastettava matkailutulo ulkomailta oli arviolta 4 miljardia euroa vuonna 2016. Visit Finland on osa Business Finlandia. www.visitfinland.fi

Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta sekä kansainvälistymis-, investointi- ja matkailunedistämispalveluita. Business Finland työllistää 600 asiantuntijaa 40 toimipisteessä ympäri maailmaa ja 20 aluetoimistossa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi

Yrityksestä

Business Finland is the Finnish innovation funding, trade, investment, and travel promotion organization, headquartered in Helsinki. Business Finland is fully owned by the Finnish Government. Business Finland employs 600 experts in 40 offices globally and in 20 regional offices around Finland. Business Finland is part of the Team Finland network. www.businessfinland.com

Tilaa