Australialaisten pienpanimoiden olutharvinaisuuksia nyt saatavilla Suomessa

Kalaravintolat ja vuoden olutravintola Black Door tarjoavat oluen ystäville ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä maistelemaan australialaisia pienpanimo-oluita. 

Lokakuussa vietetään Kalaravintoloissa ja Black Doorissa australialaisten oluiden viikkoja. Viikkojen ajan ravintoloiden listalta löytyy ennen näkemättömiä olutharvinaisuuksia kolmelta laadukkaalta pienpanimolta, Victorian alueelta.

Australian pienpanimokulttuuri elää tällä hetkellä vahvaa nousukautta ja uusia mielenkiintoisia panimoita syntyy kaiken aikaa. Australialaisille pienpanimoille on tyypillistä erityisesti paikallisten humalalajikkeiden ja raaka-aineiden hyödyntäminen, jonka ansiosta oluilla onkin varsin omintakeinen luonne. Delifox Ravintolat tuo nyt suomalaisille oluen ystäville mahdollisuuden päästä tutustumaan maan upeaan pienpanimo-oluiden tarjontaan.  Oluet tarjolla ravintoloissa 1.10. alkaen ja viikot jatkuvat niin kauan kun tavaraa riittää.

Mountain Goat on 90-luvulla kotiolutharrastuksesta alkunsa saanut panimo. Sen ensimmäinen vuokrapanimossa pantu olut Hightail Ale tuli myyntiin lokakuussa -97. Nykyisin tämän Melbournessa sijaitsevan panimon suosio on kovassa kasvussa. Suurin osa panimon oluista myydään vielä kuitenkin paikallisesti, Victorian alueella. www.goatbeer.com.au

Beechworthissa sijaitseva Bridge Road on panostanut oluiden valmistamiseen käsityönä ja tuottaa siksi vuositasolla alle 200 000 litraa olutta. Suuri osa panimon oluista myydään paikan päällä, TripAdvisor 2013 -palkinnon saaneesta, panimoravintolasta. www.bridgeroadbrewers.com.au 

Myös Melbournelainen Moon Dog valmistaa oluensa käsityönä ja tuottaa alle 200 000 litraa olutta vuodessa. Panimo uskoo käsityöläisyyteen siinä määrin että myös suurin osa sen laitteista on itse valmistettuja maatalous- ja meijerilaitteista. Panimon tavaramerkki on luova hulluus, joka heijastuu myös vahvasti sen valmistamissa oluissa. www.moondogbrewing.com.au 

Tuotteet:
Mountain Goat Beer:
Mountain Goat Steam Ale 4,5% 33cl, Mountain Goat Hightail Ale 4,5% 33cl, Mountain Goat IPA 6,2% 33cl

Bridge Road Brewers: Galaxy Single Hop IPA 4,8% 33cl, Summer Single Hop IPA 4,8% 33cl, The Harvest 4,4% 33cl, Bling Bling IIPA 8,5% 33cl, Robust Porter 5,2% 33cl, Chevalier Saison 6% 75cl, Chevalier Biere de Garde 7,5% 75cl 

Moon Dog Brewing: Selvmordstokt 7,6% 33cl, Skunkworks 9,1% 33cl, Black Lung III 8,7% 33cl, Love Tap 5,9% 33cl 

Ravintolat: Black Door, Janoinen Lohi, Vastarannan Kiiski, Hilpeä Hauki, Punavuoren Ahven, Kaunis Kampela ja Leijuva Lahna 

Lisätiedustelut:

Delifox Ravintolat Oy
Jan Karppanen, ravintolatoimenpäällikkö
jan.karppanen@delifox.fi 


Delifox Ravintolat Oy on ravintola-alalla toimiva yritys, johon kuuluu 9 ravintolaa pääkaupunkiseudulla. Ravintolaperheeseen kuuluvat laajasta olutvalikoimasta tunnetut ns. Kalaravintolat, eli Vastarannan Kiiski, Janoinen Lohi, Hilpeä Hauki, Punavuoren Ahven, Kaunis Kampela ja Leijuva Lahna. Lisäksi Delifox-ravintoloihin kuuluvat ravintola Black Door, Rock Bar The Stage, sekä ravintola Moms.

Delifox Ravintolat työllistää yli 100 alan ammattilaista ja yrityksen liikevaihto vuonna 2013 ylittää 6 miljoonaa euroa. Delifox Ravintolat Oy:n omistaa kotimainen yksityinen Captol Invest–konserni. Lisätiedot www.delifox.fi

Avainsanat:

Yrityksestä

Captol Invest konserni on suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö, joka keskittyy laadukkaiden alkoholijuomien maahantuontiin ja myyntiin, ravintolatoimintaan, ravintoloiden sisustus- ja laitepalveluihin, kiinteistöihin ja pienpanimotoimintaan. Captol Invest konserni toimii Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. Konsernin palveluksessa on n. 150 henkilöä ja liikevaihdon vuonna 2014 odotetaan ylittävän 40 miljoonaa euroa. www.captolinvest.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Kalaravintolat ja vuoden olutravintola Black Door tarjoavat oluen ystäville ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä maistelemaan australialaisia pienpanimo-oluita.
Tweettaa