Jaa

Lainaukset

Meillä on jo hyvää pohjaa olemassa ja paljon osaamista, jonka päälle on voimme rakentaa kehittyvää liiketoimintaa uusien resurssien myötä.
Teemu Lehto, toimitusjohtaja, Captol Invest Oy
On upea päästä työstämään tällaista projektia yhden olutmaailman innovatiivisimman ja mielenkiintoisimman panimon kanssa.
Teemu Lehto, toimitusjohtaja, Captol Invest Oy
Oman ravintolan aukaiseminen Englannin ulkopuolella on mitä hienoin tapa juhlistaa merkkivuottamme. Meistä oluen valmistus on hauskaa ja on aina upeaa, kun uudet tahot pääsevät nauttimaan tuotoksistamme.
Jim Harrison, toimitusjohtaja, Thornbridge
Olemme pohtineet miten tuoda suomalasille kuluttajille erittäin rajallisen saatavuuden oluita, joiden alkoholipitoisuus on yli 4,7%, sillä Alkon normaalivalikoimaan tämän tyylisten tuotteiden saaminen on todella haastavaa.
Beers of the World -konseptivastaava Henry Johansson.
Halusimme tehdä jotain, mitä ei ole Suomessa aiemmin tehty ja mikä kuvastaisi paremmin meidän sielunmaisemaamme.
Mallaskosken panimon tuotepäällikkö Henrik Larkio
Idea oli mielenkiintoinen, sillä sanomattakin oli selvää että väriaineita ei tultaisi käyttämään, vaan oluen musta väri haettaisiin pelkästään maltailla.
Jyri Ojaluoma, Mallaskosken panimomestari
Päädyimme valitsemaan Servaali Oy:n kumppaniksemme jo hyvin toimineen pitkän liikesuhteen, yrityksen tarjoamien tehokkaiden Supply Chain -toimintojen sekä heidän poikkeuksellisen syvän vähittäiskaupan osaamisensa johdosta.
Giorgio Kanalga, pohjoismaiden johtaja
Olemme ylpeitä mahdollisuudestamme tuoda ensimmäisenä nämä mahtavat käsityöläisoluet suomalaisten saataville.
Aki Rytkönen, ravintolapäällikkö
Sierra Nevada Brewing Company on yksi Yhdysvaltojen pienpanimoliikkeen pioneereista ja erittäin arvostettu toimija. On todella hienoa saada heidät mukaan vahvistamaan laatuolutvalikoimaamme.
Portfoliojohtaja, Henry johansson
Halusimme luoda kuluttajalle jälleen kerran aivan uudenlaisen makuelämyksen ja kaikessa herkullisuudessaan kirsikka-vanilja oli maku, jota lonkeromarkkinoilla ei ole ennen päästy maistamaan
Jyri Ojaluoma, panimomestari
Haluamme olla osana ihmisten hauskaa ja terveellistä elämäntyyliä sekä tuottaa laadukkaita viinejä erittäin kilpailukykyiseen hintaan
Alexandre Relvas Jr, tilan omistaja
Country Alen ideana on tuoda esiin parasta mitä maa meille voi antaa. Runsaan mallaspohjan päälle rakentuu raikastava humalointi, joka pyöristää maltaan makeuden tasapainoiseksi makuelämykseksi.
Jyri Ojaluoma, panimomestari, Mallaskosken panimo
Haimme olueen omaperäisyyttä ja tunnistettavuutta jenkkiläisestä Chinook-humalasta, jossa on voimakas mäntymäinen vivahde
Jyri Ojaluoma, Panimomestari, Mallaskosken panimo
Visionamme oli jatkaa konjakin todellisen potentiaalin tutkimista innovoimalla ja tarkastelemalla konjakkia ennakkoluulottomin silmin. Tämä konjakki on puhtaan tyylikäs, elegantti sekä rohkeasti erilainen, toteuttaen visiotamme perinteiden tarkastelusta modernilla ja ainutlaatuisella tavalla.
JJ Godet
Edunvalvonnalliset haasteet ovat yhteisiä panimon koosta riippumatta. Suomalaisen alkoholipolitiikan suurin ongelma on kulutuksen ohjaaminen pois ravintoloista koteihin. Yksityinen maahantuonti on riistäytynyt käsistä ja on uhka niin panimoille kuin ravintola-alallekin.
Teemu Lehto, CEO, Captol Invest
Nyt on aika laajentaa toimintaa Ruotsiin ja uusien partnereiden kautta myös uusille potentiaalisille Euroopan markkinoille.
Teemu Lehto, CEO, Captol Invest
Enjoy the simple moments of life
Francesco Zonin
I'm a lifelong fan of traditional English ale; I thought I'd died and gone to heaven when we were asked to create our own beer. I have to say that I was very nervous: Robinsons are the only people I have had to audition for in 30 years. Their magic has been to create the alchemical wedding of flavour and texture that is Trooper. I love it.
Bruce Dickinson, Iron Maiden
Maailman ensimmäisen lagerin arvolle sopii vain paras ja siksi laadun ylläpitäminen ja valvominen on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Pilsner Urquell Quality League –kilpailun tavoite onkin motivoida olutravintoloita jatkuvaan kehitykseen tämän saralla
Sanna Kotomäki, tuotepäällikkö
Tuomaristossa keskustelimme, että yhtä lailla Vuoden olutravintola -palkinto on tarkoitettu koko Delifox-ketjulle uraauurtavasta työstä olutkulttuurin hyväksi Suomessa. Päätimme nostaa kuitenkin ketjun paikoista Black Doorin ykkössijalle
Helsinki Beer Festival -tuomaristo
Me Mallaskoskella halusimme luoda oluenystäville mieltä järisyttävän olutnautinnon, ilman mitään mutinoita.
Henrik Larkio, tuotepäällikkö