Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016

Report this content

Caverion Oyj Pörssitiedote 19.10.2016 klo 9.00

Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016

Vuoden 2016 kolmannella vuosineljänneksellä Caverion on jatkanut toimintojensa uudelleenjärjestelyjä ja projektikantansa läpikäyntiä. Arvioinnin seurauksena useissa projekteissa tunnistettiin edelleen haasteita projektien johtamiseen ja toteutukseen liittyen. Kyseiset haasteet koskevat pääosin Ruotsin, Tanska-Norjan, Saksan ja Teollisuuden Ratkaisujen divisioonia. Arvioinnin perusteella Caverion on tehnyt ja tulee tekemään entistä varovaisempia kustannusarvioiden tarkistuksia ja varauksia projektikantaansa. Näillä oikaisuilla on vaikutusta konsernin kolmannen ja neljännen vuosineljänneksen tuloksiin vuonna 2016.

Caverion on ottanut käyttöön tiukemman projektien tarjouslupaprosessin konsernissa toisesta vuosineljänneksestä lähtien. Tämän seurauksena Caverionin tilauskanta on hieman laskenut kolmannella vuosineljänneksellä edellisvuoteen verrattuna. Tästä seuraa tarve lisätä konsernin saneeraustoimia jonkin verran aikaisemmin arvioidulta tasolta.

Caverion arvioi nyt, että kokonaishenkilöstövähennykset vuonna 2016 koskevat noin 1 000 työntekijää (aikaisempi arvio 700 työntekijää). Saneeraustoimien kokonaiskustannusarvio on tällä hetkellä 20-24 milj. euroa vuonna 2016 (aikaisempi arvio noin 22-26 milj. euroa). Saneeraustoimenpiteiden myönteisten vaikutusten odotetaan olevan nähtävissä vuonna 2017.

Caverion-konsernin alustava käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja oli 19,5 milj. euroa ja raportoitu käyttökate 13,8 milj. euroa heinä–syyskuussa 2016. Vuonna 2015 Caverion-konsernin raportoitu käyttökate oli 21,3 milj. euroa heinä–syyskuussa.

Caverion tarkentaa ohjeistustaan vuodelle 2016.

Uusi tulosohjeistus vuodelle 2016:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja on 40-50 milj. euron välillä (2015: 91,5 milj. euroa).

Aikaisempi 20.6.2016 julkistettu tulosohjeistus:

Caverion arvioi, että konsernin vuoden 2016 liikevaihto säilyy edellisvuoden tasolla (2015: 2 443 milj. euroa) ja että konsernin vuoden 2016 käyttökate ilman uudelleenjärjestelykuluja laskee selvästi edellisvuoden käyttökatetasolta (2015: 91,5 milj. euroa).
 

Caverion julkistaa osavuosikatsauksensa tammi–syyskuulta 2016 torstaina 27. lokakuuta n. klo 9.00. Osavuosikatsauksen julkistamisen yhteydessä järjestetään tiedotustilaisuus medialle, analyytikoille ja sijoittajille.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.fi

Lisätietoja antavat:

Sakari Toikkanen, väliaikainen konsernijohtaja, Caverion Oyj; yhteys markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251

Martti Ala-Härkönen, talousjohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 737 6633, martti.ala-harkonen@caverion.com

Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, Caverion Oyj, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com


Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään toimistoissa, asunnoissa, teollisuuslaitoksissa ja julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuurissa. Tavoitteemme on varmistaa liiketoiminnan häiriöttömyys ja turvallisuus, terveelliset ja viihtyisät olosuhteet, kiinteistön optimaalinen toiminta ja kustannushallinta. Visiomme on olla yksi alan johtavista toimijoista Euroopassa ja tarjota kiinteistöille ja teollisuudelle edistyneitä ja kestäviä elinkaariratkaisuja. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistöjen ja teollisuuslaitosten koko elinkaaren ajan. Vuoden 2015 liikevaihtomme oli noin 2,4 miljardia euroa. Caverionilla on noin 17 000 työntekijää 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi @CaverionSuomi
 

Tutustu tarinaamme: www.caverion.fi/Csaga #Csaga

Tilaa

Liitteet & linkit

Lainaukset

Uusi tulosohjeistus
Caverion tarkentaa v.2016 ohjeistusta