Caverion tuo markkinoille entistä laajemman kiinteistöjohtamisen palvelun yhdessä Talenomin ja Bureau Real Estate Finlandin kanssa

Caverion Suomi Oy Lehdistötiedote  18.5.2018 klo 10.00

Caverion tuo markkinoille entistä laajemman kiinteistöjohtamisen palvelun yhdessä Talenomin ja Bureau Real Estate Finlandin kanssa

Caverion, Talenom ja Bureau lanseeraavat yhdessä luotettavan ja joustavan palvelukonseptin, jossa kolme alansa johtavaa yritystä huolehtii yhdessä keskeisistä kiinteistöjohtamispalveluista. Kiinteistöjen omistajat voivat hankkia kaikki tarvitsemansa kiinteistön tekniikan, huollon, taloushallinnon ja vuokrauksen palvelut yhtenä pakettina, jolloin kokonaisuutta voidaan johtaa entistä tehokkaammin.

”Meillä on kokemusta kiinteistöjohtamisen palveluista jo vuodesta 2001 lähtien ja tällä hetkellä hallinoinnissamme olevien kiinteistöjen kokonaispinta-ala on Suomessa noin 4,5 miljoonaa m2. Tunnistimme tarpeen laajentaa palveluamme tekniseltä puolelta vahvemmin kokonaisvaltaiseen kiinteistöjohtamiseen. Halusimme toteuttaa sen uudenlaisena palvelukonseptina, jossa alansa huippuosaajat rakentavat asiakkaalle tarpeenmukaisen kokonaisuuden digitaalisia johtamistyökaluja hyödyntäen”, taustoittaa Caverionin liiketoimintajohtaja Heikki Rostila.

Yhtiöt vastaavat yhdessä toiminnan kehittämisestä, parhaista ratkaisuista ja ensiluokkaisesta asiakaspalvelusta. Caverionin asiakkuuspäällikkö vastaa palvelukokonaisuuden johtamisesta. Caverionin vastuulla on lisäksi kiinteistökohteiden manageeraus, energia- ja etähallintapalvelut sekä HelpDesk-palvelu.

Johtamisen keskiössä digitaalinen asiakasportaali

Caverionin reaaliaikainen asiakasportaali toimii johtamisen, laadun varmistamisen ja raportoinnin digitaalisena alustana. Portaali kerää tiedot kumppaneiden palveluista yhteen näkymään, josta myös asiakkaan on helppo seurata kiinteistöjensä tilannetta. Tiedon pohjalta kiinteistön tulevaisuutta voidaan suunnitella niin teknisestä ja laadullisesta kuin toiminnan ja taloudenkin näkökulmasta.

Talenomin toimitusjohtaja Jussi Paaso uskoo yhteistyön tuovan asiakkaille kiinteistöyhtiön arkeen helppoutta ja tehokkuutta: ”Talenomilla on huomattava kokemus edistyksellisen kiinteistöjohtamisen vaatimista taloushallinnon palveluista. Laaja-alainen osaaminen yhdistettynä automatisoituihin sähköisen taloushallinnon prosesseihin auttaa asiakasta pääsemään eroon vanhentuneista rutiineista.”

Bureau Real Estate Finland Oy laajentaa toimintaansa omistajalähtöiseen toimitilavuokraukseen osana Caverionin ja Talenomin kanssa luotua kiinteistöjohtamisen palvelukokonaisuutta.

”Bureaulla on vahva ote toimitilavuokrausmarkkinassa ja omistajalähtöinen vuokraus on luonnollinen kehityssuunta liiketoiminnan kasvattamiselle. Etenkin toimistotilojen ylitarjonta on selkeästi luonut tarvetta omistajalähtöiselle sekä projektiluontoiselle vuokraustoiminnalle. Bureaun viimeaikaiset rekrytoinnit on tehty uutta liiketoiminta-aluetta ajatellen, jotta kiinteistöjen omistajille pystytään tarjoamaan asiantuntevaa ja aktiivista vuokrausapua”, Bureau Real Estate Finlandin toimitusjohtaja Mikko Kivimäki toteaa.

Lisätiedot: 

Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi, kirsi.hemmila@caverion.com, puh. 050 390 0941

Jussi Paaso, toimitusjohtaja, Talenom Oyj, jussi.paaso@talenom.fi, puh. 044 066 6622

Mikko Kivimäki, toimitusjohtaja, Bureau Real Estate Finland Oy, mikko.kivimaki@bref.fi, puh. 050 306 5668


Caverion tuottaa kiinteistöjen, teollisuuden prosessien ja infrastruktuurin älykkäitä teknisiä ratkaisuja ja palveluita. Ainutlaatuinen palvelutarjontamme kattaa koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Visiomme on olla asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden ja sijoittajien ykkösvalinta digitalisoituvissa ympäristöissä. Vuoden 2017 liikevaihtomme oli noin 2,3 miljardia euroa. Caverionilla on noin 16 000 työntekijää 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.   www.caverion.fi  Twitter: @CaverionSuomi

Talenom on vuonna 1972 perustettu tilitoimisto, joka tarjoaa asiakkailleen laajan valikoiman tilitoimistopalveluja sekä muita sen asiakkaiden liiketoimintaa tukevia asiantuntijapalveluja. Yhtiöllä on omaa ohjelmistokehitystä ja se tarjoaa tilitoimistoasiakkailleen sähköisen taloushallinnon työkaluja.

Bureau Real Estate Finland Oy on erikoistunut toimitilojen vuokraukseen ja myyntiin. Bureau tarjoaa vuokrauspalvelua sen eri muodoissa ja siihen, sekä toimitilakauppoihin, -järjestelyihin ja niiden strukturointiin liittyvää lainopillista neuvontaa.

Avainsanat:

Yrityksestä

Caverion tuottaa kiinteistöjen, teollisuuden prosessien ja infrastruktuurin älykkäitä teknisiä ratkaisuja ja palveluita. Ainutlaatuinen palvelutarjontamme kattaa koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Visiomme on olla asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden ja sijoittajien ykkösvalinta digitalisoituvissa ympäristöissä. Vuoden 2017 liikevaihtomme oli noin 2,3 miljardia euroa. Caverionilla on noin 16 000 työntekijää 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi Twitter: @CaverionSuomi

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Caverion tuo markkinoille entistä laajemman kiinteistöjohtamisen palvelun yhdessä Talenomin ja Bureau Real Estate Finlandin kanssa
Caverion