Caverionin hallitus on päättänyt uudesta osakepohjaisesta avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä ja siihen liittyvistä osakeanneista

Caverion Oyj Pörssitiedote 7.2.2018 klo 9.00 

Caverionin hallitus on päättänyt uudesta osakepohjaisesta avainhenkilöiden kannustinjärjestelmästä ja siihen liittyvistä osakeanneista

Caverion Oyj:n hallitus on päättänyt perustaa uuden konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisen kannustinjärjestelmän (”Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä 2018-2022”). Järjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi pitkällä aikavälillä, kannustaa avainhenkilöitä sijoittamaan henkilökohtaisesti yhtiön osakkeisiin sekä sitouttaa heidät yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen palkkiojärjestelmä, joka perustuu yhtiön osakkeiden hankintaan, saamiseen ja omistamiseen .

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä 2018-2022

Osallistuminen ehdolliseen osakepalkkiojärjestelmään edellyttää, että avainhenkilö hankkii hallituksen päättämän määrän yhtiön osakkeita hallituksen päättämällä tavalla. Uudessa ehdollisessa osakepalkkiojärjestelmässä on neljä sitouttamisjaksoa, jotka kaikki alkavat 1.3.2018 ja päättyvät 28.2.2019, 29.2.2020, 28.2.2021 ja 28.2.2022. Ehdolliseen osakepalkkiojärjestelmään osallistuva henkilö ei voi samanaikaisesti osallistua suoriteperusteiseen osakepalkkio-ohjelmaan (Performance Share Plan) 2018-2020.

Järjestelmän palkkiot maksetaan neljässä erässä vuosina 2019, 2020, 2021 ja 2022 siten, että yksi erä maksetaan kunakin vuonna. Palkkion maksua kuitenkin lykätään, jos osakkeen tuotto ei ole saavuttanut ennalta asetettua vähimmäistuottotasoa kulloisenkin sitouttamisjakson loppuun mennessä. Lykätty palkkio maksetaan niin pian kuin mahdollista sitten, kun ennalta asetettu vähimmäistuottotaso on saavutettu. Jos ennalta asettua vähimmäistuottotasoa ei ole saavutettu vuosina 2021-2022 päättyvien palkkioeräkohtaisten lisäjaksojen loppuun mennessä, palkkiota ei makseta kyseiseltä sitouttamisjaksolta. Palkkion saaminen on lisäksi sidottu osallistujan työ- tai toimisuhteen jatkumiseen palkkion maksuhetkellä. 

Osallistujalla on oikeus valita, haluaako hän saada mahdollisen palkkion osittain yhtiön osakkeina ja osittain rahana vai kokonaan osakkeina. Palkkiona maksettuja osakkeita saa luovuttaa enintään kahden vuoden mittaisen palkkioeräkohtaisen rajoitusjakson jälkeen. Jos palkkion maksua lykätään, lykkäys ei pidennä kyseistä rajoitusjaksoa.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 20 henkilöä mukaan lukien johtoryhmän jäsenet. Ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään 2 520 000 Caverion Oyj:n osakkeen arvoa (sisältäen myös rahana maksettavan osuuden).

Maksuton osakeanti yhtiölle itselleen

Hallitus on päättänyt antaa maksutta 3 800 000 uutta osaketta yhtiölle itselleen. Uudet osakkeet merkitään kaupparekisteriin ja haetaan julkisen kaupankäynnin kohteeksi Nasdaq Helsinki Oy:hyn arviolta 20.2.2018.

Osakkeiden rekisteröinnin jälkeen yhtiön osakkeiden lukumäärä on yhteensä 129 396 092 osaketta, joista yhtiön hallussa on 4 312 328 osaketta.

Maksullinen suunnattu osakeanti

Osakeannissa tarjotaan yhteensä enintään 1 280 000 yhtiön hallussa olevaa osaketta osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketen ehdolliseen osakepalkkiojärjestelmään osallistuvien avainhenkilöiden merkittäväksi. Osakkeenomistajan merkintäetuoikeudesta poikkeamiselle on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, koska osakeannin tarkoituksena on kannustaa ohjelmaan osallistuvia avainhenkilöitä hankkimaan ja omistamaan yhtiön osakkeita. Osakeanti toteutetaan sen jälkeen, kun yhtiölle itselleen annetut uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin, arviolta 20.2.2018. 

Osakkeiden merkintäaika on 21.-23.2.2018. Osakkeiden merkintähinta on 6,37 euroa per osake, joka on sama kuin osakkeen vaihdolla painotettu keskikurssi Nasdaq Helsinki Oy:ssä ajanjaksolla 1.-31.1.2018. Osakkeet on maksettava merkittäessä. Merkintähinta kirjataan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Päätökset maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen ja maksullisesta suunnatusta osakeannista perustuvat varsinaisen yhtiökokouksen 17.3.2017 antamaan valtuutukseen.

Osakehankintojen rahoitus

Osana ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän toteutusta hallitus on päättänyt myöntää ohjelmaan osallistuville henkilöille yhteismäärältään 8 500 000 euron suuruiset korolliset lainat yhtiön osakkeiden hankinnan rahoittamiseksi. Lainat maksetaan kokonaisuudessaan takaisin viimeistään 31.12.2023.

CAVERION OYJ

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.caverion.com

Lisätietoja:

Ari Lehtoranta, toimitusjohtaja, yhteydet markkinointi- ja viestintäjohtaja Päivi Alakuijalan kautta, puh. 040 8400 251, paivi.alakuijala@caverion.com

Milena Hæggström, sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 5581 328, milena.haeggstrom@caverion.com

Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään toimistoissa, asunnoissa, teollisuuslaitoksissa ja julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuurissa. Tavoitteemme on varmistaa liiketoiminnan häiriöttömyys ja turvallisuus, terveelliset ja viihtyisät olosuhteet, kiinteistön optimaalinen toiminta ja kustannushallinta. Visiomme on olla yksi alan johtavista toimijoista Euroopassa ja tarjota kiinteistöille ja teollisuudelle edistyneitä ja kestäviä elinkaariratkaisuja. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistöjen ja teollisuuslaitosten koko elinkaaren ajan. Vuoden 2017 liikevaihtomme oli noin 2,3 miljardia euroa. Caverionilla on noin 16 000 työntekijää 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi Twitter: @CaverionSuomi

Yrityksestä

Caverion suunnittelee, toteuttaa, huoltaa ja ylläpitää käyttäjäystävällisiä ja energiatehokkaita teknisiä ratkaisuja kiinteistöille, teollisuudelle ja infrastruktuurille. Palveluitamme käytetään toimistoissa, asunnoissa, teollisuuslaitoksissa ja julkisissa rakennuksissa sekä infrastruktuurissa. Tavoitteemme on varmistaa liiketoiminnan häiriöttömyys ja turvallisuus, terveelliset ja viihtyisät olosuhteet, kiinteistön optimaalinen toiminta ja kustannushallinta. Visiomme on olla yksi alan johtavista toimijoista Euroopassa ja tarjota kiinteistöille ja teollisuudelle edistyneitä ja kestäviä elinkaariratkaisuja. Vahvuuksiamme ovat teknologinen osaaminen ja laajat palvelut, jotka kattavat kaikki tekniset osa-alueet kiinteistöjen ja teollisuuslaitosten koko elinkaaren ajan. Vuoden 2015 liikevaihtomme oli noin 2,4 miljardia euroa. Caverionilla on noin 17 000 työntekijää 12 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi @CaverionSuomi Tutustu tarinaamme: www.caverion.fi/Csaga #Csaga

Tilaa

Liitteet & linkit