Ch5 Finland Oy saa pääomasijoituksen Innofinance Oy:ltä

Ch5 Finland Oy saa pääomasijoituksen Innofinance Oy:ltä Ch5 Finland Oy on saanut uuden osakkaan. Pääomasijoittaja Innofinance Oy on tehnyt pääomasijoituksen Ch5 Finland Oy:öön. Ch5 Finland Oy on voimakkaassa kasvussa oleva ohjelmisto- ja projektitoimittaja, joka on laajentamassa toimintaansa sekä Suomessa että ulkomailla. Sen asiakkaina ovat mm. S-Ryhmä, MTK, Pfizer, Otava ja Yhtyneet Kuvalehdet. Ch5 Finland Oy on toiminut vuodesta 1998 alkaen ja kehittänyt monipuolisen ohjelmistoperheen tulorahoituksen avulla. Ch5 Finland Oy:n päätuotteita ovat dynaamiset julkaisujärjestelmät monikanavajulkaisuun. Nyt tehtävän sijoituksen tavoitteena on nopeuttaa kasvua, saattaa loppuun ohjelmistojen tuotteistaminen sekä tukea jakelutien rakentamista. "Ch5 Finland Oy on mielenkiintoinen poikkeus viime vuosina perustettujen yritysten joukossa: Yritys on taloudellisesti kannattava, velaton ja saanut korkeimman luottoluokituksen (AAA /D&B). Lisäksi yritys on kyennyt kehittämään monipuolisen tuoteperheen ja saamaan sille merkittäviä asiakkuuksia. Erityisen vaikutuksen teki tuotteiden kehittyneisyys ja helppokäyttöisyys. Näemme Ch5 Finland Oy:n tärkeänä sijoituskohteena. Sen osaaminen ja yritysjohdon kokemustausta mahdollistaa yrityksen kasvattamisen merkittäväksi ohjelmisto- ja projektitoimittajaksi. Uskomme, että tämän vuoden lopussa Ch5 Finland Oy on jo kasvanut huomattavasti lisää sekä orgaanisesti että erilaisten yritysjärjestelyjen avulla", sanoo Innofinance Oy:n sijoitusjohtaja Risto Koskipuro. Ch5 Finland Oy:n toimitusjohtaja Christian Gröndahl kokee Innofinancen hyvänä kumppanina. "Uskomme, että Innofinance tuo taloudellisen tuen lisäksi yritykseen merkittävää tukea myös strategisten kumppanuuksien rakentamisessa. Yhdessä voimme nopeuttaa yrityksen kannattavaa kasvua", sanoo Gröndahl. Pääomistajina Ch5 Finland Oy:ssä jatkavat edelleen yrityksen perustaneet partnerit Christian Gröndahl, Seppo Sivula ja Juha Kojonen. Lisäksi hallituksen puheenjohtaja Reijo Kaukonen kuuluu yrityksensä kautta omistajiin. Yritystiedot Ch5 Finland Oy Ch 5 Finland Oy on ohjelmistokehitykseen ja asiakasprojektien toteuttamiseen erikoistunut yritys, joka toimii Suomessa ja Ranskassa. Ch5 Finland Oy:n erityisosaaminen liittyy asiakkaiden informaatiovirtojen hallintaan erilaisten ohjelmistoratkaisuiden avulla. Päätuote on Ch5 Update informaationhallintajärjestelmä, joka mahdollistaa Internet, Intranet- ja Extranet sekä mobiilijulkaisun. Ch5 Finland Oy:n palveluksessa on Suomessa n. 30 henkeä. Asiakkaita ovat mm. S-Ryhmä, MTK ja Pfizer. Lisätietoja: Markkinointipäällikkö Juha Kojonen (09) 68509014, 0400 800049 www.ch5finland.com Innofinance Oy Innofinance Oy hallinnoi pääomasijoitusrahastoja, jotka sijoittavat pääomia alkaviin ja kasvaviin yrityksiin Etelä-Suomen läänin alueella. Rahastoilla oli 31.12.2001 yhteensä 62 asiakasyritystä, joihin on sijoitettuna yhteensä yli 9 ME. Innofinance Oy:n toiminta-ajatus on selkeä. Asiakkaiksi haetaan yrityksiä, joilla on vakava ote yrittämiseen ja halu osallistua tehokkaaseen joukkuepeliin. Lisätietoja: Sijoitusjohtaja Risto Koskipuro Puh. (09) 2517 3142, 040 838 0655 www.innofinance.fi ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/04/10/20020410BIT00540/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/04/10/20020410BIT00540/wkr0002.pdf

Tilaa