Cision julkaisi Suomen suosituimpien kulttuuriaiheisten blogien top 10 -listan

Listan kärkipaikalle sijoittui postauksissaan erityisesti kirjallisuuteen painottuva Kujerruksia -blogi.

Maaliskuussa Cision listasi ensimmäistä kertaa maamme suosituimpien kulttuuriblogien kärkikymmenikön. Top 10 -listan ykköspaikan vei nimiinsä Kujerruksia -blogi , jonka postauksissa käsitellään kulttuuria monipuolisen aihevalikoiman kuten mm. kirjojen, teatterin, musiikin ja elokuvien kautta. Vuonna 2010 perustettu blogi syntyi kirjoittajansa mukaan alun perin ”kirjoittamisen kaipuusta ja kiinnostuksesta kirjablogeihin”. 

Listauksen kakkospaikalle nousi Herrasmiehen päiväkirja -blogi, jossa musiikkitoimittaja Janne Koskinen kirjoittaa omien sanojensa mukaan ”klassisesta musiikista ja tyylikkäästä elämästä”. Kärkikolmikon täydensi musikaali- ja musiikkiteatteripainotteinen Being Alive - Rakkaudesta Musikaaliin -blogi.

Top 10 -kulttuuriblogit Suomessa maaliskuussa 2014 (Lähde: Cision Finland Oy)

  1. Kujerruksia
  2. Herrasmiehen päiväkirja
  3. Being Alive - Rakkaudesta Musikaaliin
  4. Some Superfluous Opinions
  5. Kulttuurin sekakäyttäjä
  6. Kirjava Kukko
  7. One Night In Theatre
  8. Teatterikärpäsen puraisuja 2
  9. 365 kulttuuritekoa
  10. Kulttuurielämää Helsingissä

Cisionin top-blogit listataan kerran kuukaudessa vaihtuvasta aihepiiristä. Aiempiin listauksiin voi tutustua  Cisionin verkkosivuilla .  

Cisionin top-blogilistaus perustuu seuraaviin arviointikriteereihin:

–  Onko kyseessä blogi? Cisionin määritelmän mukaan blogin tunnistaa kolmen ominaisuuden perusteella: sen sisältö on käänteisessä kronologisessa järjestyksessä, sisältöä luovat yksilöt tai tunnistettavien yksilöiden joukko ja sisältö on käyttäjien kommentoitavissa. Jätämme toimituksellisten medioiden kuten uutissivustojen blogit listauksen ulkopuolelle, sillä valtamedian vaikutus blogiin on selkeän suosiva.

Minkä maalainen blogi on? Cision määrittelee blogin kotimaaksi sen, missä sen kirjoittajan voidaan olettaa asuvan. Jotkut sivut käyttävät .fi-verkkotunnusta, toiset paikannetaan kielen perusteella.

Onko kyseessä top-blogi? Blogin sijoitukseen listauksessa vaikuttavat lukijoiden määrä ja blogiin tehtyjen viittausten todennäköisyys muualla verkossa (esimerkiksi hakukoneiden hakutuloksissa tai Twitterissä). 

Cisionin menetelmässä painotetaan erityisesti linkityksiä ja kommentteja. Lisäksi top 10 -blogien osalta arvioidaan päivitystiheyttä, päivitysten lukumäärää sekä bloggaajan ja lukijoiden välistä vuorovaikutusta. Vuorovaikutuksen laajuutta arvioimme paitsi blogin kommenteista myös blogin ulkopuolella, kuten Twitterissä ja Facebookissa, käydystä keskustelusta. Kehitämme jatkuvasti sosiaalisen median tutkimusmenetelmiämme sekä arvoimme uusia mittareita ja tietolähteitä. Pyrimme mittauksissa mahdollisimman täsmälliseen lopputulokseen.
  
Lisätietoja:
Jenni Salomaa
Marketing Manager
Cision Finland Oy
Sähköposti: jenni.salomaa@cision.com
Puh. 050 4355 635

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen sekä Plan & Connect -palvelujen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cision Groupia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Cision AB on noteerattu Pohjoismaisessa pörssissä ja sen liikevaihto oli vuonna 2013 0,9 miljardia Ruotsin kruunua. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.fi.cision.com .

Avainsanat:

Yrityksestä

Cision on viestintäalan johtava ohjelmistopalveluntarjoaja, joka tarjoaa markkinoiden kattavimmat palveluratkaisut lehdistötiedotukseen, sijoittajaviestintään, sosiaalisen median hallintaan, analytiikkaan, sisällön jakamiseen ja mielipidevaikuttajien tavoittamiseen. Cisionin palvelut auttavat asiakkaita tavoittamaan kohdeyleisöjä, tehostamaan kampanjointia ja vahvistamaan faktaperusteista päätöksentekoa. Cisionin palveluratkaisuihin lukeutuvat PR Newswire, Gorkana, PRWeb, Help a Reporter Out (HARO) ja iContact. Cision palvelee maailmanlaajuisesti yli 100 000 asiakasta 170 maassa 40 eri kielellä. Chicagossa sijaitsevan pääkonttorin lisäksi Cisionilla on toimipisteet Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Etelä-Amerikassa ja Australiassa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Cision Finland listaa kuukausittain vaihtuvasta aihepiiristä Suomen top-blogit.
Tweettaa
Maaliskuussa 2014 Cision kokosi Suomen suosituimpien kulttuuriblogien top 10 -listan. Listan ykköseksi sijoittui Kujerruksia-blogi.
Tweettaa