Cisionin asiakastyytyväisyys edelleen korkealla tasolla – yli 80 % asiakkaista suosittelisi yrityksen palveluja

Report this content

Etenkin Cisionin järjestelmien yleinen luotettavuus ja toimivuus saivat asiakkailta tunnustusta.

Cision Finland toteutti lokakuussa 2014 jo tavaksi muodostueen vuotuisen asiakastyytyväisyyskyselyn asiakaskuntansa keskuudessa. Vuodesta 2011 alkaen suoritetun kyselyn avulla Cision pyrkii vuosittain selvittämään asiakkaidensa kokemuksia yrityksen tuotteista ja palveluista.

Tulosten perusteella tyytyväisyys Cisioinin palveluihin ja tuotteisiin on asiakkaiden keskuudessa pysynyt erittäin korkealla tasolla. Viimevuotiseen tapaan peräti hieman yli 80 % kyselyn vastaajista kertoi suosittelevansa Cisionin palveluja kollegoilleen ja yhteistyökumppaneilleen. Myös Cisionin palvelujen eri osa-alueiden suhteen tulokset noudattelivat pitkälti viimevuotista linjaa, kun kiitosta saivat etenkin Cisionin järjestelmien luotettavuus sekä yrityksen asiakastuki, joihin viime vuoden lailla yli 70 vastaajista ilmoitti olevansa erittäin tai melko tyytyväinen. Osa-alueista uutena esille nousi Connect-lähetystyökalun toimivuus, jonka yli 76 % (70,3 % vuonna 2013) vastaajista arvioi erittäin tai melko hyväksi.

”Olemme luonnollisesti todella tyytyväisiä siihen, että viime vuoden tavoin yli 80 % asiakkaistamme suosittelisi palvelujamme kollegoilleen ja yhteistyökumppaneilleen. On vaikea kuvitella suurempaa luottamuslausetta palveluillemme”, kertoo kyselyn toteutuksesta vastannut markkinointipäällikkö Jenni Salomaa. Maajohtaja Arttu Sipilää puolestaan ilahduttivat kyselyn esille tuomat vahvuudet. ”Oli hienoa lukea etenkin asiakkaidemme näkemyksiä palvelujemme luotettavuudesta, mikä esimerkiksi IR-viestinnän näkökulmasta on erityisen tärkeä ominaisuus”, hän toteaa.

Tärkeäksi osaksi Cision Finlandin toimintastrategiaa juurtunut asiakastyytyväisyyskysely toteutetaan jäleen ensi syksynä.

Lisätietoja:
Jenni Salomaa                                                         
Marketing Manager
Cision Finland Oy
Sähköposti: jenni.salomaa@cision.com
Puhelin: 050 4355 635

Cision Finland Oy vastaa Cisionin palkitun CisionPoint-verkkosovelluksen myynnistä, markkinoinnista ja asiakastuesta Suomessa. Yritys on osa Euroopassa, Pohjois-Amerikassa sekä Aasiassa toimivaa Cisionia, jonka yhteistyöverkosto ulottuu yli 125 maahan. Lisätietoa verkkosivuiltamme www.cision.com/fi .

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Cision Finland toteutti lokakuussa 2014 asiakaskuntansa keskuudessa järjestyksessään kolmannen asiakastyytyväisyyskyselyn.
Tweettaa
Cision Finlandin asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan viimevuotiseen tapaan yli 80 % kyselyyn vastanneista suosittelisi yrityksen palveluja kollegalleen tai yhteistyökumppanilleen.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme luonnollisesti todella tyytyväisiä siihen, että viime vuoden tavoin yli 80 % asiakkaistamme suosittelisi palvelujamme kollegoilleen ja yhteistyökumppaneilleen. On vaikea kuvitella suurempaa luottamuslausetta palveluillemme.
Jenni Salomaa, Marketing Manager, Cision Finland Oy
Oli hienoa lukea etenkin asiakkaidemme näkemyksiä palvelujemme luotettavuudesta, mikä esimerkiksi IR-viestinnän näkökulmasta on erityisen tärkeä ominaisuus.
Arttu Sipilä, Country Manager, Cision Finland Oy