Suomen ensimmäinen LEGO®-festivaali Isoon Omenaan

CITYCON OYJ    11.1.2017

Citycon tuo ensimmäisenä Suomeen LEGO®-festivaalin, joka kiertää talven ja kevään aikana kuudessa Cityconin kauppakeskuksessa. LEGO-kiertue lähtee liikkeelle Espoon Matinkylässä sijaitsevasta Isosta Omenasta maanantaina 5.2, jossa LEGO festivaali kestää kolme viikkoa.

LEGO-festivaalissa on esillä isoja 3D LEGO -rakennelmia ja lapsille useita leikki- ja rakennuspöytiä. Suurin esillä oleva LEGO 3D -malli on 2,5 metrin kokoinen Tähtien sodasta tuttu Darth Vader -hahmo.

”Viihtyminen ja elämyksellisyys ovat yhä tärkeämpi osa kauppakeskusten tarjonnassa. Haluamme olla tarjoamassa asiakkaillemme ensimmäisenä Suomessa tämän ainutlaatuisen tapahtuman”, Cityconin kaupallinen johtaja Sanna Yliniemi sanoo.

Ison Omenan LEGO-festivaalin päätapahtuma järjestetään sen ensimmäisenä viikonloppuna 10.-11.2. Tuolloin Isossa Omenassa vierailee kuuluisa hollantilainen LEGO-arkkitehti, sertifioitu LEGO-rakentaja ja koomikko Dirk Denoyelle. Hän on suunnitellut ja toteuttanut näyttelyssä esillä olevat isot taideteokset, jotka esittävät kuuluisien henkilöiden päitä. Näiden lisäksi esillä on muita populaarikulttuurin hahmoja. Näyttelystä löytyvät niin Charlie Chaplin ja Michael Jackson kuin Toy Story -elokuvan sankarit Buzz ja Woody.

LEGO-näyttely on koottu sadoista tuhansista LEGO-palikoista, näyttely tulee Suomeen Keski-Euroopasta kahdella rekka-autolla ja näyttelyn kokoamiseen tarvitaan yhdeksän asiantuntijaa. Yhteensä Isossa Omenassa on esillä 21 isoa 3D -mallia ja kahdeksan Deneoyellen suunnittelemaa tunnetun henkilön päätä esittävää figuuria.  

Ison Omenan jälkeen näyttely siirtyy seuraavaksi Tampereelle Koskikeskukseen helmikuun lopulla.

”LEGO-festivaali tarjoaa elämyksiä kaikenikäisille ihmisille. Juuri siksi se sopii erinomaisesti kauppakeskusympäristöön, joka on avoin kaikille. LEGO on yksi maailman vahvimpia brändejä, ja Citycon on ylpeä voidessaan toteuttaa sen kanssa tämän koko kevään mittaisen kiertueen”, Cityconin markkinointi- ja viestintäjohtaja Martin Österberg toteaa.

Lisätietoja:

Sanna Yliniemi, kaupallinen johtaja
Puhelin 041 456 3421
sanna.yliniemi@citycon.com

Martin Österberg, markkinointi- ja viestintäjohtaja
Puhelin 045 217 1400
martin.osterberg@citycon.com

Citycon on päivittäistavarakauppavetoisten, kaupungeissa sijaitsevien kauppakeskusten johtava omistaja, kehittäjä ja hallinnoija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Yhtiön hallinnoiman kiinteistöomaisuuden arvo on yhteensä noin 5 miljardia euroa ja sen osakkeiden markkina-arvo on noin 2 miljardia euroa. Citycon on markkinajohtaja Suomessa ja se on markkinajohtajien joukossa Norjassa, Ruotsissa ja Virossa ja sillä on jalansija Tanskan markkinoilla.

Tilaa

Multimedia

Multimedia