Cleantech Invest toteutti suunnatun annin pystyäkseen hyödyntämään avautuvia mahdollisuuksia

Varsinaisen yhtiökokouksen 21.4.2017 myöntämän valtuutuksen perusteella Cleantech Invest Oyj:n hallitus (“Cleantech Invest”) tai “Yhtiö”) on päättänyt institutionaalisille ja yhtiön kannalta strategisille sijoittajille suunnatusta n. 1,2 miljoonan euron osakeannista (“Anti”).

Annissa merkittiin 442,250 uutta A sarjan osaketta (“Antiosakkeet”) merkintähintaan 2,64 EUR osakkeelta, joka vastaa Cleantech Investin A-sarjan osakkeen kaupankäyntivolyymilla painotettua keskihintaa First North Helsingissä aikavälillä 19. lokakuuta – 31. lokakuuta 2017 sekä 5%:n alennuksen.  Antiosakkeiden merkintäsumma tullaan kokonaisuudessaan kirjaamaan yhtiön sijoitetun vapaan oman pääomaan rahastoon. Antiosakkeet vastaavat noin 1,9% Yhtiön osakekannasta Annin jälkeen.

Annin syy on, että yhtiö haluaa pystyä tarttumaan tällä hetkellä saatavilla oleviin mahdollisuuksiin joiden yhtiö uskoo hyödyttävän osakkeenomistajia.

Cleantech Investin hallituksen puheenjohtaja Lassi Noponen kommentoi:

“Yksi listayhtiön eduista verrattuna pääomasijoitusrahastoon on mahdollisuus toteuttaa harkittuja suunnattuja anteja sijoituspääoman nostamiseen sen mukaan, kun yhtiö kasvaa. Tämä strategia on antanut meille mahdollisuuden nostaa pääomaa tarpeen mukaan ja minimoida osakkeenomistajien omistuksen laimentuminen. Tämä osakeanti auttaa meitä jatkamaan pitkän aikavälin arvonmuodostuksen strategiaamme kaikkien osakkeenomistajien hyväksi. "

Cleantech Investin toimitusjohtaja Alexander Bigge Lidgren kommentoi:

“Tämä anti toteutettiin nopeasti ja tehokkaasti. Meillä on erittäin houkuttelevia sijoitusmahdollisuuksia, jotka istuvat hyvin tulevaan strategiapäivitykseemme ja luotan, että se hyödyttää sekä nykyisiä että tulevia osakkeenomistajia, että voimme hyödyntää nämä mahdollisuudet. "

Cleantech Invest hakee Antiosakkeet listattavaksi sekä First North Finlandissa että First North Swedenissä.

CLEANTECH INVEST Oyj

Yhtiön hallitus

Yhteystiedot

Lassi Noponen, Hallituksen puheenjohtaja, Cleantech Invest Oyj. Puh: 358 40 501 5127, lassi.noponen@cleantechinvest.com

Access Partners Oy, Hyväksytty neuvonantaja. Puh: 358 9 682 9500

Cleantech Invest lyhyesti

Cleantech Invest on pohjoismainen yrityskiihdyttämö jolla on osakkuusyhtiöinään globaaleja ongelmia ratkaisevia kasvuyhtiöitä. Osakkuusyhtiöt keskittyvät liiketoiminnassaan puhtaaseen energiaan sekä energia-ja resurssitehokkuuteen. Yhtiöllä on osakkuusyhtiöitä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Yhtiön johto on cleantech -sijoittamisen kansainvälisiä pioneereja. Cleantech Investin A-sarjan osake on listattu Nasdaq First North Finland markkinapaikalla tikkerikoodilla CLEAN ja Nasdaq First North Tukholmassa tikkerikoodilal CLEANT A.

www.cleantechinvest.com

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/cleantech-invest-oy

Twitter: @CleantechInves1

IG: @cleantechinvest

FB: www.facebook.com/cleantechinvest/


Tilaa

Liitteet & linkit