2Base Kiinteistövälitys: suomalaiset sijoittavat Turkin aurinkoon

Suomalaisten kasvava kiinnostus ulkomaan matkailuun näkyy lomakiinteistökaupassa. Oma vapaa-ajan asunto hankitaan yhä useammin Euroopan ja Aasian rajalla sijaitsevasta Turkista. Suomi on noussut lomakiinteistökaupassa 2Basen ykkösmaaksi ohi muiden Pohjoismaiden. Turkin etuna on pitkä kesä. Lämmintä jatkuu joulukuun loppuun.

Lomakiinteistöjä Turkissa välittävä tanskalais-turkkilainen 2Base kertoo suomalaisten innostuneen Turkin loma-asunnoista. Viime vuonna suomalaiset ostivat noin 45 prosenttia kaikista 2Basen myymistä kiinteistöistä. 2Base välittää ja vuokraa asuntoja Alanyan, Belekin ja Bodrumin alueilla.

– Aikaisemmin lomakiinteistöjä ostivat pääasiassa eläkkeelle siirtyvät tai jo eläkkeellä olevat ihmiset. Nykyisin loma-asunnon hankinta kiinnostaa myös lapsiperheitä, jotka yhä useammin hankkivat perinteisen kesämökin korvikkeen Turkin aurinkoiselta rannikolta. Monesti asunto tulee koko suvun käyttöön, Antti Haukkamaa, 2Basen suomalainen yhteistyökumppani ja Matkahaukka-matkatoimiston toimitusjohtaja sanoo.

PALVELUA SUOMEKSI
Loma-asunnon ostamista harkitsevalle 2Base tarjoaa suomenkielisen palvelupaketin, joka helpottaa käytännön asioiden hoitamista lomakiinteistöä ostaessa. Palveluihin kuuluu esimerkiksi mahdollisuus vuokrata asuntoa eteenpäin aikoina, jolloin omistaja ei itse käytä asuntoa. 2Base hoitaa myös asunnon edelleenmyynnin tarvittaessa. Asiointi onnistuu kokonaisuudessaan suomen kielellä 2Basen toimistossa Alanyassa, jossa asiakkaita palvelee Sari Syrjälä.

– 2Base haluaa tarjota asiakkailleen joustavaa palvelua. Tarpeet ja toiveet huomioidaan pienintä yksityiskohtaa myöten. Apua saa vaikkapa asunnon sisustamiseen ja sen ylläpitoon omien poissaolojen aikana. Halutessaan lomailija pääsee suoraan lämmitettyyn ja siivottuun asuntoon, jonka jääkaapissa on kylmät juomat odottamassa, Syrjälä kehaisee.

Turkissa viranomaisten kanssa asiointi ei yleensä hoidu englannin kielellä. 2Base auttaa myös esimerkiksi terveydenhuollon palveluissa, vakuutuksien ottamisessa, television ja internet-yhteyden hankkimisessa ja asennuksessa sekä kiinteistön turvallisuuteen liittyvissä asioissa.

TURKISTA HAETAAN AURINKOA EDULLISIN HINNOIN
Silkkitien ja Bysantin kulttuuriperinnön helmaan pohjoismaalaisia houkuttelee takuuvarma aurinko. Itäisen Välimeren alueella aurinkoisia päiviä lasketaan olevan vuodessa 300. Turisteja maahan vetävät myös erinomaiset ympärivuotiset harrastusmahdollisuudet. Suosittuja lajeja ovat muun muassa golf ja purjehdus.

Turkki haastaa loma-asuntomarkkinoilla paremmin tunnetun Espanjan myös kilpailukykyisillä hinnoilla. Turkkilaista rakentamisen tasoa pidetään lisäksi hyvänä: loma-asunnot noudattavat kivirakentamisen perinnettä marmoritasoineen ja nykyaikaisine teknisine varusteluvaatimuksineen. Monelle suomalaiselle taso edustaa luksusasumista. Usein asuntojen yhteydessä on esimerkiksi uima-allas, saunaosasto, kuntosali sekä lasten leikkipuistot.

Itäisen Välimeren alueen vetovoimaa lisää myös suhteellisen lyhyt lentomatka sekä pitkä tilauslentokausi. Kaikki suurimmat matkatoimistot järjestävät pakettimatkoja Turkin etelärannikolle, ja Helsingistä pääsee Turkish Airlinesin suorilla lennoilla Istanbuliin kolme kertaa viikossa. Antalyan aluetta palveleva uusi lentokenttä valmistuu suunnitelmien mukaan vuonna 2009. Se sijaitsee 40 kilometrin päässä Alanyasta. Viime vuoden lopulla voimaan tulleen uuden matkailusäännön mukaan Turkkiin voi nykyään ostaa myös pelkän lennon ilman majoitusta.

TURKIN MATKAILU KASVUSSA
Suomen matkailualan liiton mukaan Turkkiin suuntautuvien pakettimatkojen myynti kasvoi viime vuonna 1,6 prosenttia edellisvuodesta. Vapaa-ajan valmismatkoja tehdään vuosittain noin miljoona kappaletta. Luvut kattavat perinteiset pakettimatkat ja räätälöidyt matkapaketit. Vuonna 2007 Turkki oli suomalaisten viidenneksi suosituin valmismatkakohde.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa

Liitteet & linkit