Airbusin bioindeksi osoittaa luontokasvatuksessa olevan vielä paljon tehtävää

Airbusin bioindeksi-kyselytutkimuksessa selvitettiin 5–18-vuotiaiden lasten ja nuorten näkemyksiä luonnosta. Kyselyyn on vastannut 10 000 lasta ja nuorta eri puolilta maailmaa. Vastausten mukaan työsarkaa on vielä jäljellä. Airbus teki kyselytutkimuksen tukeakseen biologista monimuotoisuutta koskevaa YK:n yleissopimusta. Vuosi 2010 on kansainvälinen biodiversiteetin vuosi, ja YK:n biodiversiteettipäivää vietetään tulevana lauantaina, 22.5.

Vastaajista 40 prosenttia piti itselleen tärkeimpänä television katselua tai tietokonepelien pelaamista. Vain 4 prosentille tärkeintä oli luonnon pelastaminen. Vaikka lajien sukupuuttoon kuolemisen nopeuden on arvioitu olevan nyt yli 1 000 kertaa normaalia nopeampaa, vain 9 prosenttia piti eläimistä huolehtimista tärkeimpänä. 15 prosenttia vastaajista ei tiennyt mitä ’uhanalainen laji’ merkitsee. Tulosten mukaan lapset ja nuoret kuitenkin viettävät edelleen mielellään aikaa ulkona: 30 prosenttia vastaajista mainitsi ulkoilun olevan mieluisinta ajanvietettään. Lentäminen kiinnostaa lapsia ja nuoria: 66 prosenttia vastaajista haluaisi lentää, jos voisi valita luonnosta yhden kyvyn itselleen. Kuitenkin vain 9 prosenttia haluaisi ensisijaisesti pelastaa lintuja. Nisäkkäät, kuten lumileopardit, nousivat ykköseksi 50 prosentilla, kakkosena olivat matelijat 23 prosentilla. Kuusi prosenttia valitsi kasvit ja alle prosentti hyönteiset. Teknologiaan perehtyneen sukupolven saa kiinnostumaan luonnon ideoiden soveltaminen ihmisten ongelmien ratkaisemiseen. Yli 70 prosenttia vastaajista tiesi ilmailun saaneen virikkeitä luonnosta. Biomimetiikka eli ideoiden hakeminen luonnosta on yksi Airbusin syistä tukea YK:n yleissopimusta. Koska luonnon rakenteista ja prosesseista löytyy usein vastauksia tai ainakin inspiraatiota teknisten ongelmien ratkaisuun, luonnon monimuotoisuus on tärkeää myös teknologian edistämiseksi. Jos luonto köyhtyy, innovaatioiden lähteitä menetetään ikiajoiksi Airbus käyttää 80 prosenttia T&K-varoistaan kehittääkseen lentämistä yhä ekotehokkaammaksi. Näin yhtiö auttaa vähentämään ilmailun hiilidioksidipäästöjä, jotka tällä hetkellä ovat kaksi prosenttia ihmisen aiheuttamista päästöistä. Airbus bioindeksi-tutkimuksen teki Survey Sampling International kymmenessä maassa. Kustakin maasta kyselyyn vastasi 1000 lasta ja nuorta, joiden iät vaihtelivat 5 ja 18 vuoden välillä. Kaikkiaan vastaajia oli 10 000. Kyselymaat olivat Australia, Espanja, Iso-Britannia, Japani, Kiina, Meksiko, Ranska, Saksa, Singapore ja Yhdysvallat.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa