Airbusin ulosajoja vähentävä teknologia hyväksytty Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain ilmailuviranomainen on sertifioinut Airbusin ROPS-teknologian (Runway Overrun Prevention System), joka auttaa vähentämään ulosajoja kiitotieltä koneen laskeutuessa. Ensimmäinen ROPS-järjestelmän sisältävä A319-lentokone on toimitettu American Airlinesille.

Suuri osa matkustajakoneiden onnettomuuksista on ulosajoja kiitotieltä. Airbusin patentoima ROPS laskee tarvittavat laskeutumis- ja pysähtymisetäisyydet ja vertaa niitä tosiaikaisesti laskuun käytettävissä olevaan matkaan. Laskuissa otetaan huomioon muun muassa kiitotien kunto ja sijainti sekä sää.

Järjestelmä varoittaa lentäjiä tarvittaessa ja auttaa tekemään päätöksen laskeutumisen keskeyttämisestä uutta yritystä varten sekä eri jarrutuskeinojen oikea-aikaisesta käytöstä laskeutumisen jälkeen.

ROPS sai hyväksynnän Euroopan lentoturvallisuusvirastolta (EASA) lokakuussa 2009 käytettäväksi A380-koneessa.

Vuonna 2011 Yhdysvaltain liikenneturvallisuusviranomainen (National Transportation Safety Board) suositteli ilmailuviranomaiselle, että se ”pyrkisi aktiivisesti kehittämään teknologiaa lentokone- ja lentokone-elektroniikkavalmistajien kanssa ulosajojen vähentämiseksi tai poistamiseksi ja teknologian kehittämisen jälkeen vaatisi sen asennusta”.

Uuteen A350 XWB -malliin ROPS tulee vakiona. Airbus tekee töitä mahdollistaakseen ROPS-järjestelmän käytön myös muiden valmistajien lentokoneissa.

Turvallisuuden parantamisen lisäksi ROPS merkitsee myös säästöjä lentoyhtiöille, sillä sen ansiosta vakuutusmaksut pienenevät.

Lisätietoja:

Anna-Mari Tiilikainen, puh. 050 558 0888, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com

Airbus Facebookissa www.facebook.com/airbus, Twitterissä http://twitter.com/Airbus

Airbus

Airbus on johtava lentokoneiden valmistaja, jonka tuotevalikoima on markkinoiden nykyaikaisin ja kattavin ja ulottuu 100 hengen koneista aina 500 paikan koneisiin. Airbus edistää innovatiivisia tekniikoita, ja yhtiön lentokoneet kuuluvat polttoaineen kulutukseltaan tehokkaimpiin ja hiljaisimpiin maailmassa. Airbus on toimittanut yli 7 000 lentokonetta noin 350 asiakkaalle eri puolilla maailmaa. Tilauskannassa on lähivuosina toimitettavaksi miltei 5 000 konetta. Airbus on globaali yritys, jolla on suunnittelu- ja tuotantotoimintoja Ranskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Tytäryhtiöitä on Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa sekä Lähi-idässä. Yhtiön pääkonttori on Toulousessa, Ranskassa. Airbus kuuluu EADS-konserniin.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa