Autodesk ostaa muovituotevalmistuksen simuloija Moldflow’n

Digitaalisen prototypoinnin ratkaisu täydentyy

Johtava suunnitteluohjelmistojen ja -teknologioiden valmistaja Autodesk on ilmoittanut ostavansa ohjelmistovalmistaja Moldflow’n, jonka tuotteiden avulla suunnittelijat pystyvät ennakoimaan ja optimoimaan muoviosien käyttäytymisen suunnittelussa ja valmistuksessa.

Kaupan myötä Autodesk vahvistaa digitaalisen prototypoinnin ratkaisuaan erikokoisille teollisuusyrityksille. Digitaalisen prototypoinnin avulla kyetään optimoimaan, varmentamaan ja parantamaan suunnitelmia jo suunnittelun alkuvaiheessa. Moldflow’n oston ansiosta Autodeskin digitaalisen prototypoinnin ratkaisua hyödyntävät yritykset saavat nyt käyttöönsä myös muoviosien valmistuksen analysointiominaisuudet. Autodesk sitoutuu tukemaan Moldflow’n asiakkaita kaupan hyväksymisen jälkeen. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2008 toisella neljänneksellä. Kauppahinta on 22 dollaria osakkeelta eli noin 297 miljoonaa dollaria.

Moldflow’n pääkonttori on USA:ssa Massachusettsin Framinghamissa, ja yhtiö työllistää 285 henkilöä. Tutkimus- ja tuotekehitysyksiköt sijaitsevat Melbournessa, Australiassa ja Ithicassa, New Yorkin osavaltiossa. Myyntitoimistoja yhtiöllä on ympäri maailman. Vuonna 2007 Moldflow’n liikevaihto oli 55,9 miljoonaa dollaria.

“Moldflow on johtava valmistavan teollisuuden ohjelmistovalmistaja, jonka tuotteiden monipuoliset analysointi- ja simulointiominaisuudet vahvistavat entisestään digitaalisen prototypoinnin ratkaisuamme”, sanoo Autodeskin pääjohtaja Carl Bass.

“Yhdistämällä Autodeskin ja Moldflow’n tuotteet voimme tarjota kattavan ohjelmistovalikoiman, joka ratkaisee muoviosien ruiskuvalun suunnittelun ja valmistuksen haasteita digitaalisesti. Yritykset voivat digitaalisen prototypoinnin ansiosta vähentää tuotekehityskustannuksiaan ja nopeuttaa tuotteiden markkinoille tuontia”, toteaa Moldflow’n pääjohtaja Roland Thomas.


Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa