Autoliiton Operaatio Lumihiutale turvaa joululiikenteen jo 40. kerran

Hyvä toimittaja,

Autoliiton Operaatio Lumihiutale käynnistyy tulevana lauantaina 20.12. ja turvaa joululiikenteen jo 40. kerran. Yhteydenottoja odotetaan tänäkin vuonna noin 2000−3000 kappaletta. Toiminnan perustana on lähes 200 vapaaehtoisen tiepalvelunaisen ja -miehen vilpitön halu ja sitoutuminen toisten auttamiseen.

Operaatio pyörähtää käyntiin eri paikkakunnilla järjestettävillä vapaaehtoisten ja yhteistyökumppaneiden yhteislähdöillä.

Olet tervetullut seuraamaan Etelä-Suomen päälähtöä
paikka: Vantaan Tikkurilaan, Peltolan torille, Peltolantie 4
aika: la 20.12. klo 10 alkaen. Yhteislähtö tapahtuu noin klo 12.

Yhteislähdössä on mukana noin 40 tiepalvelupartion autoa, kaksi hinausautoa ja Suomen Punaisen Ristin autoja. Lähtöä ennen tervehdyksensä antavat liikkuva poliisi, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen ja tiepalvelutoimikunnan puheenjohtaja Tapani Virtanen. Yhteistyökumppaneiden kuten Vapaaehtoisen pelastuspalvelun lisäksi torille kokoontuu yleisöä.

Paikalla on myös Lauri Lindroos, joka on ollut mukana Autoliiton tiepalvelutoiminnassa vuodesta 1966. Lindroos on osallistunut jokaiseen Lumihiutale-operaatioon ja tehnyt 40 vuoden aikana, oman päätyönsä ohessa harrastuksena arviolta noin 9000 avustusta, parhaimpana vuotena jopa 551.

Suomen Punaisen Ristin edustajat tarjoavat hernesoppaa ja torin grillistä saa höyryävää glögiä.

Lämpimästi tervetuloa!

Ystävällisin terveisin

Pasi Nieminen
Autoliitto ry
puh. 0400 507 0100
pasi.nieminen(at)autoliitto.fi


Lisää tietoa aiheesta antaa myös viestintätoimisto Cocomms, Kaisa Heikkinen, puh. (09) 6689 6917, kaisa.heikkinen@cocomms.com.

Liitteen kuva tiepalvelutoiminnasta Lumihiutaleen alkuaikoina ja tältä syksyltä.

Autoliitto on vuonna 1919 perustettu autoilijoiden palvelu-, etu- ja harrastusjärjestö. Se on myös Suomen ainoa autonkäyttäjien kuluttajajärjestö. Liiton tavoitteena on tarjota jäsenistölle edullisesti ja vaivattomasti kaikki tarvittavat autoiluun liittyvät edut ja palvelut. Edunvalvonnassa Autoliiton tavoitteena on autoiluun kohdistuvan verotuksen alentaminen keskimääräiselle eurooppalaiselle tasolle. Näin suomalaiset voivat tulevaisuudessa ajaa nykyistä uudemmilla, turvallisemmilla ja ympäristöystävällisemmillä autoilla autoilukustannusten silti nousematta. Liiton keskeisiä tavoitteita on myös vaikuttaa liikennejärjestelyihin ja tieverkostoon siten, että liikenne on nykyistä sujuvampaa ja turvallisempaa. Lisätietoja: www.autoliitto.fi.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa

Multimedia

Multimedia