Deloitte tutki: Joulun välipäivinä huvitellaan elokuvissa ja ravintolassa

Asiantuntijaorganisaatio Deloitten kansainvälisen joulukaupan tutkimuksen mukaan noin 80 prosenttia suomalaisista ja ruotsalaisista aikoo käydä joulun pyhien aikaan ravintolassa, konsertissa, elokuvissa, museossa tai muissa tapahtumissa. Noin 45 prosenttia suomalaisista arvioi käyttävänsä näihin huvituksiin joulun aikana noin 55 euroa.

”Joulua vietetään perinteisesti yhdessä läheisten kanssa, usein kotona. Joulun välipäivinä kuitenkin haetaan vaihtelua erilaisista viihdepalveluista”, toteaa johtaja Sari Vuola-Vuorinen Deloittelta.

Jouluostoksiin suomalaiset kuluttavat keskimäärin 565 euroa, josta päivittäistavaroiden osuus on 170 euroa ja muiden kulutustavaroiden osuus 370 euroa. Lukuihin ei sisälly arvonlisäveroa.

Joka viides suomalainen aikoo käyttää joululahjoihin enemmän rahaa kuin viime vuonna. Joka kolmannella on viimevuotista enemmän ja puolella yhtä paljon rahaa käytössään kuin viime vuonna. Kulutuksen kasvuun vaikuttavat myös optimistiset tulevaisuuden näkymät. Valtaosa uskoo henkilökohtaisen taloutensa paranevan tai pysyvän vähintään samana vuonna 2007.

Noin 42 prosenttia suomalaisista lahjoittaa joulun aikaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Ruotsalaisista näin tekee vain 26 prosenttia.

Joulukaupan varsinaisen vähittäismyynnin (ilman alkoholimyyntiä) ennustetaan kasvavan 6,2 prosenttia edellisvuodesta. Viimeksi joulukuun myyntiluvut ovat kasvaneet näin merkittävästi vuonna 1996. Vähittäiskaupan joulukuun liikevaihdon arvioidaan kohoavan lähes 3 miljoonaan euroon.

Kasvun arvioidaan olevan kovinta muun muassa vaate-, elektroniikka- ja kotitaloustavarakaupassa, jonka myynnin arvioidaan lisääntyvän 6,7 prosentilla.

”Erityisen kovaa kasvua ennustetaan elektroniikkaan, jonka myynnin arvioidaan kasvavan 15 prosenttia edellisvuoden joulukuusta. Tänä jouluna kaupaksi käyvät varsinkin taulutelevisiot ja digivastaanottimet. Digiboksi ei kuitenkaan ole listan ykkönen, sillä yli puolet suomalaisista on jo ehtinyt hankkia sen”, Sari Vuola-Vuorinen sanoo.

Selvästi keskimääräistä kovempaa kasvua ennustetaan myös koru- ja kellokauppaan, jonka arvioidaan kasvavan 12 prosenttia edellisvuodesta. Joulukuussa 2005 kasvu oli 4 prosenttia.

Sekä suomalaiset, ruotsalaiset että norjalaiset ostavat joululahjat mieluiten perinteisistä tavarataloista. Yhä enemmän jouluostoksia tehdään Internetissä. Suomessa ovat suosittuja myös supermarketit: lähes 60 prosenttia suomalaisista aikoo ostaa joululahjoja supermarketista. Suomalaisille ovat ominaisia myös viime hetken ostokset.

Eniten joululahjoja on luvassa lapsille, mutta kalleimpia joululahjoja saavat kaikissa kolmessa maassa puolisot. Joka kolmas vastaaja ilmoittaa antavansa kalleimman joululahjan puolisolleen tai kumppanilleen.

Suomalaisten toivotuimpien joululahjojen listan kärkeen sijoittuivat kirja, lahjakortti ja matka.

”Vaikka ajat ovat muun muassa terroriuhan takia epävakaat, suomalaiset ovat matkailukansaa. Matka on suosittu lahja todennäköisesti siksi, että monilla on jo paljon tarpeellista ja tarpeetontakin tavaraa – nyt haetaan elämyksiä.”

Deloitten ja ruotsalaisen Handelsutredningsinstitutin yhteistyössä tekemässä tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten, ruotsalaisten ja norjalaisten joulun ajan kulutusta ja käyttäytymistä kyselytutkimuksella. Suomessa kyselyyn vastasi 500 henkilöä.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa