Jääkaapin oikean kosteuden avulla ruoka pysyy tuoreena jopa neljä kertaa pidempään

Whirlpool esittelee Suomessa uuden, innovatiivisen 6th SENSE Fresh Control -yhdistelmäjääkaapin, joka säilyttää helpoimminkin pilaantuvat tuoretuotteet ensiluokkaisina ja pitkään oikean kosteuden avulla.

Kuluttajat voivat pitää elintarvikkeet yhtä tuoreina kuin ostospäivänä nyt neljä kertaa pidempään aiempiin markkinoilla oleviin yhdistelmäjääkaappeihin verrattuna. Esimerkiksi kinkku säilyy neljää päivää kauemmin, tuorejuusto kolme päivää ja päärynät säilyttävät tuoreutensa jopa 17 päivää aiempaa kauemmin. Lisäksi jääkaappi palauttaa säilytyslämpötilan viisi kertaa nopeammin uuden 6th SENSE -tekniikan avulla.

Suomen Whirlpoolin markkinointipäällikkö Tom Kaivolan mukaan jääkaappien kehitys ruoansäilytyksessä on mullistanut kuluttajien tapoja ja käyttäytymistä samalla, kun tuotteiden elinaika on pidentynyt. Pelkkä lämpötilan alentaminen ei kuitenkaan riitä elintarvikkeiden laadun ja tuoreuden ylläpitämiseen.

-          Ihanneolosuhteiden saavuttamiseksi jääkaapin kosteutta on pystyttävä säätämään ja sen on sovittava erilaisille elintarvikkeille kuten lihalle ja kalalle, hedelmille ja vihanneksille sekä meijerituotteille, Tom Kaivola sanoo.

Jääkaapin suhteellisen kosteustason pitäisi Kaivolan mukaan vaihdella 70 ja 95 prosentin välillä, jotta se vastaisi kaikkien elintarvikkeiden kosteustarvetta. Jotta koko jääkaappiin saadaan ihanneolosuhteet, on myös otettava huomioon jäähdytysveden toiminta, joka voi vaikuttaa jääkaapin toimivuuteen. Tästä syystä hyvä kompromissi ruoan säilyvyyden kannalta on 70-85 prosenttia.

Jääkaappi, jossa on alhainen kosteustaso, alentaa tuotteiden painoa kuivattamalla niitä (liha, kala, hedelmät, vihannekset, meijerituotteet). Samalla niistä haihtuu vesiliukoisia ravintoaineita, kuten C-vitamiinia hedelmistä ja vihanneksista sekä muita elintarvikkeiden rakenteeseen, väriin tai näköön ja hajuun liittyviä ominaisuuksia. Toisaalta ylikostea ilma voi synnyttää hometta ja bakteereja sekä vaikuttaa elintarvikkeen koostumukseen ja ulkonäköön.

-          Jääkaapin oikea kosteustaso (70-85%) on näistä syistä tärkeä, jotta erilaiset elintarvikkeet säilyvät pitkään ihanteellisessa kunnossa.

Kuluttajat asettavat yhä suurempia vaatimuksia syömälleen ruoalle. Uusimpien tutkimusten mukaan maku ja laatu ratkaisevat ruoan ostamisessa. Samalla halutaan välttää ylimääräisen ruokajätteen syntyminen.

-          Kuluttajat myös valitsevat yhä useammin jääkaapin, joka säilyttää ruoan laadun ja ehkäisee sen pilaantumisen, ravintoarvojen menetyksen sekä epämiellyttävien hajujen syntymisen. Ruoan käyttöiän piteneminen ehkäisee ylimääräisen ruoan poisheittoa ja vähentää tarvittavien kauppareissujen määrää, Tom Kaivola sanoo.

Ruoan pitkäkestoinen tuoreus on ollut Whirlpoolin 6th SENSE Fresh Control -tekniikan tavoitteena. Tämä tavoite on saavutettu huolellisen, tarkan ja säännöllisen lämpötilan sekä kosteuden hallinnan avulla kaikissa jääkaapin osissa.

ELINTARVIKE TUOREUSAIKA
Liha/pihvi plus 1 päivä
Mustikat plus 3 päivää
Munakoiso plus 3 päivää
Kinkku plus 4 päivää
Päärynät plus 17 päivää
Lohi plus 1 päivä
Pinaatti plus 3 päivää
Tuorejuusto plus 3 päivää

Suomessa Whirlpool-jääkaappeja myyvät kodinkoneliikkeet kautta maan. Uuden 6th SENSE Fresh Control -yhdistelmäjääkaapin hinnat alkavat 769 eurosta.

 

Lisätietoja:

Tom Kaivola, Whirlpool Suomi, puh. (09) 6133 6135, Tom_kaivola(at)whirlpool.com

Whirlpool Corporation

Whirlpool Corporation on maailman johtava kodinkoneiden valmistaja ja markkinoija. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin USD 17 miljardia, se työllistää 67 000 henkeä ja sillä on 67 tehdasta ja tutkimuskeskusta ympäri maailman. Yhtiö markkinoi Whirlpool, Maytag, KitchenAid, Jenn-Air, Amana, Brastemp, Consul ja Bauknecht-tuotteita sekä muita tunnettuja brändituotteita kuluttajille lähes kaikissa maailman maissa. Lisätietoja http://www.whirlpoolcorp.com.

Whirlpool Europe:

Whirlpool Europe on Whirlpool-konsernin täydellisesti omistama tytäryhtiö. Sillä on 12,500 työntekijää, myyntiä yli 30 Euroopan maassa ja valmistusta seitsemässä maassa. Maailman johtavan kodinkoneiden valmistajan ja markkinoijan vuotuinen liikevaihto on noin 17 miljardia USD, sillä on 67 000 työntekijää ja 67 tehdasta ja tutkimuskeskusta ympäri maailman. Yhtiö markkinoi Whirlpool, Maytag, KitchenAid, Jenn-Air, Amana, Brastemp, Consul ja Bauknecht-tuotteita sekä muita tunnettuja brändituotteita kuluttajille lähes kaikissa maailman maissa. Whirlpoolin Euroopan toimintakeskus on Comeriossa, Italiassa. Lisätietoja: www.whirlpoolcorp.com.

Whirlpool Suomi

Suomeen Whirlpool-tavaramerkki tuli vuonna 1989 Philipsin kanssa perustetun yhteisyrityksen myötä. Vuonna 1991 Whirlpool Corporateion hankki itselleen koko osakennan ja omistaa yrityksen nyt kokonaan. Lisätietoja www.whirlpool.fi

Whirlpool Corporation on avustanut Habitat for Humanity –järjestöä vuodesta 1999 lähtien. Laajassa avustusprojektissa järjestetään yksinkertaisia ja kunnollisia koteja hädänalaisille perheille yli sadassa maassa. Whirlpool osallistuu toimintaan sekä aineellisesti että henkilökohtaisella työpanoksella, jossa whirlpoolilaiset matkustavat paikan päälle osallistuakseen rakentamiseen. Whirlpool Nordic avustaa vastaavasti lapsikyliä Pohjoismaissa, ennen kaikkea lahjoittamalla tuotteita Suomen ja Norjan lapsikyliin, mutta myös henkilökohtaisella työpanoksella ja henkilöstön sitoutumisella hankkeisiin.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.