Kialla jälleen Suomen merkkiuskollisimmat asiakkaat

Kian asiakkaat ovat tutkitusti Suomen merkkiuskollisimpia autonomistajia. Tutkimustulosten mukaan Kiasta uuteen Kiaan vaihtavien osuus jopa kasvoi hieman vuonna 2013. Myös Delta Auto menestyi erinomaisesti asiakasuskollisuudessa.

Kialla oli vuonna 2013 merkkiuskollisimmat asiakkaat, selviää Bisnode Marketing -yrityksen tekemästä tutkimuksesta. 68,6 prosenttia Kian uuteen autoon vaihtaneista valitsi seuraavaksi autoksi Kian. Kia nappasi kärkipaikan myös vuonna 2012 68,3 prosentilla.

Kia ylsi kokoluokittain eriteltynä kolmen kärkeen pienten ja keskikokoisten perheautojen luokissa sekä pienten ja suurten tila-autojen luokissa. Kia on pystynyt kasvattamaan ainoana merkkinä Suomessa markkinaosuuttaan vuodesta 2010 lähtien.

”Kian maahantuoja on panostanut viime vuosina erittäin paljon asiakastyytyväisyyden parantamiseen sekä merkin imagon vahvistamiseen. Tässä työssä olemme onnistuneet. Kia-mallistomme on nyt kauttaaltaan uudistunut, minkä uskomme lisäävän merkin houkuttelevuutta entisestään”, sanoo Kian maahantuonnista vastaava johtaja Miska Tammelin.

Määrätietoinen työ asiakastyytyväisyyden eteen näkyy Kian tavoin myös Delta Auto -autoliikkeiden asiakasuskollisuudessa. Kotkan Delta Auto otti kärkipaikan peräti 93,75 prosentin asiakasuskollisuudellaan. Delta Auton kaksoisvoiton varmisti Kouvolan myymälä 86,96 prosentin asiakasuskollisuudellaan. Viiden eniten asiakasuskollisuutta ansainneen autoliikkeen joukkoon mahtuu myös Porin Delta Auto, jonka asiakasuskollisuusprosentti oli 72,73 prosenttia.

”Meidän kolme Kia-jälleenmyyjää on viiden joukossa. On todella hienoa, että jälleenmyyjäketjumme on sitoutunut asiakastyytyväisyyden kehittämiseen näin vahvasti. Se näkyy nyt asiakasuskollisuudessa. Tyytyväiset asiakkaat ovat uskollisia valitsemalleen merkille. Suuret kiitokset myös asiakkaillemme positiivisesta palautteesta. Tästä on ilo jatkaa toimintamme kehittämistä myös tulevaisuudessa”, sanoo Miska Tammelin.

Lisätietoja
Lauri Puintila, PR-päällikkö, Kia-maahantuonti, Lauri.Puintila (at) delta.fi, 040 584 4685

Tietoa Delta-konsernista 
Delta-konsernin muodostavat maahantuontiyhtiö Delta Motor Group Oy ja vähittäiskauppayhtiö Delta Auto Oy. Delta Autoon kuuluu lisäksi yksinomaan BMW-palveluihin keskittynyt Delta Bavaria. 
www.deltamotorgroup.fi 

Delta  
Täyden palvelun autoliikeketju Delta Auto myy ja huoltaa Kia-, Mitsubishi-, Mazda- ja Opel-autoja paikkakuntakohtaisesti lähes 30 toimipisteessään sekä Delta Bavariassa BMW-autoja. 

Delta tarjoaa lisäksi huoltopalveluja kaikille merkeille. Delta Auto on myös maan suurimpia käytettyjen autojen myyjiä.  
www.delta.fi 

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa