Netflix julkaisee ensimmäisen oman lastensarjan Turbon

Report this content

DreamWorksin animaatio Turbo jatkaa elämäänsä Netflixissä joulukuussa.

Netflix ja DreamWorks luovat jatkoa kesällä elokuvateattereissa nähtävälle Turbo-elokuvalle. Joulukuussa 2013 elokuvan etanasankari jatkaa seikkailujaan Netflixin omatuotannossa Turbo: F.A.S.T. (Fast Action Stunt Team). Sarja tulee ainoastaan Netflixiin ja on kaikkien Netflix-käyttäjien katsottavissa kaikissa palvelun toimintamaissa.

Vuonna 2012 Netflixissä katsottiin maailmanlaajuisesti 2 miljardia tuntia lapsille tarkoitettua sisältöä. ”Lapsiperheissä katsotaan paljon Netflixiä, joten meille oli luonnollista tehdä lapsille tarkoitettu sarja. DreamWorksin animaatioiden hahmot ja juonet ovat aina kolahtaneet kaikenikäisiin katsojiin. Turbo-sarjan lisäksi Netflixiin tulee myös muita DreamWorksin uusia animaatioelokuvia”, toteaa Netflixin sisällöstä vastaava johtaja Ted Sarandos.

”Olemme nyt mukana television vallankumouksessa”, DreamWorksin toimitusjohtaja Jeffrey Katzenberg hehkuttaa. ”Netflix aloitti omatuotantojen ketjun ja mullisti viihteen kulutustottumuksia tässä kuussa House of Cardsilla”.

DreamWorksin 3D-animaatioelokuva Turbo kertoo etanasta, joka saa onnettomuudessa supervoimat ja kyvyn liikkua todella nopeasti. Vauhdinhuuma huipentuu Indianapolis 500 -autokisoihin. Elokuvan animaatiohahmojen ääninä loistaa tunnettuja Hollywood-tähtiä: muun muassa Ryan Reynolds, Paul Giamatti, Michelle Rodriguez, Snoop Lion ja Samuel L. Jackson.

Myöhemmin keväällä Netflixiin on tulossa uusi kausi Arrested Development -sarjaa sekä trilleri Hemlock Grove – kummatkin Netflixin omatuotantoa. Kaikki jaksot ovat heti katsottavissa, joten perinteisen tv:n mallin mukaisesti seuraavan jakson näkemistä ei enää tarvitse odottaa viikkoa. Netflixiä voi katsoa käytännössä missä ja milloin tahansa, sillä palvelu toimii yli 900 laitteessa.

Netflix
Netflix (NASDAQ: NFLX) on maailman johtava elokuvien ja televisio-ohjelmien internet-tilauspalvelu, jolla on yli 27 miljoonaa suoratoistojäsentä Yhdysvalloissa, Kanadassa, Latinalaisessa Amerikassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa ja Pohjoismaissa. Netflixin jäsenet voivat yhdellä edullisella kuukausihinnalla toistaa elokuvia ja tv-ohjelmia verkon kautta Mac- tai PC-tietokoneella sekä televisiosta. Netflix-yhteensopivien laitteiden valikoima kasvaa jatkuvasti. Siihen kuuluvat PC- ja Mac-tietokoneiden lisäksi muun muassa Microsoftin Xbox 360-, Nintendon Wii- ja Sonyn PS3-konsolit, tietyt Blu-ray-soittimet, internet-yhteydellä varustetut televisiot, kotiteatterit, digitaaliset videotallentimet ja internet-videosoittimet, Applen iPhone, iPad ja iPod touch sekä Apple TV ja Google TV. Kaikkiaan Netflixistä suoratoistavia laitteita on yli 900. Katso lisätietoja osoitteesta www.netflix.com. Seuraa Netflixiä Facebookissa ja Twitterissä.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit