Netflix julkaisee seitsemän uutta alkuperäissarjaa lapsille

Netflixin lapsille suunnattu ohjelmisto kasvaa seitsemällä alkuperäistuotannolla joulukuusta 2015 alkaen. Uusien lisäyksien myötä Netflixin eri-ikäisille lapsille suunnattu valikoima käsittää jo yli 35 alkuperäistuotantoa.

Netflixin ja Legon yhteistyöstä ovat syntyneet täysin uudet sarjat LEGO® Bionicle® ja LEGO® Friends . Netflix ja DreamWorks Animation näyttävät, mitä tapahtui ennen suositun Croodit -leffan toilailuja, esiosassa Dawn of the Croods .

Netflix laajentaa myös teini-ikäisille suunnattua sarjavalikoimaa. Lost & Found Music Studios näyttää kuinka seuraava hittibiisi syntyy ja Buddy Thunderstruck vetoaa vauhdista ja komediasta nauttivaan nuorisoon. Tyttöenergiaa Netflixin valikoimaan tuo animesarjoista vaikutteita saanut Glitter Force . Lisäksi Netflix julkaisee ensimmäisen Latinalaisessa Amerikassa tuotetun alkuperäissarjansa. Las Leyendas perustuu meksikolaisen animaatiostudion, Ánima Estudiosin, suosittuun lastenleffatrilogiaan.

"Noin puolet 65 miljoonasta jäsenestämme maailmalla katsovat säännöllisesti lastensisältöjämme. Seitsemällä uudella sarjalla jatkamme vahvaa panostustamme lastensisältöihin", kertoo Netflixin Director of Global Kids Content, Andy Yeatman .

Sarjojen kuvaukset:

Glitter Force – katsottavissa 18. joulukuuta 2015

Kun paha keisari ja joukko hänen saturoistojaan tunkeutuvat taianomaiseen Jubulandin kuningaskuntaan, pieni Candy-keiju rekrytoi viisi teinityttöä Glitter Force-tiimiin suojellakseen Maata. Tehtävä ei ole helppo, mutta ystävyyden voimalla Glitter Force selviää yli esteiden. Ensimmäinen kausi sisältää 20 jaksoa.

Dawn of the Croods – katsottavissa 24. joulukuuta 2015

Eep, Grug, Thunk, Ugga, Sandy ja Gran palaavat hauskempina kuin koskaan uudessa koko perheen komediasarjassa. Lemppariperheemme tutustuu uusiin ystäviin ja kokee heille uusia asioita, kuten koulussakäynti, pyjamabileet ja hikan saaminen.

LEGO Bionicle: The Journey to One – katsottavissa vuoden 2016 alkupuolella (Q1)

LEGO Bionicle: The Journey to One perustuu LEGO Bioniclen koottaviin action-figuureihin. Tarina sijoittuu mystiselle Okoton saarelle. Pimeyden voimat riehuvat saarella ja epätoivoiset asukkaat värväävät kuusi supersankaria pelastamaan kotinsa. Ensimmäinen kausi käsittää neljä jaksoa. LEGO, LEGO-logo ja BIONICLE kuuluvat LEGO Groupin tavaramerkkeihin. ©2015 The LEGO Group.

LEGO Friends: The Power of Friendship – katsottavissa vuoden 2016 alkupuolella (Q2)

Toinen Netflixin ja LEGO:n alkuperäissarjauutuus on LEGO Friends: The Power of Friendship, jossa seikkailevat suositut LEGO Friends -hahmot. Sarjassa seurataan viiden ystävyksen, Stephanien, Emman, Olivian, Mian ja Andrean, seikkailuja heidän kotikaupungissaan Heartlake Cityssä. Ensimmäinen kausi käsittää neljä jaksoa. LEGO, LEGO-logo ja BIONICLE kuuluvat LEGO Groupin tavaramerkkeihin. ©2015 The LEGO Group.

Lost & Found Music Studios – katsottavissa vuoden 2016 alkupuolella (Q1)

Temple Street Productionsin luoma Lost & Found Music Studios kertoo ryhmästä lahjakkaita teinejä, jotka etsivät omaa uniikkia soundiaan. Jokaisessa jaksossa yksi nuori artisti kulkee musiikkibisneksen ylä- ja alamäkiä etsien rakkautta ja inspiraatiota. Sarjasta julkaistaan 26 puolen tunnin jaksoa.

Buddy Thunderstruck – katsottavissa vuonna 2017

Buddy Thunderstruck on toimintakomedia, jossa seurataan Buddy-koiran ja hänen mekaanikkona työskentelevän frettiystävänsä rallielämää. Sarjan ensimmäinen kausi käsittää 12 jaksoa.

Las Leyendas – katsottavissa vuonna 2017

Las Leyendas perustuu meksikolaisen animaatiostudion, Ánima Estudiosin, suosittuun lastenleffatrilogiaan. Sarja kertoo vastentahtoisesta, mutta sankarillisesta teinipojasta, jolla on kyky kommunikoida aaveiden ja hirviöiden kanssa. Sarjan ensimmäinen kausi sisältää 13 jaksoa.

Lisätietoja:

Saara Laaksonen, viestintätoimisto Cocomms
puh. +358 50 4100 263 | saara.laaksonen(at)cocomms.com

Tietoa Netflixin lastensisällöistä  
Netflixin lapsille suunnattu Kids-osio käsittää laajan joukon alkuperäistuotantoja sekä tuotantoa yhteistyökumppaneilta kuten PBS, Disney Channel, DreamWorks Animation, Mattel, Hasbro, Scholastic ja Lego. Kids-osion käyttö on mahdollista useilla laitteilla, joihin kuuluvat esimerkiksi PC- ja MAC-tietokoneet, iPadit, pelikonsolit, Smart TV:t ja striimauslaitteet kuten AppleTV. Lasten on helppo selata Kids-osion sisältöä hahmosiirtymispalkin avulla. Jokaisella sisällöllä on sisältökohtainen kuvaus, minkä lisäksi ne on jaoteltu aihepiirien mukaan, joita voivat olla esimerkiksi supersankarit, prinsessat tai dinosaurukset. Kids-osion lisäksi käyttäjä voi myös itse luoda Netflix-tiliin oman profiilin, jolla pääsee katsomaan ainoastaan lapsille soveltuvaa sisältöä.  

Tietoa Netflixistä
Netflix on maailman johtava internet-televisiopalvelu. Sillä on yli 65 miljoonaa jäsentä yli 50 maassa. He nauttivat yli sadasta miljoonasta tunnista TV-ohjelmia ja elokuvia päivittäin. Mukana on alkuperäissarjoja, -dokumentteja ja -elokuvia. Netflixin jäsenet katsovat viihdettä rajoituksetta milloin ja missä tahansa ja lähes kaikilla verkkoon liitettävillä laitteilla. Ohjelmia voi toistaa ja pysäyttää ja niiden katsomista voi jatkaa samasta kohdasta, ilman mainoksia tai sitoumuksia.

Avainsanat:

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa

Multimedia

Multimedia