Novator lykkää ehdotustaan Elisan yhtiörakenteen muuttamisesta

Novator haluaa edelleen vähemmistöedustuksen Elisan hallitukseen, mutta ehdottaa nyt, että keskustelu Elisan yhtiöjärjestyksen ja strategian muuttamisesta siirretään ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeiseen aikaan.

Novator, joka on Elisan suurin yksittäinen osakkeenomistaja, pyysi 22.11.2007 Elisan hallitusta kutsumaan koolle yhtiön ylimääräisen yhtiökokouksen. Toimenpiteen päätavoitteena oli saada Novatorille edustus Elisan hallitukseen ja tuoda samalla siihen lisää toimialatuntemusta.

Kun ottaa huomioon Novatorin osuuden Elisassa, se pitää toimenpidettä oikeudenmukaisena ja hyvän hallintotavan mukaisena. Novator halusi lisäksi aikaansaada keskustelua Elisan yhtiörakenteesta, jonka tavoitteena oli keskittyä enemmän yhtiöön ja siten nostaa yhtiön omistaja-arvoa sekä asiakastyytyväisyyttä.

Novator haluaa varmistaa, että yhtiörakenteeseen ehdotettujen muutosten perusteluista ja eduista voidaan keskustella perinpohjaisesti ja ennakkoluulottomasti, ja on siksi päättänyt siirtää ehdotuksen käsittelemisen ylimääräisen yhtiökokouksen jälkeiseen aikaan.

Novatorin aikeet ja motiivit erilaisiin muutoksiin sekä erityisesti yhtiöjärjestyksen muutokseen ovat herättäneet paljon julkista keskustelua. Jostain syystä keskustelu on ollut osittain harhaanjohtavaa. Ehdotettujen muutosten avulla yrityksestä on tarkoitus tulla entistä dynaamisempi ja tehokkaampi. Kun ottaa huomioon muutoksen tärkeyden ja sen edellyttämän keskustelun, Novator ei tässä tilanteessa halua kiirehtiä päätöksentekoa. Tämän vuoksi sen on päättänyt lykätä ehdotuksensa käsittelyä.

Novator uskoo yhä edelleen, että muutokset Elisan rakenteessa ovat välttämättömiä, jotta yhtiöstä voi kehittyä vahva kansainvälinen televiestintäyhtiö. Novator näkee Elisassa suuria mahdollisuuksia ja uskoo, että yrityksen arvoa voidaan edelleen lisätä uudistuneella strategialla, tehokkaamalla operatiivisella toiminnalla ja varojenkäytön tehokkuudella. Viimeisen vuoden aikana Novator on toistuvasti ja rakentavasti yrittänyt kommunikoida Elisan hallituksen kanssa, mutta joutunut pettymään hallituksen haluttomuuteen tavoitella tai edes kunnolla harkita toimenpiteitä, joilla voitaisiin parhaiten tuottaa pitkän aikavälin arvonnousua osakkeenomistajille.

Novator haluaa edelleen myös oman vähemmistöedustuksen hallitukseen. Novator ei myöskään koskaan ole pyrkinyt saamaan hallituspaikkojen enemmistöä ja toivoo suurimman osan nykyisistä jäsenistä jatkavan. Yhtiön nykyisen yhtiöjärjestyksen mukaan koko hallitus on vapautettava ennen kuin uusia nimityksiä voidaan tehdä.

Novator on hyvin tyytyväinen muilta osakkeenomistajilta saamaansa tukeen, joka koskee sen aietta tuoda kansainvälistä televiestintäalan asiantuntemusta hallitukseen. Novatorin tavoitteena on edelleenkin maksimoida Elisan omistaja-arvoa kaikkien osakkeenomistajien eduksi ja se pyrkii tämän saavuttamiseen aktiivisella hallitustyöskentelyllä.

Novatorin perustaja ja omistaja Thor Björgólfsson totesi:

“Elisaa voidaan johtaa paremmin, ja sen mahdollisuuksia voidaan hyödyntää tehokkaammin. Yritämme vaikuttaa hallitustasolla tuomalla sinne kaksi kansainvälistä televiestinnän osaajaa, joita nykyisessä hallituksessa ei ole. Toinen näistä henkilöistä on Orri Hauksson. Ehdottamiimme strategisiin sekä hyvää hallintotapaa koskeviin ehdotuksiimme on nyt otettu ennakkoasenne, ennen kuin asioista on ehditty keskustella. Nämä väärinkäsitykset on syytä oikoa. Emme esimerkiksi halua jakaa Elisaa emmekä yhdistää sitä minkään muun televiestintäsijoituksemme kanssa.

Novator uskoo Elisan suuriin toteuttamattomiin mahdollisuuksiin, jotka eivät toteudu ilman muutoksia. Aiomme olla täällä pitkään ja haluamme nähdä Elisan hyödyntävän vahvuuksiaan, toteuttavan mahdollisuuksiaan ja saavuttavan täyden potentiaalinsa. Aikomuksemme on edelleenkin kasvattaa Elisan omistaja-arvoa yhteistoiminnassa osakkeenomistajien ja hallituksen kanssa.”

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa