Treston uusii toiminnanohjausjärjestelmänsä IBS Enterpriseen

Teollisuus- ja säilytyskalusteita valmistava Treston Oy kartoitti ja kilpailutti laajasti toiminnanohjausjärjestelmien toimittajia, ja päätyi jatkamaan yhteistyötä IBS:n kanssa.

- Olemme tehneet pitkään yhteistyötä IBS:n kanssa ja tunnemme toistemme toimintatavat. Meillä on myös vahva luottamus IBM:n iSeries-palvelimeen, sanoo Trestonin talouspäällikkö Mari Virtanen.

Treston on hallinnut jakeluaan, varastonhallintaansa, taloushallintoaan, tuotannonohjaustaan ja tuoterakenteitaan IBS:n ASW-järjestelmän avulla vuodesta 1999. Myös sitä edeltäneen järjestelmän toimitti IBS. Uudistamisen tarve tiedostettiin noin kaksi vuotta sitten, jolloin todettiin, että toiminnanohjausjärjestelmän olisi tuettava liiketoiminnan kehitystä muun muassa sähköisen tiedonsiirron ja raportoinnin osalta.

IBS Enterprise -ohjelmisto on kehitetty kasvattamaan yritysten kannattavuutta. Sen avulla yritykset voivat kasvattaa myyntiä, vähentää kustannuksia ja investointeja, lyhentää vasteaikoja, parantaa asiakaspalvelua, tehostaa ulkoisia ja sisäisiä prosessejaan. Lisäksi IBS Enterprise tukee nopeaa päätöksentekoa.

Uusi toiminnanohjausjärjestelmä on tarkoitus ottaa käyttöön kesäkuun vaihteessa.

Yrityksestä

Cocomms on Suomen johtava itsenäinen viestinnän konsultointitoimisto, joka tukee asiakkaitaan erilaisten muutos- ja kriisitilanteiden johtamisessa. Kasvatamme asiakkaidemme omistaja-arvoa sekä autamme heitä rakentamaan tavoiteltua mainetta, työnantajakuvaa ja brändiä. Valtaosa asiakkaistamme on Suomessa toimivia kansainvälisiä yrityksiä ja organisaatioita teknologian, talouden sekä terveydenhuollon aloilla.

Tilaa