UNESCO tukee Airbusin kumppanina Fly Your Ideas -ideakilpailua

Report this content

Airbus ja Yhdistyneiden kansakuntien kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCO ovat solmineet kumppanuussopimuksen Airbusin opiskelijoille tarkoitetun Fly Your Ideas -ideakilpailun tukemisesta.

UNESCO tuki kilpailua jo vuonna 2012, joten sopimus jatkaa Airbusin ja UNESCOn kumppanuutta. Tavoitteena on kannustaa uuden sukupolven insinöörejä ja keksijöitä sekä edistää yliopistojen ja liiketoiminnan yhteyksiä. Kilpailu on järjestetty menestyksekkäästi jo kolme kertaa.

Sopimuksen kunniaksi Airbus on jatkanut kilpailuun ilmoittautumisaikaa. Nyt opiskelijat voivat ilmoittautua mukaan joulukuun alkuun asti. Ideoita voi ilmoittaa kilpailuun osoitteessa www.airbus-fyi.com.

“Eri taustoista, eri puolilta maailmaa olevien uusien sukupolvien voimaannuttaminen on avainasemassa innovatiivisten ratkaisujen kehittämisessä ja kaikkien elämänlaadun parantamisessa. Airbusin kilpailu haastaa opiskelijoita kehittämään uusia ideoita ilmailun haasteisiin ja vahvistaa näin UNESCOn tekemää työtä tekniikan koulutuksessa”, sanoo UNESCOn luonnontieteiden apulaispääjohtaja.

Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Sen jälkeen yli 11 000 opiskelijaa yli 600 yliopistosta ja 100 maasta on osallistunut kilpailuun.

”Fly Your Ideas heijastaa meidän arkipäiväämme: eri aloja edustavat, eri taustoista tulevat opiskelijat kehittävät uutta yhdessä kansainvälisissä tiimeissä. Kilpailulla haluamme kannustaa maailman nuoria hyödyntämään mahdollisuutta muuttaa maailmaa ideoillaan. Kumppanuus UNESCOn kanssa auttaa meitä tekemään näin entistä tehokkaammin”, sanoo Charles Champion, Airbusin suunnittelujohtaja ja Fly Your Ideas -kilpailun suojelija.

Neljännessa kilpailussa opiskelijat esittävät jälleen ideansa, joista parhaat valitaan jatkoon kehitettäväksi edelleen Airbusin mentoreiden ja asiantuntijoiden avustuksella. Finaali on kesäkuussa 2015. Voittajatiimi saa 30 000 euroa.

Lisätietoja:

Anna-Mari Tiilikainen, puh. 050 558 0888, anna-mari.tiilikainen(at)cocomms.com   

Airbus Facebookissa www.facebook.com/airbus, Twitterissä http://twitter.com/Airbus

Airbus

Airbus on johtava lentokoneiden valmistaja, jonka tuotevalikoima on markkinoiden nykyaikaisin ja kattavin ja ulottuu 100 hengen koneista aina 500 paikan koneisiin. Airbus edistää innovatiivisia tekniikoita, ja yhtiön lentokoneet kuuluvat polttoaineen kulutukseltaan tehokkaimpiin ja hiljaisimpiin maailmassa. Airbus on toimittanut yli 7 000 lentokonetta noin 350 asiakkaalle eri puolilla maailmaa. Tilauskannassa on lähivuosina toimitettavaksi miltei 5 000 konetta. Airbus on globaali yritys, jolla on suunnittelu- ja tuotantotoimintoja Ranskassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa ja Espanjassa. Tytäryhtiöitä on Yhdysvalloissa, Kiinassa, Japanissa sekä Lähi-idässä. Yhtiön pääkonttori on Toulousessa, Ranskassa. Airbus kuuluu Airbus Group -konserniin.