Componenta Alvestan tulipalosta vähäiset vahingot

Componenta Alvestan tulipalosta vähäiset vahingot Componenta Alvestan valimon sulatossa oli tulipalo tänään aamupäivällä. Tulipalo sai alkunsa, kun sulan lämpimänäpitouunista kaatunut kuuma rauta sytytti palamaan valimon lattialla olleita tavaroita, mm. kaksi trukkia. Koko valimo ja sen yhteydessä oleva toimisto evakuoitiin, mutta henkilöstö pääsi pian palaamaan työpaikalleen. Palokunta sai palon nopeasti hallintaansa ja paloalueen rajatuksi vain yhteen valimon osaan. Henkilöstön ja palokunnan ripeän toiminnan ansiosta tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja. Aineelliset vahingot jäivät erittäin pieniksi. Alvestan valimon viimeisen tuotantopäivän piti olla tänään, ja kaikki siellä tehtäväksi suunniteltu tuotanto oli jo tehty. Alvestan valimosta Karkkilaan siirrettävät koneet ja laitteet eivät kärsineet vahinkoja tulipalossa. Samoin valmiiden tuotteiden, mallien ja raaka-aineiden varastot säilyivät vahingoittumattomina. Componenta ilmoitti lokakuussa 2003, että Alvestan valimon toiminta lopetetaan keväällä 2004 ja valimon tuotanto siirretään Suomeen, Karkkilan uudistettavaan valimoon. Toiminta Alvestan valimossa päättyy toukokuun loppuun mennessä. Valimon tiloihin jää edelleen myyntihenkilöstöä sekä muutamia henkilöitä huolehtimaan mm. varastossa olevien tuotteiden lähettämisestä asiakkaille. Helsingissä 18. toukokuuta 2004 COMPONENTA OYJ Heikki Lehtonen toimitusjohtaja LISÄTIETOJA Heikki Lehtonen toimitusjohtaja puh. (09) 225 021, 050 1311 Lauri Huhtala johtaja, valimot Skandinaviassa puh. (09) 225 021, 050 581 0223 Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Hollannissa ja Ruotsissa. Componentan ja siihen maaliskuussa 2004 yrityskaupalla liitetyn De Globen yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2003 oli 259 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 2 200. Componentan osakkeet noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla. Konsernin asiakaskuntaa ovat raskas ajoneuvoteollisuus, off-road eli työkoneteollisuus, energia- ja voimansiirtoteollisuus sekä koneenrakennusteollisuus. Componenta on erikoistunut asennusvalmiiden valettujen, hammastettujen ja koneistettujen komponenttien toimituksiin suoraan asiakkaan kokoonpanolinjalle. Componenta Oyj Nuijamiestentie 3 C, 00400 Helsinki Puh. (09) 225 021 Fax (09) 2250 2721 http://www.componenta.com ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/05/18/20040518BIT00590/wkr0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2004/05/18/20040518BIT00590/wkr0002.pdf

Tilaa