Componentalle pääomalaina

Componentalle pääomalaina Componenta Oyj:n hallitus on päättänyt ottaa yhtiölle 6 miljoonan euron suuruisen pääomalainan. Pääomalainan merkitsee kokonaisuudessaan Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen. Laina-aika alkaa 21.12.2001 ja laina erääntyy maksettavaksi 19.3.2009. Pääomalaina merkitään yhtiön omaan pääomaan erillisenä eränä. Lainan pääoma saadaan palauttaa ja korko maksaa vain, mikäli Componenta Oyj:n sekä Componenta-konsernin viimeksi päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen mukaiselle sidotulle pääomalla ja muille jakokelvottomille erille jää täysi kate. Lainalla ei ole vakuutta. Helsinki 21.12.2001 COMPONENTA OYJ Heikki Lehtonen toimitusjohtaja LISäTIETOJA Heikki Lehtonen toimitusjohtaja puh. (09) 225 021 Sirpa Koskinen talousjohtaja puh. (09) 225 021 Componenta on kansainvälisesti toimiva metalliteollisuuden konserni, jonka tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa ja Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on 195 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä noin 1 900. Componentan osakkeet noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla. Konsernin asiakaskuntaa ovat pohjoiseurooppalainen raskas ajoneuvoteollisuus, koneenrakennusteollisuus ja off-road- eli työkoneteollisuus. Componenta on erikoistunut asennusvalmiiden valettujen, hammastettujen ja koneistettujen komponenttien toimituksiin suoraan asiakkaan kokoonpanolinjalle. Componenta Oyj World Trade Center Helsinki, Aleksanterinkatu 17 PL 1132, 00101 Helsinki Puh. (09) 225 021 Fax (09) 2250 2721 http://www.componenta.com ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2001/12/21/20011221BIT00720/bit0001.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2001/12/21/20011221BIT00720/bit0001.pdf

Tilaa